JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Ehtinyt onko jo elokuu?"

16.8.2020 6.15

Juttua muokattu:

14.8. 10:19
2020081410195120200816061500

Erää­nä elo­kuun yö­nä he­rä­sin sii­hen, et­tä valo vyö­ryi avoi­mes­ta par­vek­keen oves­ta vie­ree­ni. Kä­ve­lin par­vek­keel­le ih­met­te­le­mään lu­mou­tu­nee­na elo­kuun kuu­ta, jota olin jo odot­ta­nut. Oli ol­lut pil­vi­siä, sa­tei­sia öi­tä.

Raju tuu­li pöy­hen­te­li kuun­sil­lan pin­taa ja ka­hi­sut­te­li ran­ta­pui­den leh­tiä. Muu­ten oli ai­van ää­ne­tön­tä. Mi­kään ei häi­rin­nyt omaa aja­tus­ten len­toa. Tai­vaal­le oli jo syt­ty­nyt muu­ta­mia täh­tiä.

Ke­sän va­loi­sat il­lat ovat väis­ty­neet. Näis­tä elo­kuun hä­mär­ty­vis­tä il­lois­ta ja pi­me­ne­vis­tä öis­tä olen ai­na pi­tä­nyt. Elo­kuu kan­taa ke­sän tuo­rei­ta läm­pi­miä muis­to­ja. Sii­hen liit­tyy hai­keut­ta, ku­ten elä­mäs­sä kaik­keen, mis­tä jou­tuu luo­pu­maan. Hai­keu­teen kuu­luu kii­tol­li­suus sii­tä, mitä on saa­nut omis­taa, ja sii­tä, mitä vie­lä jää.

Mi­nul­la on pal­jon muis­to­ja mar­ja­ret­kis­tä, kuin­ka on vä­sy­nei­nä ja hi­ki­si­nä mut­ta on­nel­li­si­na pa­lat­tu ko­tiin. Sor­met ja suu mus­ti­kan­si­ni­si­nä, vat­tu­san­ko tuok­sua tul­vil­laan. Muis­tan, kuin­ka äi­ti vie­lä vii­mei­si­nä vuo­si­naan­kin hou­kut­te­li läh­te­mään kans­saan vaa­puk­kaan. Sitä äi­din ja isän käyt­tä­mää ni­meä en ole sit­ten vuo­siin kuul­lut­kaan.

Muis­tot kul­ke­vat myös nii­hin kaik­kiin vuo­siin, kun kou­lun ovet au­ke­ni­vat ke­sä­lo­man jäl­keen. Se en­sim­mäi­nen kou­lu­päi­vä, kun mi­nul­la oli vis­pi­puu­ron­pu­nai­nen pus­si­hi­hai­nen mek­ko ja pu­nai­nen ol­ka­lauk­ku, on jo kau­ka­na, ja sil­ti juu­ri täs­sä.

Kun nyt ajat­te­len, oli vain ly­hyt tuo­kio sii­hen vii­mei­seen kou­lu­päi­vään, kun is­tuin kou­lun ruo­ka­las­sa syö­mäs­sä kou­lun her­kul­li­sin­ta ka­la­ruo­kaa. Se kaik­ki ki­li­nä ja me­te­li ym­pä­ril­lä­ni, käy­tä­väl­lä kou­lun tuok­su, ne mo­net har­mil­li­set, haus­kat ja tus­kai­set­kin ko­ke­muk­set, ne kaik­ki vuo­si­kym­me­net siir­tyi­vät muis­toi­hi­ni.

Mo­nes­ti lap­se­na ja nuo­re­na ih­met­te­lin van­hem­pien ih­mis­ten ker­to­van, mi­ten pian vuo­si­kym­me­net ovat ku­lu­neet, mi­ten ly­hyt on ai­ka. Olen tul­lut nyt nii­hin päi­viin, et­ten yh­tään ih­met­te­le. Ih­mi­se­lä­mä on vain tuo­kio, jo­kai­sel­la ai­van oman­sa.

Näi­tä sii­nä par­vek­keel­la mie­tin. Kuun­sil­ta vä­rei­li, tuu­li ka­hi­si. Koko näky oli kuin hui­kai­se­van kau­nis­ta sa­tua. Sel­lais­ta, mi­hin lap­se­na oli help­po pui­kah­taa, juos­ta kuun­sil­lal­le pu­to­a­mat­ta, ja kuun­nel­la, mitä ve­den al­la ta­pah­tuu. Sil­ti nä­ky­mä oli ai­van to­del­li­nen, Luo­jan vii­saan kä­den luo­ma ja yhä­kin yl­lä­pi­tä­mä. Uni kar­ka­si.

Mie­lee­ni tu­lee taas Kus­ta­vi Lou­nas­hei­mon runo Elo­kuu.

Men­nyt­kö, men­nyt­kö kesä on,

val­kea vai­pu­nut var­jo­hon?

Syk­syn­kö täh­det on syt­ty­neet,

saa­nut soi­ma­han sä­ve­leet:

”Men­nyt, ah men­nyt kesä jo on!”

Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?

Sik­si­kö, sik­si­kö tum­men­tuu

il­lan var­jot ja vä­syy vaan

ih­mi­nen elä­män mur­hees­saan,

et­tä on eh­ti­nyt elo­kuu?

– –

tie­tä­en: Ker­ran mä kii­tän­kin,

ke­säs­tä, kai­kes­ta kii­tän­kin

Si­nua, Isä­ni ikui­nen,

il­taan kan­ta­ja ih­mi­sen

elä­män vai­heis­sa vä­sy­neen –

pyyh­ki­jä vii­mei­sen kyy­ne­leen!

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Joulukirje sinulle

14.12.2021 6.00
AiliPasanen

Mistä olet kotoisin?

10.11.2021 6.15
AiliPasanen

Värien vuodenajat

13.10.2021 7.58
AiliPasanen

Lahjakello antaa lahjaksi aikaa

13.9.2021 7.30
AiliPasanen

Onko minun pakko?

12.8.2021 7.00
AiliPasanen

Parkkipaikka peltoseuroissa

16.7.2021 8.00
AiliPasanen

Korona-ajan mietteitä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luonnon kauneuden matematiikkaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Viimeisen kerran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Käsien kosketuksia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syntymäpäivän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

Onnea ja Jumalan siunausta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lapsi on ainutkertaisen arvokas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä aikana ihminen kaunein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lahjoista paras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sahaavan rosvon metsästystä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

Ikkunoita

5.8.2020 6.00
AiliPasanen

Puoli vuosisataa sitten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muistolaatta pikkuveljelle

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eristyksestä vapauteen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Iloja tähän päivään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Auringonpimennyksiä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Rahaa käteisenä – kolikkoja pussissa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Näkevin silmin

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Tässä iässä – siinä iässä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

Onko sinulla ikävä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lusikka kauniiseen käteen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ristien kertomaa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Minun nostalginen saunapolkuni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nauru tyrskyy ja kuplii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Syreenejä Sortavalassa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uusi kirja vie lukijan tuntureille, Laestadiuksen matkassa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyynelten jälkeen kirkastuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myötätuntoa ja hellyyttä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lintukodon lempeässä suojassa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Tarinoita ystävyydestä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

Onko se tylsää?

9.1.2019 6.43
16.8.2022

Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Sananl. 14:31

Viikon kysymys