JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kes­ken?

8.11.2019 6.15

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191108061500

Ma­ka­sin kä­per­ty­nee­nä vuo­tees­sa­ni ja tui­jo­tin pi­meyt­tä. Ki­vun yl­ty­es­sä hil­jai­nen suru hii­pi ke­hoon, mie­leen, kaik­ki­al­le.

Ru­koi­lin ää­net­tö­mäs­ti, et­tä jos mah­dol­lis­ta, tuo­ta koh­dus­sa kas­va­vaa pien­tä ei meil­tä otet­tai­si pois. Sa­mal­la toi­nen pyyn­tö täyt­ti hä­täi­le­vän si­sim­pä­ni. Et­tä jos Tai­vaan Isä ha­lu­aa mei­dän pik­kui­sen mu­re­nan ot­taa luok­seen, kun­pa osai­sim­me sii­hen tyy­tyä. Kun­pa sii­nä ti­lan­tees­sa sai­sim­me voi­maa pääs­tää ir­ti haa­veis­ta ja luot­taa Tai­vaan Isän vii­sau­teen.

Pian joku al­koi ko­lis­tel­la oven ta­ka­na. Tuo­lia raa­hat­tiin hi­taas­ti ja har­ki­tus­ti ma­kuu­huo­neen oven eteen, sit­ten kah­va pai­nui alas. Pik­ku­hil­jaa ovi ra­ot­tui ja va­loa tul­vi si­sään. Puo­li­tois­ta­vuo­ti­aan kat­se tä­hyi­li sän­gyl­le. Kun ojen­sin pie­nel­le tu­li­jal­le kät­tä­ni, lap­si las­keu­tui liuk­kaas­ti tuo­lil­ta, kii­pe­si sän­gyl­le ja suo­raan kai­na­loo­ni. Hen­git­te­li sii­nä ja työn­si kas­von­sa ai­van kiin­ni omii­ni.

Ki­vun ja huo­len kes­kel­lä tun­sin sy­vää loh­tua ja kii­tol­li­suut­ta. Pie­nen puo­li­tois­ta­vuo­ti­aan ru­tis­tuk­ses­sa muis­tin, mi­ten pal­jon hy­vää Tai­vaan Isä on meil­le an­ta­nut. Ta­val­li­ses­sa ar­jes­sa on hel­lyy­de­no­soi­tuk­sia, tär­kei­tä poh­din­to­ja, mo­nen­lais­ta iloa. Kat­sei­ta, jot­ka si­säl­tä­vät usein sa­no­ja­kin enem­män.

Tuos­sa hä­myi­ses­sä huo­nees­sa pik­kui­nen käsi kos­ket­te­li ne­nää­ni, kor­vaa­ni, pos­ke­a­ni. ”Ne-nä, koo-va, äi-ti.” Ja minä ajat­te­lin, et­tä vaik­ka mitä ta­pah­tui­si, Tai­vaan Isäl­lä on va­raa ja ha­lua aut­taa eteen­päin.

Pa­rin päi­vän ku­lut­tua kä­vim­me mie­he­ni kans­sa ult­ras­sa to­te­a­mas­sa, et­tä pie­ni ma­su­vau­va oli jät­tä­nyt mei­dät. Tie­to­ko­neel­le kir­jat­tiin kes­ken­me­no. Hil­jai­si­na kä­ve­lim­me ulos, as­tuim­me käsi kä­des­sä kirk­kaa­seen syys­päi­vään. Au­rin­ko pais­toi kau­niim­min kuin ai­koi­hin. Voi­mak­kaa­na tuli tun­ne sii­tä, et­tä pie­nel­lä on kaik­ki hy­vin ja mei­dän su­rum­me hel­pot­tui­si kyl­lä.

Py­häin­päi­vän il­ta­na sy­ty­tin kynt­ti­län. Kat­se­lin sen hil­jais­ta kau­neut­ta. Yh­des­sä pu­he­lim­me ih­mees­tä, joka niin ly­hy­en het­ken toi meil­le iloa. Pu­huim­me sii­tä, et­tä vaik­ka pie­nen ih­mi­sen ruu­mis oli ol­lut vie­lä va­ja­vai­nen ja eh­kä vas­ta muu­ta­man sen­tin mit­tai­nen, hä­nen sie­lun­sa oli Ju­ma­lan edes­sä val­mis, va­paak­si lu­nas­tet­tu.

Mie­les­sä­ni yhä hy­väs­te­len si­nua, pik­kui­nen. En ha­lua miet­tiä, mil­lai­nen oli­sit ol­lut tai ketä oli­sit eni­ten muis­tut­ta­nut. Ha­lu­an aja­tel­la, et­tä si­nul­la eh­ti ol­la ai­van täy­del­li­nen elä­mä, Tai­vaan Isän mit­taa­ma.

Raa­mat­tuun on pu­hut­te­le­vas­ti kir­joi­tet­tu: ”Sinä olet luo­nut mi­nut si­sin­tä­ni myö­ten, äi­ti­ni koh­dus­sa olet mi­nut pu­no­nut. Minä olen ih­me, suu­ri ih­me, ja kii­tän si­nua sii­tä.” Ha­lu­an us­koa, et­tä Tai­vaan Isän kä­sis­sä on mei­dän jo­kai­sen elä­mä, kaik­kein pie­nim­män­kin. Sik­si ajat­te­len, et­tä elä­mä ei nyt­kään jää­nyt kes­ken.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
30.10.2020

Her­ra, si­nua ylis­tä­kööt kaik­ki luo­tu­si, us­kol­li­set pal­ve­li­ja­si kiit­tä­kööt si­nua! Ju­lis­ta­koot he val­ta­kun­ta­si kun­ni­aa, ker­to­koot mah­ta­vis­ta te­ois­ta­si. Ps. 145:10–11

Viikon kysymys