JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Oot­te­ko te siu­nan­nu?"

4.2.2020 6.45

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200204064500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Per­he­ar­jes­sa tu­lee vä­lil­lä han­kauk­sia. Nii­tä tu­lee, vaik­ka ra­kas­taa. Tu­lee, vaik­ka ha­lu­ai­si ol­la toi­sel­le hyvä ja iha­na.

Oma it­sek­kyys, vä­sy­mys tai huo­let pii­lot­ta­vat jos­kus al­leen kai­ken hy­vän. Sil­loin saat­taa är­syt­tää mel­kein mikä ta­han­sa asia. Jos­kus jopa se­kin, et­tä toi­nen me­nee vä­sy­mään juu­ri sa­maan ai­kaan kuin it­se.

Olen ko­ke­nut, et­tä pa­ri­suh­teen ki­reim­piin het­kiin on kol­me hy­vää hoi­to­kei­noa. Omas­sa ar­jes­sa­ni olen huo­man­nut, et­tä nii­tä kaik­kia tar­vi­taan. Par­hai­ten ne toi­mi­vat yh­des­sä. Yk­si on hel­lyys. Se, kun toi­nen ohi­men­nen kos­ket­taa hel­läs­ti, sa­noo jo­tain kau­nis­ta. Tai kun saa kä­per­tyä sy­lin läm­pöön ja löy­tää toi­sen sil­mis­tä sen kat­seen, joka on niin ra­kas.

Toi­nen kei­no on aut­ta­mi­nen. Kun nä­kee, et­tä toi­sel­la on haas­ta­vaa, voi tar­jo­ta apua. Ke­hot­taa le­pää­mään ja lait­taa it­se ne tis­kit. Ke­rä­tä vää­rään paik­kaan unoh­tu­neet ta­va­rat, nou­taa polt­to­puut val­miik­si. Voi ky­säis­tä, on­ko mur­hei­ta. Saa kuun­nel­la ja ol­la tu­ke­na.

Suu­rin asia on an­teek­si­an­ta­mus. Se, et­tä saa siu­na­ta an­teek­si, pyy­tä­mät­tä­kin. Tai pyy­tää an­teek­si, jos on it­se rik­ko­nut. Kun puo­li­so ve­tää lä­hel­leen ja siu­naa kai­ken an­teek­si, mie­li ai­van va­pau­tuu. Sy­dän on taas val­mis ra­kas­ta­maan. Ei hait­taa pie­net har­mit, ja isom­mat­kin mur­heet löy­tä­vät oi­ke­an mit­ta­kaa­van.

Ajat­te­len, et­tä rak­kaus li­sään­tyy juu­ri an­teek­si­an­non kaut­ta. Evan­ke­liu­mi kiin­nit­tää sy­dä­met yhä lä­hem­mäk­si toi­si­aan. Toi­sen mer­ki­tys kas­vaa. On help­po ol­la kii­tol­li­nen.

Ja kun evan­ke­liu­mi on saa­nut hoi­taa vä­le­jä, tu­lee halu aut­taa. Rak­kaus he­rää kes­kel­le ar­kea.

Mo­nes­ti olen aja­tel­lut, et­tä Tai­vaan Isä oli kä­sit­tä­mät­tö­män vii­sas, kun an­toi meil­le toi­sem­me. Yh­des­sä olem­me enem­män. Kun jom­pi­kum­pi on heik­ko, toi­nen on vah­vem­pi. Kun toi­nen kiu­kut­te­lee, ot­taa toi­nen as­ke­leen lä­hel­le ja an­taa kai­ken an­teek­si.

Jos­kus jo­kin asia kal­voi mi­nua pit­käl­le yö­hön. Sil­loin yön pi­mey­des­sä nou­si mie­lee­ni Jaa­ko­bin pai­ni­ko­ke­mus. ”En pääs­tä si­nua, el­let siu­naa mi­nua.” Sil­loin ta­ju­sin, mi­ten tur­haan vai­va­sin miel­tä­ni. Sii­nä ai­van lä­hel­lä oli­vat loh­du­tuk­sen sa­nat.

Ei­kä Tai­vaan Isän rak­kaus ja vii­saus ole jää­nyt sii­hen­kään. Myös lap­set roh­kai­se­vat us­ko­maan. Sen ym­mär­sim­me taas yh­te­nä il­ta­na, kun juu­ri nel­jä vuot­ta täyt­tä­nyt pik­kui­nen var­mis­te­li sän­gys­tään isäl­tä ja äi­dil­tä: ”Oot­te­ko te siu­nan­nu?”

Ajat­te­len, et­tä sa­maa ky­sy­mys­tä mei­dän jo­kai­sen kan­nat­taa miet­tiä, kun ar­jes­sa tök­kii ja tu­lee han­kauk­sia. Evan­ke­liu­min lah­ja kan­taa eteen­päin.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
28.3.2020

Jee­sus sa­noo: "Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män. Sitä teil­le an­taa Ih­mi­sen Poi­ka, sil­lä Isä, Ju­ma­la it­se, on mer­kin­nyt hä­net si­ne­til­lään." Joh. 6:27

Viikon kysymys