JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Jou­lu­en­ke­lei­den saat­ta­ma­na

24.12.2019 6.05

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191224060500

Puo­li­tois­ta­vuo­ti­as las­kee olo­huo­nees­sa iso­vel­jen­sä var­pai­ta. ”Yk-ki, kak-ki, kom-me, nej-jä...” tyt­tö las­kee ja ta­put­taa rie­muis­saan kä­si­ään: ”Tii­ti! Kaik­ki tal­let­ta!”

Pien­ten tou­hu­ja seu­ra­tes­sa väis­tyy oma hai­keus ja uu­pu­mus. Yli kuu­kau­den kes­tä­neen kes­ken­me­no­vuo­don jäl­jil­tä olo on vie­lä vä­sy­nyt, ei­kä ko­tiin las­keu­tu­nut ma­ha­tau­ti hel­po­ta ti­lan­net­ta. Sil­ti jos­tain valo pil­kah­te­lee. Jou­lun lem­peä valo.

Jou­lu on jo lä­hel­lä. Nau­has­sa roik­ku­va jou­lu­suk­ka­ri­vi on mo­nien päi­vien ajan kät­ke­nyt si­sään­sä ton­tun sa­lai­suuk­sia. Joka aa­mu lap­set ovat siel­tä löy­tä­neet pie­nen yl­lä­tyk­sen.

Läm­möl­lä ajat­te­len noi­ta suk­kia, las­ten mum­mun ku­to­mia. Mon­ta rak­kau­den sil­muk­kaa nii­hin on ku­dot­tu, mon­ta läm­min­tä aja­tus­ta on nii­hin pii­lo­tet­tu. Nyt ne toi­mit­ta­vat jou­lu­ka­len­te­rin vir­kaa, kun­nes taas jou­lun jäl­keen pää­ty­vät läm­mit­tä­mään var­pai­ta.

Toi­sen­lai­nen­kin jou­lu­ka­len­te­ri meil­lä on. Mie­he­ni pik­ku­sis­ko on lä­het­tä­nyt joka päi­vä meil­le ku­van Tont­tu­lan jou­lus­ta. Olem­me saa­neet las­ten kans­sa ih­me­tel­lä pik­ku­rui­sen ton­tun su­lois­ta pi­ha­lyh­tyä, tont­tu­jen ar­ki­sia jou­lu­val­mis­te­lui­ta, kuu­sen­ha­ku­reis­sua ja sitä, mi­ten ton­tut­kin yh­ty­vät jou­lun iloon. Mo­net ker­rat olen aja­tuk­sis­sa­ni kiit­tä­nyt tuo­ta iha­naa ih­mis­tä, jos­kus suo­raan­kin. Pie­nil­lä vies­teil­lään hän va­lai­see las­ten ja mei­dän ai­kuis­ten­kin aa­mu­ja. Olen aja­tel­lut, et­tä juu­ri sel­lais­ta on jou­lu­mie­li. Va­lon tuo­mis­ta tois­ten ih­mis­ten elä­mään.

Hil­jal­leen on jou­lu al­ka­nut hii­piä ko­tiim­me, sai­ras­te­luis­ta ja vä­sy­myk­ses­tä huo­li­mat­ta. Olo­huo­neen nur­kas­sa, ma­ta­lan kaa­pin pääl­lä, on sei­mi­a­se­tel­ma. Pik­kui­nen lam­mas on työn­ty­nyt ai­van lä­hel­le Jee­sus­vau­van kas­vo­ja. Va­sik­ka on kii­ven­nyt tal­lin ka­tol­le ja kur­kis­te­lee siel­tä. Ase­tel­ma muun­tuu koko ajan. Pie­net leik­ki­jät vaih­te­le­vat eläin­ten paik­ko­ja, tuo­vat sei­men ih­met­tä kat­so­maan vä­lil­lä mui­ta­kin eläi­miä. Saa­vat ne sii­nä ol­la, lei­jo­na ja su­si­kin, kun­han ei­vät syö lam­pai­ta.

Kun jou­lu­kuun al­ku­puo­lel­la hain jou­lu­laa­ti­kon vin­til­tä, eka­luok­ka­lai­nen muis­ti laa­ti­kos­sa ole­vat en­ke­lin sii­vet. ”Saan­ko mää ol­la taas en­ke­li?” Ja vuo­ron pe­rään nuo pie­nim­mät pu­keu­tui­vat en­ke­lik­si, ha­lu­si­vat ki­mal­lus­ta hiuk­siin ja il­moit­ti­vat yhä uu­del­leen iloa, joka on.

On ih­meel­lis­tä, et­tä jou­lun sa­no­ma ta­voit­taa tä­nä­kin jou­lu­na si­nut ja mi­nut. Se saa tuo­da loh­tua, rii­sua huo­lis­ta ja vä­sy­myk­ses­tä. Yhä uu­del­leen se muis­tut­taa ilos­ta, joka meil­le on an­net­tu.

Olo­huo­nees­sa mel­kein ne­li­vuo­ti­as kää­rii nuk­kea ka­pa­loon. ”Täs­tä tu­lee Jee­sus-vau­va!” Hil­jai­se­na seu­raan, mi­ten poi­ka lem­pein kä­sin hel­lii pien­tä vau­vaan­sa ja pu­he­lee pik­ku­sis­kol­leen. ”Kato Joo­sef, mi­ten tuol­la on en­ke­lei­tä! Koko tai­vas täyn­nä!”

Ja sil­tä se tun­tuu äk­kiä mi­nus­ta­kin. Et­tä koti on jou­lu­en­ke­lei­tä täyn­nä. Nii­tä ih­mei­tä, jot­ka muis­tut­ta­vat jou­lun to­del­li­ses­ta ilos­ta.

Sitä toi­von, et­tä si­nun­kin ko­dis­sa­si sai­si ol­la jou­lu­en­ke­lei­tä. Et­tä mil­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa jou­lua tänä vuon­na vie­tät­kin, sai­sit ko­kea loh­tua, iloa ja rak­kaut­ta. Tun­net­ta sii­tä, et­tä si­nua hel­lin kä­sin au­te­taan sei­men luok­se. Vaik­ka et jak­sai­si yh­tään as­kel­ta as­tua, si­nua kan­ne­taan.

Jou­lun lem­pe­ää va­loa si­nul­le­kin toi­von.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
30.10.2020

Her­ra, si­nua ylis­tä­kööt kaik­ki luo­tu­si, us­kol­li­set pal­ve­li­ja­si kiit­tä­kööt si­nua! Ju­lis­ta­koot he val­ta­kun­ta­si kun­ni­aa, ker­to­koot mah­ta­vis­ta te­ois­ta­si. Ps. 145:10–11

Viikon kysymys