JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Luo­tan­ko, us­kal­lan­ko?

3.1.2019 6.47

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190103064700

Lap­si sy­lis­sä­ni ku­rot­taa kä­del­lään, hi­pai­see kas­vo­ja­ni. Hi­taas­ti hy­my­kuo­pat ko­ver­tu­vat sy­vem­mik­si, sil­miin he­rää nau­ru. Näen ra­jat­to­man luot­ta­muk­sen, va­lon, joka on. Hil­jaa tal­len­nan het­ken ja up­po­an sen läm­pöön.

Kun mi­nua pyy­det­tiin blo­gis­tin teh­tä­vään, mie­tin, mi­ten osai­sin kir­joit­taa sel­lais­ta, joka kos­ket­taa. Us­kal­tai­sin­ko an­taa it­ses­tä­ni tar­peek­si? Luot­tai­sin­ko lu­ki­jaan, tun­te­mat­to­maan ih­mi­seen siel­lä jos­sa­kin? Voi­sin­ko ker­toa aras­te­le­mat­ta, mitä ajat­te­len?

Jos­kus on vai­ke­aa ol­la roh­kea. Jos­kus on vai­ke­aa luot­taa.

Kun olin lap­si, isä­ni kuo­li. Me­ne­tin lap­suu­des­ta­ni kor­vaa­mat­to­man osan, jy­ke­vän kal­li­on, ih­mi­sen jota ra­kas­tin. Joka ra­kas­ti. Me­ne­tin tur­val­li­suu­den­tun­net­ta. Aloin ta­ju­ta, et­tä kaik­ki ei ole py­sy­vää, ei­kä help­poa.

Kou­lu­kiu­saa­mis­vuo­si­na me­ne­tin li­sää luot­ta­mus­ta, it­se­kun­ni­oi­tus­ta­kin. Lunt­ta­sin kou­lus­sa, jot­ta näyt­täi­si sil­tä, et­tä kaik­ki oli hy­vin. Luu­lin sääs­tä­vä­ni äi­tiä, kun vai­ke­nin kiu­saa­mi­ses­ta ja muus­ta vai­ke­as­ta. Yri­tin vain sel­vi­tä, rä­pi­köi­dä kou­lun lop­puun. Hä­pe­sin sitä, et­tä olin eri­lai­nen. Sitä, et­tä en kel­van­nut. Sitä, et­tä olin lii­an herk­kä. Lii­an louk­kaan­tu­va. Lii­an jo­ta­kin.

Vas­ta vuo­sien pääs­tä aloin ym­mär­tää, mi­ten nuo ajat muok­ka­si­vat mi­nua. Rik­koi­vat, mut­ta myös ra­ken­si­vat.

Olen teh­nyt mat­kal­la­ni vir­hei­tä, vää­riä va­lin­to­ja, ihan niin­kuin muut­kin. On­nek­si sa­tut­ta­vien­kin asi­oi­den ohit­se on mah­dol­lis­ta pääs­tä. Vää­rät teot saa pyy­tää ja an­taa an­teek­si.

Mei­tä ih­mi­siä on mo­nen­lai­sia ja jo­kai­sel­la on omat taus­tan­sa, omat ki­pu­pis­teen­sä. Em­me vält­tä­mät­tä osaa aja­tel­la, et­tä se asia, joka it­sel­le on help­po tai mer­ki­tyk­se­tön, voi toi­sel­le ih­mi­sel­le ol­la se, joka mur­taa. En näe si­nun sy­dä­mee­si – et­kä sinä mi­nun. Sik­si tar­vi­taan py­säh­ty­mis­tä ja sa­no­ja. Kuun­te­le­mis­ta.

Olen jou­tu­nut jos­kus ko­ke­maan, et­tä se, mi­hin luo­tin, on mur­tu­nut. Olen saa­nut kui­ten­kin myös ko­kea, et­tä yk­si pe­rus­kal­lio ei mur­ru.

Us­kon, et­tä on ole­mas­sa voi­ma, joka kan­taa sil­loin­kin, kun vas­toin­käy­mi­set vie­vät ta­sa­pai­non. Ju­ma­la, kai­ken luo­ja, tun­tee ja tie­tää mi­nut ko­ko­naan, pal­jon pa­rem­min kuin minä it­se. Tur­val­li­ses­ti saan us­koa, et­tä mi­nun­kin vir­hee­ni ja vää­rät te­ko­ni on an­net­tu an­teek­si. Mi­nus­ta ei tule vir­hee­tön­tä, mut­ta juu­ri sii­hen vas­taa täy­del­li­nen ar­mo.

En tule kir­joit­ta­maan täy­del­lis­tä blo­gia. Tai­ta­mat­to­min sa­noin saa­tan sa­tut­taa ja är­syt­tää. Mut­ta ha­lu­an ko­keil­la, ha­lu­an tart­tua tä­hän teh­tä­vään. Ko­e­tan kir­joit­taa sii­tä, mitä koen ja näen. Ki­vik­koi­sis­ta po­luis­ta ja kan­ta­vis­ta pit­kos­puis­ta. Pie­nes­tä kä­des­tä, joka on riit­tä­vän al­haal­la ta­lut­ta­maan.

Ha­lu­an kir­joit­taa sii­tä, mi­ten yk­sin­ker­tai­set sa­nat voi­vat py­säyt­tää tai yk­si ai­noa kat­se ker­toa kai­ken tär­ke­än.

Ha­lu­at­ko kul­kea mu­ka­na?

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
30.10.2020

Her­ra, si­nua ylis­tä­kööt kaik­ki luo­tu­si, us­kol­li­set pal­ve­li­ja­si kiit­tä­kööt si­nua! Ju­lis­ta­koot he val­ta­kun­ta­si kun­ni­aa, ker­to­koot mah­ta­vis­ta te­ois­ta­si. Ps. 145:10–11

Viikon kysymys