JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Äi­ti, mää toin sul­le iloa!

29.1.2019 6.52

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190129065200

Lä­hes päi­vit­täin py­säh­dyn sen edes­sä, hil­je­nen ja ih­met­te­len. Pie­ni lap­si on opet­ta­ja­na ihan eri­tyi­nen. Lap­si ei omaa vii­saut­taan ko­ros­ta, hän vain huo­maa asi­oi­ta ja il­mai­see ilo­aan ja ih­me­tys­tään. Pyy­tää pääs­tä sy­liin, ru­tis­taa pyy­tä­mät­tä. Si­lit­tää ry­pyt pois ja työn­tää huo­let si­vuun.

Jo pa­ri­vuo­ti­as lap­si ym­mär­tää elä­mäs­tä pal­jon. Kun ker­ran ih­met­te­lin, mis­sä noin reip­pai­ta lap­sia oi­kein kas­vaa, tyt­tö rie­muit­si: ”Näin leip­pai­ta tyt­tö­jä kat­vaa niin… niin… kai­na­lot­ta!” Niin yk­sin­ker­tai­sia ovat asi­at. Ei tar­vit­se lii­kaa miet­tiä kas­va­tus­kou­ke­roi­ta. Kai­na­los­sa, sy­lin läm­mös­sä on tur­val­li­nen ja hyvä kas­vu­a­lus­ta pie­nel­le ih­mi­sel­le – ja isom­mal­le­kin.

”äi­ti, mää toin sul­le iloa!” Lap­si juok­see yli pi­han kuin len­tä­en, kuk­ka nyr­kis­sään. Hän rie­muit­see pie­nes­tä kar­va­ma­dos­ta, iloi­sen­vä­ri­ses­tä vaah­te­ran­leh­des­tä. Hän huo­maa män­nyn sa­la­kir­joi­tuk­set ja ko­ris­te­lee rap­pu­sia kä­vyil­lä. Hän saat­taa is­tua pit­kät ajat ojan­reu­nal­la ihan vain sil­tä va­ral­ta, jos sat­tui­si nä­ke­mään sam­ma­kon.

Lap­si nä­kee toi­si­naan asi­oi­ta niin tar­kas­ti, et­tä se vä­ki­sin py­säyt­tää. Vuo­sia sit­ten yk­si po­jis­tam­me tuu­ma­si vii­si­vuo­ti­aan vii­sau­del­la: ”Kun isi on pois­sa, äi­til­lä on ikä­vä. Ja sit­ten se te­kee ra­kas­tus­pit­saa!” Toi­nen taas poh­dis­ke­li sa­ma­ni­käi­se­nä: ”Ei­kö niin, et­tä Suo­mi on pie­ni maa­pal­lol­la, mut­ta elä­mäs­sä se on suu­ri...”

Myös us­ko­na­si­ois­sa pie­ni lap­si on usein opet­ta­jan pai­kal­la. Ker­ran mel­kein kuu­si­vuo­ti­as sa­noi pik­ku­vel­jis­tään, et­tä ne ovat niin tär­kei­tä, et­tä il­man nii­tä ei voi­si elää. Sil­loin ne­li­vuo­ti­as hät­käyt­ti: ”Jee­sus­kin on tär­keä, kos­ka se on elä­män lei­pä.”

Ja kun per­hee­seem­me taas ker­ran saa­tiin uu­si vau­va, sil­loi­nen vii­si­vuo­ti­as kat­se­li vai­pan­vaih­toa si­vus­ta, tuu­ma­si sit­ten: "äi­ti, vau­va on lah­ja." Kun myön­sin, et­tä niin­hän se on, poi­ka vie­lä tar­ken­si: "Me saa­tiin se Jee­suk­sel­ta.”

Se, et­tä saa elää näi­den ih­mei­den kes­kel­lä, ve­tää nöy­räk­si ja kii­tol­li­sek­si. Sil­lä voi­ko ih­mi­nen saa­da mat­kal­leen pa­rem­pia saat­ta­jia? Lap­sen pik­kui­nen käsi on val­mis tart­tu­maan kä­teen. Sy­dän on no­pe­as­ti val­mis an­ta­maan an­teek­si, ra­kas­ta­maan kaik­kien vir­hei­den­kin yli.

Ei ole ih­me, et­tä pie­ni lap­si on nos­tet­tu us­kon esi­ku­vak­si. Tur­val­lis­ta ja on­nel­lis­ta on us­koa lap­sen lail­la – luot­ta­en sii­hen, et­tä meis­tä pi­de­tään huol­ta.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
12.7.2020

Jee­sus sa­noi Pie­ta­ril­le: "Sinä olet Pie­ta­ri, ja täl­le kal­li­ol­le minä ra­ken­nan kirk­ko­ni. Sitä ei­vät tuo­ne­lan por­tit voi­ta. Minä olen an­ta­va si­nul­le tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met." Matt. 16:18-19

Viikon kysymys