JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00

Juttua muokattu:

10.7. 14:37
2020071014370220200712060000

Ai­li Pa­sa­nen

Sii­tä on jo puo­li vuo­si­sa­taa, kun hei­nä­kui­se­na päi­vä­nä py­sä­köin au­to­ni Sot­ka­mon kes­kus­tas­sa kir­jai­li­ja Veik­ko Huo­vi­sen ta­lon eteen, jo­hon ys­tä­vä­ni jäi kyy­dis­tä­ni nau­hu­rei­neen. As­te­lin yli ke­to­mai­sen au­ke­a­man, jota ku­kit­ti­vat kis­san­kel­lot ja api­lat suur­ten män­ty­jen kat­vees­sa. Mi­nut oli va­lit­tu kes­ki­kou­luun ja lu­ki­oon tun­ti­o­pet­ta­jak­si. Olin me­nos­sa näyt­täy­ty­mään reh­to­ril­le – isol­la R:llä.

Elä­män ai­ka­tau­lu­jen tark­kuut­ta olen mo­nes­ti ih­me­tel­lyt. Jo tal­vel­la olin lu­van­nut ys­tä­väl­le­ni kyy­din Ka­jaa­nis­ta Sot­ka­moon hä­nen so­pi­maan­sa kir­jai­li­ja­haas­tat­te­luun. Sil­loin en vie­lä mi­tään tien­nyt omas­ta käyn­nis­tä­ni, jo­hon mi­nut oli kut­sut­tu juu­ri sa­maan ai­kaan.

Nou­sin kou­lun ul­ko­por­taat, as­te­lin ää­ne­tön­tä käy­tä­vää ja ko­pu­tin kans­li­an ovel­le. Kans­li­an muh­ke­as­sa no­ja­tuo­lis­sa is­tui joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja. Hy­vän päi­vän toi­vo­tet­tu­a­ni ker­roin ni­me­ni. Reh­to­ri, pie­ni­ko­koi­nen tiuk­ka­kat­sei­nen nai­nen, nou­si kir­joi­tus­pöy­dän tuo­lil­ta. Hän kat­soi muu­ta­man ker­ran mi­nua pääs­tä var­pai­siin ja ky­syi sit­ten:

– Niin, mil­le­käs luo­kal­le sitä ol­laan tu­los­sa?

Ker­roin hä­nel­le uu­del­leen, kuka olen ja sen, et­tä me olim­me so­pi­neet ta­paa­mi­sen.

– Jaa, niin­hän se oli­kin. Minä ajat­te­lin, et­tä meil­le tu­lee uu­si op­pi­las.

Sen jäl­keen pää­sim­me jo kes­kus­te­le­maan kou­lun toi­min­nas­ta. Mo­nes­ti reh­to­ri myö­hem­min­kin muis­te­li sitä, kun hän luu­li opet­ta­jaa uu­dek­si op­pi­laak­si.

Ei­hän mi­nul­la joi­den­kin en­sim­mäis­ten vuo­sien lu­ki­o­lais­ten kans­sa pal­jon­kaan ol­lut ikä­e­roa. Jot­kut oli­vat aloit­ta­neet op­pi­kou­lun ta­va­no­mais­ta myö­hem­min ja ken­ties jon­kun luo­kan käy­neet kah­des­ti­kin.

Sii­tä al­koi kou­lu­tie­ni, elä­män­teh­tä­vä­ni, jos­ta palk­ka­ni sain ja jos­ta pää­sin elä­ke­päi­vi­ä­ni naut­ti­maan. Oli mie­len­kiin­tois­ta ja jän­nit­tä­vää – mi­nul­la oli opet­ta­mi­sen in­toa.

Kak­si en­sim­mäis­tä vuot­ta asuin pie­nes­sä vint­ti­ka­ma­ris­sa ki­ven­hei­ton pääs­sä kou­lus­ta. Mi­nul­le, koi­ria pel­kää­väl­le, tu­li­vat tu­tuik­si ik­ku­na­ni al­ta juok­se­vat koi­ra­lau­mat. Nii­tä­hän Veik­ko Huo­vi­nen ku­vaa elä­väs­ti kir­jas­saan Ky­län koi­rat.

Nii­hin kou­lu­vuo­siin mah­tuu pal­jon kou­lu­lai­tok­sen his­to­ri­aa. Muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua siir­ryt­tiin pe­rus­kou­luun, mon­ta ker­taa puur­ret­tiin uut­ta ope­tus­suun­ni­tel­maa laa­ti­mas­sa. Kou­lun käy­tän­nöt ja toi­min­ta ovat ol­leet mo­nen­lai­ses­sa ajan vir­taus­ten pyö­ri­tyk­ses­sä.

Kau­an sit­ten on kou­lun vie­rei­nen kuk­ka­ke­to ka­don­nut. Vain muu­ta­mia van­hois­ta män­nyis­tä sei­soo pai­kal­laan. Kou­lua on laa­jen­net­tu. Alu­eel­le on ra­ken­net­tu vi­ras­to­ta­lo, jon­ka edes­sä on tie­ten­kin laa­ja as­fal­toi­tu py­sä­köin­ti­a­lue.

Pal­jon so­pii ih­mi­se­lä­mää, mo­nen­lai­sia ko­ke­muk­sia vii­teen­kym­me­neen vuo­teen, jot­ka olen Sot­ka­mos­sa asu­nut. Mo­nien elä­män­tai­pa­leen olen näh­nyt lä­hem­pää tai kau­em­paa, ol­lut osal­li­se­na. Sitä en tie­dä, mis­tä syys­tä jot­kut jää­vät mie­leen.

On ilo ta­va­ta yl­lät­täin joku, jota en ole pit­kään ai­kaan näh­nyt ja joka tu­lee esit­täy­ty­mään. Tu­lee hyvä mie­li; tun­tuu sil­tä, et­tä mi­nul­la on ol­lut mer­ki­tys­tä.

Mitä mi­nul­le on näi­nä vuo­si­kym­me­ni­nä ta­pah­tu­nut? En ole suin­kaan enää kou­lu­ty­tön nä­köi­nen. Mon­ta elä­män­kou­lun luok­kaa olen käy­nyt. Pal­jon on haus­ko­ja muis­to­ja ker­ty­nyt, vaik­ka kaik­ki luo­kat ei­vät ole ol­leet help­po­ja. Niis­sä on kui­ten­kin Ju­ma­la joh­dat­ta­nut.

Is­tun kei­nu­tuo­lis­sa­ni ja neu­lon vil­la­tak­kia, so­pi­va kä­si­työ näin sa­tei­sel­le päi­väl­le. Kun tu­lin Sot­ka­moon, mi­nul­la oli huo­ne­ka­lui­na la­ve­ri, pie­ni kir­joi­tus­pöy­tä ja pu­nai­nen pin­na­tuo­li. Tämä val­koi­nen kei­nu­tuo­li oli en­sim­mäi­nen os­ta­ma­ni huo­ne­ka­lu, kun olin al­ka­nut saa­da palk­kaa.

Tuu­li vel­loo lyi­jyn­har­maa­ta vet­tä

ras­kaat sa­de­pi­sa­rat hyp­pi­vät sen pin­nas­ta

Tuo sama vesi kät­kee kaik­ki vä­ri­sä­vyt

au­rin­koi­sen ke­sä­aa­mun he­le­än si­nen

purp­pu­ra­pil­vien heh­kun

syk­syn kul­tai­set ku­vat

Kuin elä­mä

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
25.10.2020

Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­le: "Men­kää, minä lä­he­tän tei­dät kuin lam­paat su­sien kes­kel­le. Äl­kää ot­ta­ko mu­kaan­ne ra­ha­kuk­ka­roa, äl­kää lauk­kua äl­kää­kä jal­ki­nei­ta." Luuk. 10:3–4

Viikon kysymys