Vain Jee­suk­ses­sa on ian­kaik­ki­nen elä­mä

Las­ki­ais­sun­nun­tai­ta seu­raa­vas­ta kes­ki­vii­kos­ta al­kaa nel­jän­kym­me­nen päi­vän pi­tui­nen paas­ton ai­ka. Paas­ton ai­ka on val­mis­tau­tu­mis­ta pää­si­äi­sen viet­toon, sil­loin ko­ros­tuu yk­sin­ker­tai­nen elä­män­ta­pa. Sun­nun­tain teks­tis­sä tu­lee esil­le pää­si­äi­sen sa­no­ma. Kris­tus täyt­ti lu­pauk­sen syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ja voit­ti kuo­le­man: ”Nyt tämä maa­il­ma on tuo­mi­ol­la, nyt tä­män maa­il­man ruh­ti­nas syös­tään val­las­ta.”

Hen­gel­li­ses­ti ra­vit­tu ei näe näl­kää

Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka Jee­sus oli maa­il­mas­sa Ju­ma­lan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa asi­al­la (Mark. 1:15). Ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen hän lä­het­ti seu­raa­jan­sa ju­lis­ta­maan evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le (Mark. 16).

Mo­nin­ker­tai­nen palk­ka

Pie­ta­ri ky­syi ker­ran omas­taan ja tois­ten ope­tus­las­ten puo­les­ta: ”Me olem­me luo­pu­neet kai­kes­ta ja seu­ran­neet si­nua. Mitä me sii­tä saam­me?” (Matt.19:27.) Pie­ta­rin ky­sy­mys nou­si ih­mis­mie­les­tä. Sa­man­ta­pai­sia aja­tuk­sia liik­ku­nee jos­kus jo­kai­sen us­ko­van mie­les­sä.

Kris­tuk­sen valo sä­tei­lee

Kynt­ti­län­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, mi­ten nel­jä­kym­men­tä päi­vää Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä Ma­ria, Joo­sef ja Jee­sus-lap­si me­ni­vät Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin. Sii­hen oli kak­si­kin syy­tä: Moo­sek­sen lain mu­kaan poi­ka­lap­sen syn­nyt­tä­nyt äi­ti oli epä­puh­das nel­jän­kym­me­nen päi­vän ajan, min­kä jäl­keen hä­nen oli tuo­ta­va pa­pil­le uh­rat­ta­vak­si ka­rit­sa ja kyyh­ky­nen – tai kak­si kyyh­kys­tä, jos per­he oli köy­hä ku­ten Jee­suk­sen per­he oli (3. Moos. 12:1–8). Toi­sek­si esi­koi­nen oli py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le tuo­mal­la lap­si py­häk­köön ja mak­sa­mal­la hä­nes­tä lu­nas­tus­hin­ta (2. Moos. 13:12–13).

Pa­ran­nuk­sen vai­kut­taa Ju­ma­la

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too Jee­suk­sen ja sa­ma­ri­a­lai­sen nai­sen koh­taa­mis­ta ja kes­kus­te­lua seu­ran­neis­ta ta­pah­tu­mis­ta. Va­pah­ta­ja oli hei­dän kes­kus­tel­les­saan pal­jas­ta­nut sa­ma­ri­a­lai­sen nai­sen elä­män vir­heet ja hä­nen sie­lun­sa ti­lan. Tuo syn­tin­sä tun­te­nut nai­nen kuu­li ja us­koi Jee­suk­sen ope­tuk­sen kuo­le­mat­to­man sie­lun pe­las­tuk­ses­ta, ja läh­ti ker­to­maan ys­tä­vil­leen ja tut­ta­vil­leen kuu­le­mas­taan ja ko­ke­mas­taan ih­mees­tä.

Elä­män vesi vir­taa

Vesi on elä­mäl­le vält­tä­mä­tön. Sen sai­vat ko­kea myös po­jat, jot­ka oli­vat ker­ran mat­kal­la Su­vi­seu­roi­hin pyö­räl­lä. Oli kuu­ma il­ma. Ve­si­pul­lois­ta oli vesi lop­pu­nut. Ja­not­ti.

Jee­sus ha­lu­si kas­teen

Eli­sa­beth ja Sa­ka­ri­as oli­vat me­net­tä­neet toi­von­sa omas­ta lap­ses­ta. Ih­me kui­ten­kin ta­pah­tui. He sai­vat esi­kois­po­jan, joka sai ni­mek­seen Jo­han­nes.

Tie­tä­jien luot­ta­mus riit­ti

Ker­to­mus idäs­tä saa­pu­neis­ta tie­tä­jis­tä on kieh­to­va. Se on kaik­ki­na ai­koi­na in­noit­ta­nut ta­ri­nan­ker­to­jia, lau­lun­te­ki­jöi­tä ja ku­va­tai­te­li­joi­ta. Mat­teuk­sen tal­len­ta­ma ku­vaus jät­tää lu­ki­jan­sa mie­leen voi­mak­kai­ta mie­li­ku­via ja mo­nia ky­sy­myk­siä. Tie­tä­jien ym­pä­ril­lä ole­va sa­lai­suu­den ver­ho ra­ot­tuu vain vä­hän. Kui­ten­kin hei­dän vies­tin­sä on maa­il­man­his­to­ri­aa ra­vis­te­le­va.

Her­ran huo­ne Ju­ma­lan asuin­si­ja­na

Her­ran huo­nees­sa, Ju­ma­lan elä­väs­sä seu­ra­kun­nas­sa kuu­luu Hy­vän Pai­me­nen ää­ni ja on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus.

Jee­sus lu­pa­si us­kon­voi­maa

Päi­vän evan­ke­liu­mi­koh­ta ker­too ti­lan­tees­ta, jota en­nen ope­tus­las­ten elä­mäs­sä oli ta­pah­tu­nut ly­hy­en ajan si­säl­lä pal­jon: Jee­sus oli tul­lut hei­dän elä­mään­sä ja muut­ta­nut sen. He oli­vat yh­des­sä ko­ke­neet, näh­neet ja op­pi­neet. Jee­suk­sen ih­me­te­ot oli­vat an­ta­neet ope­tus­lap­sil­le tun­teen ajal­li­ses­ta me­nes­tyk­ses­tä hä­nen rin­nal­laan.