JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Etuo­i­keu­tet­tu­na kir­kon työs­sä

2.6.2014 6.51

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140602065100

Au­rin­koi­sel­la oma­ko­ti­ta­lon pi­hal­la pien­ten poi­kien rin­ta­ma­suun­ta kään­tyy mi­nua koh­ti. ”On­ko mu­ka­vaa ol­la pap­pi?” us­kal­tau­tuu yk­si heis­tä ky­sy­mään. Myön­nän näin ole­van. Men­nä ko­lis­te­len pe­rem­mäl­le kas­te­ko­tiin.

Olen to­tu­tel­lut koko tä­män ke­vään uu­teen roo­lii­ni kap­pa­lai­se­na. Mi­nul­la on ol­lut jäl­leen – pie­nen tau­on jäl­keen – run­saas­ti ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia, hau­tauk­sia ja kas­te­juh­lia sekä tie­tys­ti rip­pi­kou­lu­työ­tä. On­pa se­as­sa ol­lut muu­ta­ma vih­ki­mi­nen­kin. Kär­jis­te­tys­ti sa­not­tu­na työ­ni on ol­lut ”yh­tä juh­laa”.

Mu­kaan mah­tuu pal­jon eri­lai­sia koh­taa­mi­sia. On ol­lut an­toi­saa ja pal­kit­se­vaa saa­da ol­la mu­ka­na ih­mi­se­lä­män tai­te­koh­dis­sa. Eh­kä eni­ten tar­peel­li­nen olen luul­ta­vas­ti ol­lut su­run mur­ta­mien ih­mis­ten luo­na. He ovat kai­van­neet Raa­ma­tun sa­no­maa ja loh­du­tus­ta, mut­ta en­nen kaik­kea kes­kus­te­lua ja hy­väk­syn­tää. Kuol­lut­ta ih­mis­tä ei ku­kaan voi kor­va­ta, mut­ta hei­kot sa­noi­tu­sy­ri­tyk­set ih­mis­ten vä­lil­lä – pu­heet rak­kaas­ta pois­nuk­ku­nees­ta – ovat ai­van kuin säi­lyt­tä­neet hä­net vie­lä pie­nen het­ken kes­kuu­des­sam­me.

Ajal­la on ra­jan­sa. On­nek­si moni roh­kais­tuu ajat­te­le­maan myös ian­kaik­ki­suut­ta.

Kir­kon jä­sen­lu­vut ja nii­den ke­hi­tys ei­vät ker­ro koko to­tuut­ta ”kan­san­kirk­kom­me” ti­las­ta. Moni asia on en­nal­laan. Edel­leen kai­va­taan tur­val­li­sia ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ar­ki­py­hiin ja suu­rem­piin juh­liin. Edel­leen ti­la­taan kas­te­pap­pia ja men­nään kir­kos­sa nai­mi­siin. Har­va jät­tää vä­liin kris­til­li­sen hau­taan siu­naa­mi­sen saa­tel­les­saan lä­heis­tään hau­dan le­poon. Seu­ra­kun­nan tar­jo­a­mil­le pal­ve­luil­le on ol­lut ky­syn­tää – ai­na­kin näin voin pää­tel­lä omaa työ­ka­len­te­ri­a­ni tar­kas­tel­les­sa­ni. Myös muun mu­as­sa las­te­noh­jaa­jia, nuo­ri­so­työn­te­ki­jöi­tä, kant­to­rei­ta ja di­a­ko­ne­ja tar­vi­taan.

Ikä on toi­vot­ta­vas­ti tuo­nut mi­nul­le so­pi­vaa suh­teel­li­suu­den­ta­jua evääk­si työ­hö­ni. En­sim­mäi­sen pap­pis­jak­so­ni al­ka­es­sa olin vä­hän yli pa­ri­kymp­pi­nen. Nyt kun 40 ikä­vuot­ta on koh­ta täyn­nä, elän uut­ta al­kua pa­pin vi­ras­sa. Vai­ku­tel­ma on sel­lai­nen, et­tä tätä työ­tä voi­si teh­dä kau­em­min­kin. On etuo­i­keu­tet­tua ol­la kir­kon työs­sä pal­ve­lu­teh­tä­väs­sä – ih­mis­ten rin­nal­la kul­ki­ja­na ja py­hien het­kien toi­mit­ta­ja­na. On­nek­si on ole­mas­sa kirk­ko­kä­si­kir­ja. Yl­hääl­tä päin an­net­tu­jen oh­jei­den mu­kaan men­nään – sa­nan var­si­nai­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä! Toi­saal­ta työ­tä teh­dään omal­la per­soo­nal­la ja niil­lä eväil­lä, joi­ta kul­le­kin on an­net­tu.

Te­ki­si mie­li yl­lyt­tää kaik­kia alal­le ai­ko­via tart­tu­maan roh­ke­as­ti pää­sy­ko­e­kir­joi­hin ja pyr­ki­mään te­o­lo­gi­seen tie­de­kun­taan. Kan­nat­taa kui­ten­kin en­sin har­ki­ta asi­aa ja kes­kus­tel­la asi­as­ta lä­heis­ten kans­sa. Kut­su­muk­se­si voi kir­kas­tua pik­ku­hil­jaa – mikä se sit­ten lie­nee­kin. Minä haa­vei­lin pie­ne­nä kai­vin­ko­ne­kul­jet­ta­jan teh­tä­väs­tä. En kui­ten­kaan kos­kaan ol­lut niin kä­te­vä kä­sis­tä­ni, et­tä mi­nua oli­si huo­lit­tu tuo­hon ”to­si­mies­ten hom­maan”.

PekkaTuomikoski
Olen perheenisä Limingasta.
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies