Roh­kai­sen poi­kia te­ke­mään läk­syt ja ot­ta­maan vä­li­pa­lan. Lai­tan ko­ti­o­ven kiin­ni ja hyp­pään au­toon. Se on kuin ai­ka­ko­ne, joka vie mi­nut rei­lus­sa puo­les­sa tun­nis­sa 1700-lu­vun kirk­koon ja ikuis­ten asi­oi­den ää­rel­le. Mat­kal­la mie­li tyyn­tyy ja kaik­ki tun­tuu sel­ke­äl­tä.

Vir­ren lo­put­tua kä­ve­len ar­kun pää­hän. Olen kes­kus­tel­lut omais­ten kans­sa ja mi­nul­le on muo­dos­tu­nut kuva vai­na­jan elä­mäs­tä. Tar­jo­an omai­sil­le Ju­ma­lan sa­naa ja ru­kous­ta sekä vä­hän pu­het­ta loh­du­tuk­sek­si. Tun­nen hei­tä koh­taan läm­pi­miä aja­tuk­sia. On kova paik­ka saa­tel­la ra­kas lä­hei­nen hau­dan le­poon. Jo kuk­ka­lait­teen las­ke­mi­nen voi ol­la vai­ke­aa. Han­ka­li­a­kaan tun­tei­ta ei tar­vit­se hä­ve­tä.

En ole koh­dan­nut yh­tään ih­mis­tä, jon­ka elä­mä ei jol­la­kin ta­voin oli­si mi­nua kos­ket­ta­nut. Jo­kai­sen elä­mä on yh­tä ar­vo­kas.

Näil­lä kul­mil­la on vei­sat­tu sa­to­ja vuo­sia. Jo en­nen Suo­men it­se­näi­syyt­tä. On elet­ty Ruot­sin ja Ve­nä­jän val­lan al­la. Uu­sia ih­mi­siä on syn­ty­nyt, uu­sia ai­ko­ja tul­lut, su­ku­pol­vet ovat seu­ran­neet toi­si­aan. Jo­kai­seen elä­mään on yleen­sä eh­ti­nyt mah­tua sekä iloa et­tä su­rua. Vei­suu ei ole lop­pu­nut mis­sään vai­hees­sa. Mel­koi­sen mon­ta su­ku­pol­vea on men­nyt hau­taan.

Omai­set saat­te­le­vat vuo­rol­laan jo­kai­sen hau­dan le­poon. Pait­si. Tä­män sa­nan olem­me jou­tu­neet ot­ta­maan käyt­töön vas­ta vii­me ai­koi­na: Pait­si – jos pois nuk­ku­neel­la ei ole ol­lut­kaan omai­sia. Tä­män ajan va­li­tet­ta­va il­miö on yk­si­näi­syys. Su­ku­juur­ten kat­ke­a­mi­sen li­säk­si va­li­tet­ta­van moni lä­hel­läm­me ole­va ih­mi­nen on unoh­tu­nut myös ky­lä­läi­sil­tä, tut­ta­vil­ta, työ­ka­ve­reil­ta… On­nek­si on sen­tään Hän joka muis­taa ni­mel­tä meis­tä ai­van jo­kai­sen.

Miet­te­li­ää­nä kä­ve­lem­me hau­dal­ta muis­to­ti­lai­suu­teen. Pu­heen­so­ri­na täyt­tää huo­neen. Ruo­kai­lun jäl­keen lu­em­me ad­res­se­ja ja lau­lam­me. Kant­to­ri joh­taa lau­lua. Pu­hun vie­lä ly­hy­es­ti. Ky­lä­läi­set tai tut­ta­vat muis­te­le­vat vai­na­jaa.

Ai­ka­ko­neen kyy­dis­sä aje­len ko­tiin. Vä­syt­tää, mut­ta tun­tuu mu­ka­val­ta pa­la­ta ko­tiin. Eh­din vie­lä näh­dä lap­sia, ja yh­des­sä tar­kis­tam­me jo­tain han­ka­laa teh­tä­vää. Mel­koi­sen mon­ta teh­tä­vää meil­lä jo­kai­sel­la eh­tii ol­la tääl­lä teh­tä­vä­nä – tois­tem­me rin­nal­la.