Taas se tu­lee lii­an ai­kai­sin: Ei voi­si ol­la epä­ai­dom­paa jou­lun odo­tus­ta kuin as­tua kaup­pa­kes­kuk­seen pi­me­äs­tä mar­ras­kui­ses­ta ve­si­sa­tees­ta kuun­te­le­maan Jing­le Bel­ls -lau­lua ja kat­se­le­maan it­se­ään hei­lut­te­le­vaa ko­ne­jou­lu­puk­kia! Sii­tä on to­del­li­nen jou­lun sa­no­ma kau­ka­na.

Hel­pos­ti löy­däm­me eri­lai­sia pe­rin­tei­tä ja kuor­ru­tus­ta sekä ta­pa­kult­tuu­ria höys­tä­mään omaa jou­lun­viet­to­am­me.

Lap­si­per­hees­sä jou­lu me­nee yleen­sä vyö­ry­en eteen­päin omaa tut­tua ra­taan­sa. Olem­me vai­mo­ni kans­sa kes­kus­tel­leet, jos­ko tänä jou­lu­na eri­lai­sen krää­sän mää­rä voi­si ol­la vä­häi­sem­pää kuin ai­em­min. Sen kar­si­mi­nen an­tai­si ti­laa rau­hoit­tua ja hil­jen­tyä jou­lun sa­no­man ää­rel­le.

Mut­ta kar­si­mi­nen voi ol­la jois­sa­kin per­heis­sä käy­tän­nön pak­ko­kin. Suur­per­hees­sä jou­lu on ta­lou­del­li­ses­ti ko­et­te­le­vaa ai­kaa, jos lah­ja­pai­neet ovat lii­an suu­ria. Sik­si­kin oli­si tär­ke­ää kes­kus­tel­la myös las­ten kans­sa jou­lun to­del­li­ses­ta mer­ki­tyk­ses­tä.

Mut­ta mikä on jou­lun to­del­li­nen sa­no­ma, ja mitä se mi­nul­le mer­kit­see?

Lä­heis­ten koh­taa­mi­nen on tär­ke­ää. Kes­ki­näi­nen vä­lit­tä­mi­nen ja myö­tä­tun­to pi­tää jopa ih­mi­set hen­gis­sä. Yk­si­näi­syy­den ko­ke­mus tun­tuu var­mas­ti eri­tyi­sen pa­hal­ta juu­ri jou­lu­na. Sel­lais­ta en soi­si ke­nel­le­kään ih­mi­sel­le – pa­him­mil­laan se voi ol­la jopa in­va­li­di­soi­vaa.

Toi­voi­sin, et­tä tu­le­va­na jou­lu­na sai­sin it­sel­le­ni pie­nen pa­lan ai­toa jou­lua: Sei­men Lap­sen syn­ty­män ih­meen ää­rel­le hil­jen­ty­mi­nen, omat rak­kaat lä­hei­set. Hil­jai­suus. Jou­lun rau­ha. Tu­tut raa­ma­tun­koh­dat. Jou­lu­sau­na. Jou­lu­yö. Kris­ti­kun­nan kau­neim­mat jou­lu­lau­lut. Ajat­te­len, et­tä täl­lai­sia asi­oi­ta kuu­luu ai­toon jou­luun.

Hyvä lu­ki­ja, lai­tan tä­hän lop­puun erään mi­nul­le rak­kaan jou­lu­lau­lun sä­keis­tön muis­tut­ta­maan jou­lun to­del­li­ses­ta sa­no­mas­ta, Va­pah­ta­jam­me syn­ty­mä­juh­las­ta:

”Yli syn­nin maan kai­kuu voi­mas­saan sei­men, ris­tin rak­kau­den sana; tai­vas kaar­tuu an­teek­si­an­ta­va­na. Rau­han, va­lon lap­sik­si Jee­sus mei­dät va­pah­ti.” (Sl 14, sa­nat: Nii­lo Rau­ha­la.)

Toi­von, et­tä jak­san ai­na us­koa tuon sa­no­man to­dek­si omal­le koh­dal­le­ni.