Maiju Raunismaa
Marraskuun viimeiseen iltana kaivan työhuoneen ylähyllyltä joulukalenteripussukat, ne, joihin isot tytöt piirsivät aikoinaan numerot söpöillä eskarilaisen ja ekaluokkalaisen harakanvarpailla.
Pujotan pussukat leipälapion varteen leivinuunin reunukselle. Pussukoiden täytteeksi tontut yrittävät muistaa joka ilta jotakin yllätystä laittaa. Ei ole tämän talon tonttujen muistissa niin kehumista. Ensimmäisenä kouluun heräävä teinitonttu pääsee joskus paikkaamaan iäkkäämpien tonttujen unohdusta, kun näkee tyhjän kalenteripussukan aamulla.
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina pääsemme aloittelemaan seuraavaa perinnettä. Adventtikynttelikköön laitetaan neljä kynttilää. Koristeeksi kynttelikkö saa pikaisesti metsästä haettuja kuusen havuja.
Puolilta päivin kun teinit ovat heränneet ja muutkin perheenjäsenet huudeltu paikalle, voidaan aloittaa.
”Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa.”
”Byääh! Minäki halutin tytyttää!” huomaa joku aina alkaa ulvoa, tällä kertaa 3-vuotias. Otan lapsen syliin.
”Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.”
Niinä vuosina, kun meillä on ollut pieni vauva, on joka vuotisen valokuvajoulukortin aiheeksi valikoitunut luonnostaan seimen joulu. Monenlaisia muitakin asetelmia ja aiheita on korteissa ollut. Niistä näkee ihanasti lasten ja perheenkin kasvun. Tämänkin perinteen toteutus vaan tahtoo aina kummasti jäädä ihan viimeiseen mahdolliseen päivään.
Maiju Raunismaa
Minulle tärkeä joulun lähestymisen merkki on tähtien ripustaminen keittiön ja olohuoneen ikkunoihin. Nämä viisi tähteä, joulukuusi, kukat ja kynttilät riittäisivät minulle joulukoristeiksi aivan hyvin, mutta koska meillä asuu muitakin, ilmaantuu mitä erilaisimpia koristeita mitä erilaisimpiin paikkoihin, kuten pikkuautoja joulukuuseen.
Joulusiivous on meillä tätä nykyä vain tavallinen viikkosiivous. Ehkä sauna pestään, jos ei ole koko vuonna ehditty pestä – jos ehditään nytkään.
Joskus tässä suurperheen ruuhkavuosien keskellä somessa avauduin siivousstressistä. Sain siihen kliseisiä vastauksia "ei niitä yläpölyjä tarvitse siivota" ja "ei kaappeja kannata siivota, jos ei aio jouluaan kaapissa viettää". Vastasin, että tavoite olisi lähinnä saada lattiat järjesteltyä ja imuroitua.
"Ei me varmaan tänä jouluna sitä joululimppua ehditä ja jakseta leipoa", tuumailee mies perinteisesti joulun alla. Yhtä usein viimeistään viimeisenä lauantaina ennen jouluaattoa samainen mies löytyy alustamasta sitä joululimpputaikinaa, äitinsä reseptillä.
Ja koska leivinuuni on kuumana, niin tietysti ensin paistetaan läjä rieskoja. Nämä kahdenkeskiset leivontatuokiot venyvät usein yömyöhään. Joulutähdet loistavat ikkunoissa. Ilmassa leijailee tuoreen leivän tuoksu ja leivinuunin lämpö. Joululaulut soivat. ”Kaks vain valveil’ on puolisoa.”
Maiju Raunismaa
Jouluaattoaamuna lapset ovat jo ihan joulutäpinöissään ja kiertelevät joulukuusta, kuin kissat kuumaa puuroa, sillä kuusen alle on yön aikana ilmestynyt kaikista suurikokoisimmat paketit. Tarkkaan lapset tavaavat lahjapaketeista nimiä ja aina joku ehtii perin pohjin huolestua, jos ei omaa nimeä sieltä löydykään.
Minulla äitinä aattoaamu on vielä melkoista hässäkkää, kun yritän viime hetken valmisteluja saada valmiiksi siinä riisipuuron keittämisen lomassa. Samalla delegoin muillekin tekemistä: "Vie sitä, hae tuota, ja ainiin, varastossa olisi vielä yksi lahja paketoitavaksi!"
Saattaa siinä jossakin vaiheessa vielä pieni perinteinen paniikkiepätoivokiukkukin tulla, kun ei joka paikkaan meinaa ehtiä. Muistanpa kerran kontanneeni jopa saunan lattiaa kuuraamassa juuri ennen joulurauhan julistusta.
Kun joulurauhan julistus alkaa, valmistelut loppuvat, vaikka aina joku jää kesken, rojukasa raivaamatta, havukranssi tekemättä tai latvatähti löytymättä. Hiljennymme yhdessä seuraamaan joulurauhan julistusta. Joskus siinä tulee tarve pyytää myös evankeliumia aamupäivän äksyilyjen vuoksi.
Joulurauhan julistuksen jälkeen kuuluu radiosta ”Taas kaikki kauniit muistot”. Sen aikana ajatukset viivähtävät aina lapsuuden kodin joulussa ja rakkaissa ihmisissä. Osa jouluperinteistä on siirtynyt meille sieltä, osa mieheni lapsuuden kodista. Osa perinteistä on muovattu tai muovautunut itsestään omassa kodissamme.
Yksi tämmöinen ihan oma perinteemme on piparien koristelu jouluaattona riisipuurolounaan jälkeen. Nykyään kun perhe on jo isompi, saunomme ja koristelemme pipareita lomittain pitkän kaavan kautta ja aikaa säästelemättä. Piparien koristelussa ei myöskään säästellä karkkeja.
Maiju Raunismaa
Jouluruokapöytään on poimittu lapsuudenkotien joulupöydistä parhaat palat. Ruokia on myös muokattu meidän perheen makuun. Tavoitteena on, että jokainen löytäisi joulupöydästä reilusti maistuvaa syötävää. Jouluevankeliumin haluamme tietoisesti pitää perheen jouluperinteissä mukana, vaikka lapsilla meinaakin olla kiire lahjojen kimppuun. Jouluevankeliumin saa kunnian lukea viimeisimmäksi lukemaan oppinut lapsi.
Illalla, kun lahjat on jaettu, ja lapset onnessaan avaavat lahjojaan, me vanhemmat juomme kahvit niiden ylenpalttisesti koristeltujen pipareiden kanssa ja elämme mukana lasten riemussa. Usein meinaa jopa omat lahjat jäädä avaamatta lasten riemua ihastellessa.
Välillä haaveilen, että joskus kaikki kiirehässäkät olisivat hoidettuna hyvissä ajoin ennen joulua. Ehtisin hyvin kierrellä tunnelmoimassa joulumyyjäisissä ja Kauneimmissa joululauluissa. Kotonakin ehtisin näperrellä havukransseja ja piparitaloja kaiken säntäilyn sijaan.
Ehkä vielä joskus, sitten eläkkeellä. Nyt nautin vielä näistä meidän perheen perinteeksi muodostuneista touhuista. Kaiken hässäkän ja epätäydellisyydenkin keskellä joulu vähitellen hiipii sydämeen. Eihän joulu edes ole ulkoisista tekijöistä kiinni. Joulu kyllä tulee vaikka kaikki olisikin kesken.
Maiju Raunismaa
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys