JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kaikki kiukuttelut anteekti

15.2.2023 11.00

Juttua muokattu:

15.2. 12:21
2023021512213820230215110000

Nel­jä­vuo­ti­as piir­tää vie­res­sä­ni. Yh­täk­kiä hä­nel­lä al­kaa kiu­kut­taa, kun piir­tä­män­sä il­ma­pal­lo ei suos­tu muo­dos­tu­maan hä­nen mie­len­sä mu­kai­sek­si. Vau­va, jota yri­tän imet­tää päik­kä­reil­le, tie­ten­kin ha­vah­tuu he­reil­le. Yri­te­tään yh­des­sä piir­tää il­ma­pal­loa, mut­ta mi­kään ei kel­paa. Eh­do­tan jopa uu­den pii­rus­tuk­sen aloit­ta­mis­ta, mut­ta ei­hän se­kään piir­tä­jäl­le nyt käy.

Mi­nu­a­kin al­kaa tur­haut­taa, kun en me­kas­tuk­sen ta­kia saa pie­nin­tä unil­le. Lo­pul­ta tur­hau­tu­nut lap­si heit­tää mi­nua pyy­he­ku­mil­la, ja sil­loin mi­nul­la­kin me­nee her­mot. ”Saa si­nua har­mit­taa, mut­ta mi­tään et ala heit­te­le­mään!” puus­kah­dan. Lap­si vis­kaa ta­va­rat lat­ti­al­le ja pai­ne­lee ylä­ker­taan. Yri­tän rau­hoit­tua ja saa­da vau­van­kin lo­pul­ta­kin rau­hoit­tu­maan päi­vä­u­nil­le.

Ei mene kau­an, kun kuu­len nel­jä­vuo­ti­aan as­ke­leet taas por­tais­sa. Lap­si tu­lee suo­raan luok­se­ni, ot­taa kau­las­ta kiin­ni ja sa­noo: ”Jee­tuk­ten ni­met­tä ja ve­let­tä kaik­ki kiu­kut­te­lut an­teek­ti”. Lap­si ra­kas, otan hä­net kai­na­loon ja siu­naan hän­tä­kin.

Niin lii­kut­ta­vaa, kun lap­si­kin ha­lu­aa ja osaa an­taa ja us­koa an­teek­si. Ha­lu­am­me yrit­tää pi­tää evan­ke­liu­mia esil­lä ko­to­na. Lap­suu­den­ko­dis­sa­ni isä tai äi­ti kävi il­tai­sin lu­ke­mas­sa las­ten kans­sa il­ta­ru­kouk­sen ja siu­nat­tiin syn­nit an­teek­si. Oli tur­val­lis­ta nu­kah­taa, kun oli saa­nut päi­vän kiu­kut­te­lut ja pöl­jäi­lyt an­teek­si. Ol­laan tätä sa­maa pe­rin­net­tä ha­lut­tu jat­kaa omien­kin las­ten kans­sa, ja sii­tä on­kin muo­dos­tu­nut iha­na ja tär­keä il­ta­ru­tii­ni.

Vuo­sia sit­ten sis­ko­ni oli saa­nut en­sim­mäi­nen lap­sen­sa, ja ker­toi, et­tä heil­lä­kin on jat­ket­tu tätä ko­din pe­rin­töä. Hän ru­koi­lee vau­van kans­sa il­ta­ru­kouk­sen ja lau­laa il­ta­lau­lu­ja. Meil­lä oli sil­loin jo mon­ta las­ta ja nuo­rin oli vau­va, sa­man ikäi­nen kuin sis­ko­ni vau­va. Mi­nuun se ko­lah­ti, äi­din sy­dä­mee­ni, mei­dän vau­van kans­sa ei ol­tu var­maan kos­kaan ru­koil­tu il­ta­ru­kous­ta. Ihan tur­hia tun­non­tus­kia, tie­dän. Mut­ta täm­möi­si­ä­hän me äi­dit olem­me, ha­lu­am­me pa­ras­ta lap­sil­lem­me.

Sa­ma­na il­ta­na mie­he­ni oli pe­laa­mas­sa len­to­pal­loa, ja mi­nul­la oli las­ten il­ta­toi­met yk­sin hoi­det­ta­va­na. Ham­mas­pe­su­jen jäl­keen, kun olin saa­nut pai­men­net­tua lap­set sän­kyi­hin­sä, kier­sin lap­sen luo­ta toi­sen luo. Vau­va roik­kui kai­na­los­sa mu­ka­na. Kol­mat­ta ker­taa sil­le il­taa il­ta­ru­kous­ta lau­la­es­sa­ni ta­ju­sin, et­tä on­han mei­dän­kin vau­va pääs­syt mu­kaan il­ta­ru­kouk­siin. Jopa mon­ta ker­taa sa­man il­lan­kin ai­ka­na. Sii­nä ne lap­set vä­hi­tel­len kas­va­vat mu­kaan näi­hin us­ko­vai­sen per­heen ta­los­te­lui­hin. Suun­nil­leen vuo­den iäs­sä al­ka­vat jo sor­mi­an­sa ase­tel­la ris­tiin, isom­pien si­sa­rus­ten pe­räs­sä.

Lap­suu­den­ko­dis­ta­ni muis­tan, et­tä nuo­ruu­den kyn­nyk­sel­lä yh­tei­nen il­ta­ru­kous ja il­ta­siu­naus jäi vä­hem­mäl­le. Vaik­ka tun­tui, et­tä juu­ri sil­loin oli­si pal­jon an­teek­si­an­ta­mus­ta kai­van­nut. Pää­tin­kin nuo­re­na äi­ti­nä, et­tä meil­lä kyl­lä käy­dään sit­ten nuor­ten­kin sän­ky­jen vie­rel­lä joka il­ta, et­tei il­ta­ru­kous ja il­ta­siu­naus unoh­tui­si. Vaan kuin­kas sit­ten kä­vi­kään. Joku il­ta ruuh­ka­vuo­sien kes­kel­lä huo­ma­sin, et­tei ole mo­neen il­taan vai jopa viik­koon tul­lut käy­tyä tei­nien luo­na il­lal­la.

Mi­nun il­ta­ni me­ni­vät vaa­ti­van vau­van kans­sa. Nuor­ten nuk­ku­maan­me­no­ryt­mi­kin oli muut­tu­nut. Tuli sit­ten jos­sa­kin vai­hees­sa ta­vak­si, et­tä en­nen nuk­ku­maan­me­noa tei­nit tu­le­vat soh­val­le vie­reen, kun is­tuin imet­tä­mäs­sä vau­vaa yö­u­nil­le. ”Ru­koil­laan­ko il­ta­ru­kous?”, he vä­lil­lä ky­sy­vät, ja vä­lil­lä minä ky­syn. Ru­koil­laan yh­des­sä il­ta­ru­kous, siu­na­taan evan­ke­liu­mil­la. Tur­val­lis­ta on läh­teä nuk­ku­maan evan­ke­liu­mil­la siu­nat­tu­na.

MaijuRaunismaa
Koivikon keskellä asuva perheenäiti, jonka 9 lasta ja yrittäjäpuoliso pitävät kiireisenä. Kuopioon juurtunut pohjoisen kasvatti. Luonnon ja arjen kauneudesta nauttija, joka usein katselee ja tallentaa elämää kameran linssin läpi. Villasukkien suurkuluttaja. Palautetta ja aihetoiveita toivon osoitteeseen maiju.raunismaa(at)hotmail.com
15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys