JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Läheisten tuella uuteen pestiin

13.1.2023 6.20

Juttua muokattu:

12.1. 13:28
2023011213280020230113062000

Is­tun olo­huo­neen soh­val­la ja ime­tän vau­vaa. Sa­mal­la kuun­te­len eka­luok­ka­lai­sen lu­ku­läk­syä. Al­kaa vä­hi­tel­len ol­la po­jal­la jo joku aja­tus tuos­ta lu­ke­mi­ses­ta. Ihan hyvä, sil­lä eka­luo­kan puo­li­vä­li ja jou­lu­lo­ma jo hää­möt­tää. Vil­kai­sen pu­he­lin­ta, kun uu­si vies­ti vi­lah­taa näy­tös­sä.

”…ha­ku­ses­sa uu­sia verk­ko­leh­den blo­gis­te­ja en­si vuo­del­le. Si­nun ni­me­si nou­si esiin näi­den kes­kus­te­lu­jen yh­tey­des­sä...”

Mi­täh? Mi­nul­le­ko tämä tuli? Pi­ti­kö­hän tä­män men­nä sit­ten­kin jol­le­kin muul­le? Pa­rem­mal­le? Mitä tämä tar­koit­taa? Mi­ten blo­gi­teks­te­jä kir­joi­te­taan? Mi­nul­la py­syy eh­kä ka­me­ra kä­des­sä, mut­ta en­tä kynä?

”Äi­ti, kuit­taus!” Kuu­luu vie­res­tä. Lu­ku­läk­syn lop­puo­sa tai­si men­nä vä­hän ohi kor­vie­ni, mut­ta kuit­taan kil­tis­ti sen lu­e­tuk­si.

Lä­he­tän saa­ma­ni vies­tin heti rak­kaal­le mie­hel­le­ni töi­hin ja ar­moi­te­tul­le neu­vo­nan­ta­ja­jou­kol­le­ni Mam­ma­sis­ko­jen What­sApp-ryh­mään. Ky­syn mie­li­pi­tei­tä. Toi­von vä­hän, et­tä joku sa­noi­si suo­raan: ”Älä ku­vit­te­le­kaan, ei si­nus­ta sii­hen ole”. Sil­loin oli­si help­po kiel­täy­tyä blo­gis­tin teh­tä­väs­tä. Ku­kaan ei sano niin. Sen si­jaan sa­no­vat sa­mo­ja asi­oi­ta, joi­ta omat­kin ai­vo­ni ovat jo al­ka­neet as­kar­rel­la. Mis­tä kir­joi­tu­sai­hei­ta? Mis­tä voi­mia ja var­sin­kin ai­kaa kir­joit­ta­mi­seen, tä­män kai­ken ar­ki­här­del­lin kes­kel­lä?

Lap­set al­ka­vat pyö­riä näl­käi­si­nä keit­ti­ös­sä, kel­lo näyt­tää ole­van jo lii­an pal­jon. Ruo­ka pi­täi­si ol­la jo val­mis tai ai­na­kin tu­los­sa. Kurk­kaan jää­kaap­piin. Näyt­tää jä­mä­päi­väl­tä, so­pii. Nos­te­len vii­kon­lo­pul­ta jää­nei­tä ruo­kia saa­rek­keen pääl­le: pot­tu­muu­sia, loh­ko­pot­tu­ja, jau­he­li­haa tor­til­lois­ta, muu­ta­ma broi­le­rin file, uu­ni­pork­ka­noi­ta. Huu­te­len po­ru­kan syö­mään. Jo­kai­nen ka­sat­koon sii­tä it­sel­leen mie­lui­san an­nok­sen.

Rei­lun puo­li­tun­ti­sen jäl­keen äi­din sy­dän huo­kai­see hel­po­tuk­ses­ta: taas ker­ran per­he ruo­kit­tu ja jopa näin pie­nel­lä vai­val­la täl­lä ker­taa. Vie­lä kun saan tis­ki­vuo­ro­lai­sen hou­ku­tel­tua hom­man­sa kimp­puun, pää­sen pa­laa­maan päi­vän ky­sy­myk­sen ää­reen. Vas­taan vies­tiin, lu­paan har­ki­ta asi­aa ja an­nan säh­kö­pos­ti­o­soit­tee­ni li­sä­tie­to­ja var­ten.

Li­sä­tie­dois­sa mai­ni­taan pää­tök­sen de­ad­li­ne. Pari viik­koa siis ai­kaa aja­tel­la ja pun­ta­roi­da asi­aa.

Olen taas imet­tä­mäs­sä vau­vaa, kun pu­he­lin muis­tut­taa: ”Blo­gis­tik­si? De­ad­li­ne”. Mi­hin se kak­si viik­koa meni? Kat­son ka­len­te­ria. Ahaa, se meni kou­lu­lais­ten op­pi­mis­kes­kus­te­lui­hin, vau­van pai­no­kont­rol­lei­hin, jäl­ki­tar­kas­tuk­seen, lab­raan ja van­hem­pai­nil­taan sekä tiet­ty tis­kei­hin, pyyk­kei­hin, ruu­an­lait­toon, läk­syi­hin, kus­kauk­siin ja vau­van hoi­toon. Blo­gis­ti-aja­tus on vi­lah­ta­nut aja­tus­ten vie­res­sä muu­ta­maan ker­taan, mut­ta väis­ty­nyt kil­tis­ti ta­ka­va­sem­mal­le, kun olen lu­van­nut sitä pa­rem­mal­la ai­kaa aja­tel­la.

Nyt vis­siin pi­tää jär­jes­tää se pa­rem­pi ai­ka, et­tä osaa vas­ta­ta jo­ta­kin. La­taan pu­he­li­mel­le jon­kin al­keel­li­sen muis­ti­on ja ko­kei­len, osaan­ko kir­joit­taa. Noin tun­nin pääs­tä lä­he­tän teks­tin taas sa­mal­le alus­sa mai­ni­tul­le kun­ni­oi­te­tul­le ja re­hel­li­sel­le raa­dil­le­ni, mie­hel­le­ni ja Mam­ma­sis­koil­le. Esit­tä­vät muu­ta­mia kor­jau­seh­do­tuk­sia, mut­ta ei­vät lyt­tää. Sen si­jaan kan­nus­ta­vat. Lu­pau­tu­vat jat­kos­sa­kin lu­ke­maan ja kom­men­toi­maan teks­te­jä, jos blo­gis­tin pes­tiin lu­pau­dun.

Mie­tin, on­ko mi­nul­la ke­nel­le­kään mi­tään an­net­ta­vaa, kir­joi­tet­ta­vaa. Kun elä­mä­ni enim­mäk­seen pyö­rii pien­tä pii­riä ihan täs­sä ko­tiym­py­röis­sä. Kat­son ym­pä­ril­le­ni. Vau­va on nu­kah­ta­nut sy­liin. Pie­net leik­ki­vät uu­nin vie­res­sä muo­vi­sil­la me­re­ne­lä­jil­lä. Pie­nem­mät ty­töt ovat pys­tyt­tä­neet jou­lu­kort­ti­pa­jan huo­nee­seen­sa, syn­tyy hie­no­ja kort­te­ja ja mel­koi­nen sot­ku. Po­jat kuu­lu­vat vaih­teek­si ki­nas­te­le­van pe­li­vuo­rois­ta ylä­ker­ras­sa. Tei­ni­tyt­tö­ni tou­hu­a­vat keit­ti­ös­sä. Toi­nen te­kee kök­sän­läk­sy­nä säm­py­löi­tä ja toi­nen näyt­täi­si lei­po­van jo­tain suk­lais­ta, ku­ten usein muul­loin­kin. Tuok­suu her­kul­li­sel­ta. Mies kuu­los­taa aja­van pi­haan juu­ri so­pi­vas­ti. Eh­kä voin tar­jo­ta lu­ki­joil­le pie­niä kur­kis­tuk­sia mei­dän ko­koi­sen ja nä­köi­sen per­heen elä­mään. Osal­le ver­tais­tu­kea, osal­le nä­kö­a­lo­ja. Ja voi­han ol­la, et­tä ai­hei­ta put­kah­te­lee vä­lil­lä pie­nen pii­rin ul­ko­puo­lel­ta­kin. Kun edes tei­ni­tyt­tö­ni ei­vät säi­käh­dä aja­tus­ta äi­din kir­joit­ta­mis­ta blo­gi­teks­teis­tä, us­kal­lan lo­pul­ta lu­pau­tua vuo­dek­si ko­ea­jal­le.

MaijuRaunismaa
Koivikon keskellä asuva perheenäiti, jonka 9 lasta ja yrittäjäpuoliso pitävät kiireisenä. Kuopioon juurtunut pohjoisen kasvatti. Luonnon ja arjen kauneudesta nauttija, joka usein katselee ja tallentaa elämää kameran linssin läpi. Villasukkien suurkuluttaja. Palautetta ja aihetoiveita toivon osoitteeseen maiju.raunismaa(at)hotmail.com
6.2.2023

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6

Viikon kysymys