JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ik­ku­noi­ta

5.8.2020 6.00

Juttua muokattu:

3.8. 12:35
2020080312353020200805060000

Ker­ran eräs lä­hei­nen lap­si is­tu­es­saan sy­lis­sä­ni kat­soi taas tar­kas­ti sil­mii­ni. Tai pa­rem­min­kin hän sil­lä ker­taa kat­soi sil­mä­la­se­ja­ni.

– Mik­si si­nul­la on sil­mis­sä ik­ku­na? kuu­lui häm­mäs­ty­nyt ky­sy­mys.

Ker­roin lap­sel­le, et­tä sil­mä­la­seis­ta­ni hei­jas­tuu edes­sä­ni ole­van ik­ku­nan kuva.

Ik­ku­nat ovat mo­nes­ti kieh­to­neet mi­nua. Olen ku­van­nut eri­lai­sia ik­ku­noi­ta ja ku­vi­tel­lut, mil­lais­ta elä­mä on kun­kin ik­ku­nan ta­ka­na. Sen­kin olen näh­nyt, et­tä siel­lä voi ol­la pal­jon tus­kaa ja ah­dis­tus­ta, jota ei voi aa­vis­taa­kaan ulos­päin.

Ik­ku­nas­ta voi näh­dä si­säl­le ja sii­tä voi kat­sel­la ulos. Ko­dis­sa­ni on ik­ku­noi­ta kol­meen suun­taan, ei­kä naa­pu­rei­ta ole lii­an lä­hel­lä ik­ku­noi­ta­ni. Par­vek­keel­ta­ni nä­kyy vain luon­toa: vet­tä ja luon­non­va­rai­nen nie­mi, ta­ka­na kir­kon tor­ni. Voin kat­sel­la lä­hel­le ja kau­em­mak­si­kin. Ver­hot mi­nul­la on vain si­sus­tuk­se­na.

Ker­ran sai­raa­las­sa olin ik­ku­na­pe­til­lä. Vie­res­sä­ni oli iä­käs kai­nuu­lai­nen emän­tä. Kun hoi­ta­ja ve­täi­si tum­man ver­hon vä­lil­lem­me hoi­to­toi­men­pi­teen ajak­si, tuo naa­pu­ri­ni oi­kein par­kai­si:

– Ei nii­tä Mo­lo­tof­fin ver­ho­ja.

Tun­sin, et­tä hän ai­van ah­dis­tui. Ar­ve­lin, et­tä niin sy­väl­lä hä­nes­sä oli sota-ajan pi­men­nys­ver­ho­jen tuo­ma kau­hu.

So­vim­me, et­tä mei­dän vä­lil­lem­me ei tar­vit­se ve­tää ver­hoa. Naa­pu­ri­ni näki kor­ke­al­la ole­vas­ta huo­nees­ta pa­la­sen tai­vas­ta.

Lap­suu­den­ko­dis­sa­ni oli, ku­ten sii­hen ai­kaan oli ta­pa­na, ulos­päin au­ke­a­vat ik­ku­nat. Ke­sän muis­ti­ku­va­na on hie­man tuu­les­sa lonk­su­va avoin ik­ku­na, jos­ta ke­vyt ver­ho hul­mut­te­li hel­mo­jaan ulos. Sii­tä näki, et­tä ta­los­sa ol­laan ko­to­na. Oli­ko se merk­ki­nä myös avoi­muu­des­ta, sa­moin kuin lu­kit­se­ma­ton ovi?

Syk­syl­lä lai­tet­tiin tup­lat eli tei­pat­tiin toi­nen ik­ku­na­la­si pai­kal­leen. Tal­vel­la ei tar­vit­tu ik­ku­nan kaut­ta tuu­le­tus­ta.

Kun ke­vääl­lä il­mes­tyi SRK:n kir­ja Äi­dit avaa­vat ik­ku­noi­ta, iloit­sin sen pal­jon pu­hu­vas­ta ni­mes­tä. Ik­ku­noi­ta äi­tien sie­lu­ne­lä­mään, ik­ku­noi­ta, jois­ta äi­dit kat­so­vat ym­pä­ril­leen. Mie­lee­ni tuli Ei­na­ri Vuo­re­lan ke­vät­ru­no:

Äi­ti ik­ku­nai­sen työn­tää am­mol­leen.

On­nen kuk­ku­rai­sen kät­kee sy­dä­meen...

Yh­tä hy­vin voi­si ol­la ik­ku­noi­ta tu­le­vai­suu­teen, su­ruun, nuo­ruu­teen, ah­dis­tuk­seen, yk­si­näi­syy­teen, ar­keen, sy­dä­men iloon, ikui­suu­teen. Ai­van lu­ke­ma­ton mää­rä nä­ky­miä.

Sa­no­taan, et­tä sil­mät ovat sie­lun pei­li, siis kur­kis­tu­sik­ku­na ih­mi­sen si­sim­pään. Oli­si hyvä, et­tä jo­kai­sen ik­ku­nas­ta joku lä­hei­nen nä­ki­si si­säl­le so­pi­van mää­rän.

Mi­nus­ta on mu­ka­va mie­les­sä­ni suun­ni­tel­la omaa ta­loa. Eri­tyi­ses­ti ik­ku­nan­puit­teet ja si­säl­lä ko­din sy­dän, keit­tiö, tu­li­si­joi­neen on tär­keä.

Oli­si­vat­ko ik­ku­nan­puit­teet val­koi­set, pui­set tie­ten­kin, mil­lais­ta leik­kaus­ta niis­sä oli­si, mitä ik­ku­nas­ta nä­kyi­si? Toi­voi­sin, et­tä talo ik­ku­noi­neen oli­si kut­su­va, toi­vot­tai­si tu­li­jan ter­ve­tul­leek­si. Oli­si­ko ta­los­sa niin hyvä ol­la, et­tä se nä­kyi­si ulos­päin?

Tuo mie­li­ku­vi­tus­leik­ki ei pal­jon mak­sa, mut­ta saat­taa tuo­da us­ko­mat­to­man hy­vän mie­len. Moni huo­li on kuin tuu­leen pu­hal­let­tu, sii­tä avoi­mes­ta ik­ku­nas­ta.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
AiliPasanen

Ko­ro­na-ajan miet­tei­tä

1.6.2021 9.15
AiliPasanen

Luon­non kau­neu­den ma­te­ma­tiik­kaa

17.5.2021 7.05
AiliPasanen

Vii­mei­sen ker­ran

20.4.2021 7.00
AiliPasanen

Kä­sien kos­ke­tuk­sia

20.3.2021 7.05
AiliPasanen

Syn­ty­mä­päi­vän iloa

13.2.2021 7.30
AiliPasanen

On­nea ja Ju­ma­lan siu­naus­ta

16.1.2021 7.30
AiliPasanen

Lap­si on ai­nut­ker­tai­sen ar­vo­kas

13.12.2020 7.00
AiliPasanen

”Minä ai­ka­na ih­mi­nen kau­nein on”

13.11.2020 6.05
AiliPasanen

Lah­jois­ta pa­ras

12.10.2020 7.30
AiliPasanen

Sa­haa­van ros­von met­säs­tys­tä

10.9.2020 6.00
AiliPasanen

"Eh­ti­nyt on­ko jo elo­kuu?"

16.8.2020 6.15
AiliPasanen

Puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten

12.7.2020 6.00
AiliPasanen

Muis­to­laat­ta pik­ku­vel­jel­le

17.6.2020 6.00
AiliPasanen

Eris­tyk­ses­tä va­pau­teen

20.5.2020 6.05
AiliPasanen

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40
AiliPasanen

Au­rin­gon­pi­men­nyk­siä

22.3.2020 6.25
AiliPasanen

Ra­haa kä­tei­se­nä – ko­lik­ko­ja pus­sis­sa

17.2.2020 6.05
AiliPasanen

Nä­ke­vin sil­min

18.1.2020 6.00
AiliPasanen

Täs­sä iäs­sä – sii­nä iäs­sä

4.12.2019 6.58
AiliPasanen

On­ko si­nul­la ikä­vä?

6.11.2019 6.55
AiliPasanen

Lu­sik­ka kau­nii­seen kä­teen

6.10.2019 6.54
AiliPasanen

Ris­tien ker­to­maa

5.9.2019 6.48
AiliPasanen

Mi­nun nos­tal­gi­nen sau­na­pol­ku­ni

31.7.2019 12.27
AiliPasanen

Nau­ru tyrs­kyy ja kup­lii

13.7.2019 6.17
AiliPasanen

Sy­ree­ne­jä Sor­ta­va­las­sa

3.6.2019 6.29
AiliPasanen

Uu­si kir­ja vie lu­ki­jan tun­tu­reil­le, La­es­ta­diuk­sen mat­kas­sa

14.5.2019 6.22
AiliPasanen

Kyy­nel­ten jäl­keen kir­kas­tuu

23.4.2019 6.39
AiliPasanen

Myö­tä­tun­toa ja hel­lyyt­tä

7.4.2019 6.10
AiliPasanen

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

14.3.2019 6.34
AiliPasanen

Ta­ri­noi­ta ys­tä­vyy­des­tä

12.2.2019 6.32
AiliPasanen

On­ko se tyl­sää?

9.1.2019 6.43
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies