JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ilo­ja tä­hän päi­vään

21.4.2020 6.40

Juttua muokattu:

20.4. 16:37
2020042016374320200421064000

Muis­to­jen pel­to­maa, vai oli­si­ko suo­jai­sa met­sä tai ve­den ran­ta, on val­ta­va omai­suus. Tuo rik­kaus on tul­lut eri­tyi­sen lä­hel­le nyt, kun olen ikä­ni vuok­si ko­ro­na­ka­ran­tee­nis­sa, en­kä näe lä­hei­si­ä­ni kas­vo­tus­ten, saa­ti voi tun­tea kos­ke­tus­ta. Muis­tot vi­lis­tä­vät vilk­kai­na aja­tuk­sis­sa­ni.

Olim­me si­sa­rus­te­ni ja hei­dän per­hei­den­sä kans­sa mö­kil­lä Poh­jois-Sa­vos­sa vuon­na 2004. Mi­nul­la on vie­ras­kir­jan vä­lis­sä ilo­na­ni pa­pe­ri­nip­pu, joka on tär­keä muis­to tuos­ta mök­kei­lys­tä. Lai­toin sil­loin mö­kin pöy­däl­le tuon pa­pe­ri­ni­pun, jo­hon olin kir­joit­ta­nut ot­sik­ko­ja mök­ki­lo­man ilo­nai­heis­ta. Jo­kai­nen sai kir­joit­taa pa­pe­rei­hin aja­tuk­si­aan sil­loin, kun sil­tä tun­tui, ja kir­ju­ri­a­kin sai tar­vit­ta­es­sa käyt­tää.

Noi­ta pa­pe­rei­ta on nyt haus­ka lu­kea. Poi­min siel­tä joi­ta­kin ilo­ja, vain pie­ni osa niis­tä mah­tuu tä­hän. Iloa tuot­ti hel­lä aa­mu­he­rä­tys: ta­pu­tus pos­kel­le. Sy­ree­nin tuok­su ran­nas­sa, sau­nan ja vas­tan tuok­su, näl­käis­tä hi­ve­li kei­te­tyn pe­ru­nan tuok­su­kin.

Ja en­täs sit­ten kun pää­si mais­te­le­maan! Pul­lat ja pii­ra­kat, man­si­kat ja suo­lai­nen sui­ka­le­pais­ti­kin sai­vat kii­tok­sen. Sel­lai­sel­le­kin, jol­le ei yleen­sä mais­tu ruo­ka, mais­tui nyt kaik­ki hy­väl­tä. Iloa tuot­ti näh­dä, kuin­ka täy­si kym­me­nen lit­ran kat­ti­lal­li­nen keit­toa hu­pe­ni näl­käi­siin sui­hin. En­täs eka lät­ty, kun sen sai syö­dä pit­kän jo­not­ta­mi­sen jäl­keen! Joku kir­joit­ta­ja pal­jas­ti ma­ku­nau­tin­nok­seen sa­laa syö­dyn Dum­le-pus­sin.

Kark­kien ja­ka­mi­nen ja ran­ta­sau­na toi­vat iloa. Jos­ta­kin jou­ti­laas­ta oli ma­ke­aa nuk­kua päi­vä­u­nia ja mu­ka­vaa seu­ra­ta ah­ke­rien emän­tien puu­hia keit­ti­ös­sä. Kai­kil­la oli kyl­lä ai­kaa myös jou­ti­lai­suu­teen, is­tu­maan il­man kii­ret­tä sau­na­puh­taa­na tyy­nen ve­si­mai­se­man edes­sä. Jo­kai­sen kir­joit­ta­jan sil­mät nä­ki­vät luon­non kau­neu­den ym­pä­ril­läm­me, il­ta-au­rin­gon ja puut ve­den kal­vos­sa.

Jä­nis Vem­mel­sää­ri ja Vins­ki kuu­lui eh­dot­to­ma­na yk­kö­se­nä kuun­te­lu­nau­tin­toihn. Oli mu­ka­vaa myös saa­da kuun­nel­la tois­ten jut­tu­ja ja nau­raa hy­ris­tä. Niil­le ka­la­ju­tuil­le­kin. Iha­naa mu­siik­kia oli se ta­sai­nen pu­heen­po­ri­na, se­as­sa las­ten nau­rua ja it­ku­a­kin. Kun moni voi pu­hua yh­tä ai­kaa ja ym­mär­tää sil­ti kaik­kea, ai­na­kin osit­tain.

Van­ha­kin nuor­tui yh­tei­ses­sä ilos­sa, jo­hon kuu­lui­vat pe­lit ja ku­per­keik­ka­e­si­tys­kin. Joku kir­joit­ti tun­te­van­sa suu­rin­ta iloa sii­tä, et­tä omis­taa oman per­heen, omat sis­kot ja vel­jet ja muut lä­hei­set. Koko vii­kos­sa oli pa­ras­ta yh­des­sä­o­lo.

Nyt he, jot­ka sil­loin tem­mel­si­vät huo­let­to­mi­na pi­ha­pii­ris­sä ja hyp­pi­vät jär­veen, ovat jo vas­tuus­sa seu­raa­vas­ta su­ku­pol­ves­ta.

Luen tuo­ta pa­pe­ri­nip­pu­a­ni ja vii­väh­dän sii­nä su­loi­ses­sa olo­ti­las­sa, jota koin mök­ki­lo­mal­la. Mie­tin, et­tä ei­kö sa­man­kal­tai­sia pik­ku ilo­ja löy­dy näis­tä­kin päi­vis­tä, ar­ki­sis­ta puu­his­ta, ke­vään saa­pu­mi­ses­ta. Ja lo­pul­ta, ovat­ko ne sit­ten­kään pie­niä asi­oi­ta?

Otan kaa­pis­ta­ni sen lan­ka­pus­sin, jos­sa on ke­vään vä­ri­siä lan­gan­pät­kiä ja ru­pe­an virk­kaa­maan iso­äi­din ne­li­öi­tä. Le­vyl­tä kuu­luu rai­kas las­ten lau­lu: ”Jos huo­mi­nen päi­vä­kin huo­len­sa tuo, niin mik­si nyt kan­tai­sin nii­tä! Kun Her­ra­ni myös avun sil­loin­kin suo, saan mur­heet­ta Luo­jaa­ni kiit­tää. Ei lap­se­naan tar­vit­se sur­ra.”

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys