JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

On­ko Ju­ma­la ole­mas­sa?

23.8.2020 7.40

Juttua muokattu:

19.8. 13:51
2020081913510420200823074000

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Jos­kus on ai­ko­ja, jol­loin epäi­len. Mie­tin, on­ko us­ko­ni sit­ten­kin tur­ha. En­tä jos Ju­ma­laa ei ole? En­tä jos ei ole tai­vas­ta? Tur­hau­dun. Mu­reh­din. Ja ru­koi­len.

Kun muis­te­len vai­kei­ta het­kiä, muis­tan myös toi­sen­lai­sia. Nii­tä, jois­sa on ol­lut vas­taus mu­ka­na. Yhä uu­del­leen olen ko­ke­nut, et­tä vas­tauk­set ei­vät ole ol­leet sat­tu­maa.

Nuo­re­na asuin Tam­pe­reen kes­kus­tas­sa sis­ko­ni kans­sa. Jos­kus il­tai­sin kau­pun­gin vie­ras ää­ni­maa­il­ma val­vot­ti, ja mo­nen­lai­set aja­tuk­set kul­ki­vat mie­les­sä. Ker­ran ha­vah­duin tun­tee­seen, et­tä joku oli vuo­tee­ni vie­rel­lä.

Ajat­te­lin, et­tä sis­kol­la­ni oli asi­aa, ja ava­sin sil­mät. Mut­ta ei se ol­lut sis­ko­ni. Näin vuo­tee­ni vie­rel­lä kirk­kaan hah­mon, joka hoh­ti lem­pe­ää va­loa. Hah­mon, jon­ka nä­ke­mi­nen pois­ti pe­lon. Oli tur­val­lis­ta nu­kah­taa.

Myö­hem­min olen miet­ti­nyt, oli­ko kaik­ki sit­ten­kin vain un­ta. Sil­tä se ei kui­ten­kaan tun­tu­nut. Ajat­te­len, et­tä sain lem­pe­än muis­tu­tuk­sen sii­tä, et­tä Tai­vaan Isä pi­tää meis­tä huo­len.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten ha­jo­si au­to­tal­lin nos­to-oven lu­ki­tus, ei­kä ovi enää au­en­nut. Vai­je­ri oli kat­ken­nut jos­tain au­to­tal­lin si­sä­puo­lel­ta, ei­kä se enää kään­tä­nyt pien­tä, tär­ke­ää vi­pua oi­ke­aan koh­taan.

Mie­he­ni vään­te­li rau­ta­lan­kaa au­to­tal­lin oven edes­sä use­am­mal­le mut­kal­le, mit­tai­li ja ar­vi­oi. Kat­se­lin, mi­ten mies ujut­ti lan­kaa pie­nen­pie­nes­tä ra­os­ta oven al­ta si­sään kuin mur­to­va­ras. Hän ko­et­ti saa­da sen osu­maan sok­ko­na oi­ke­aan paik­kaan. Vä­lil­lä kuu­lui huo­kaus. Au­to­tal­lis­sa ole­vat ta­va­ra­ka­sat es­ti­vät rau­ta­lan­gan lii­kut­te­lut.

Poh­din, mitä mak­sai­si uu­den oven hank­ki­mi­nen, jos van­ha pi­täi­si pis­tää sä­pä­leik­si. Toi­voin mie­hel­le­ni kär­si­väl­li­syyt­tä ja tai­toa. Toi­voin, et­tä ih­me ta­pah­tui­si. It­ku kur­kus­sa me­nin las­ten luok­se ja pyy­sin, et­tä ru­koi­li­sim­me. Pyy­täi­sim­me Tai­vaan Isää apuun. Kun sit­ten epäil­len ja toi­vo­en me­nim­me kat­so­maan, mie­he­ni nos­ti juu­ri ovea ylös.

Ker­ran yk­si lap­sis­tam­me poh­ti sitä, mitä Raa­mat­tu ja his­to­ri­an­kir­jat ker­to­vat Jee­suk­ses­ta. On­ko Jee­sus to­del­la Ju­ma­lan poi­ka? Kes­kus­te­lim­me us­kon asi­ois­ta pit­kään.

Sit­ten lap­si toi­voi, et­tä lait­tai­sin van­han seu­ra­pu­heen kuu­lu­maan. Puhe kos­ket­ti. Sii­nä pu­hut­tiin rak­kaas­ti us­ko­mi­sen ydi­na­si­ois­ta. Kun olim­me kuun­nel­leet pu­heen, lap­sem­me oli het­ken hil­jaa ja ky­syi sit­ten: ”Äi­ti, va­lit­sit­ko sinä tuon pu­heen?”

Ker­roin, et­ten muis­ta­nut ul­koa pu­hei­ta, mut­ta pyy­sin hän­tä va­lit­se­maan toi­sen. Lap­si va­lit­si um­pi­mäh­kään yh­den, ja al­koi kuun­nel­la. Kun ta­ju­sin, mitä raa­ma­tun­koh­taa pu­hu­ja al­koi lu­kea, ve­det ki­ho­si­vat sil­mii­ni. Sii­nä Jee­sus ky­se­li ope­tus­lap­sil­taan, ke­nek­si ih­mi­set hän­tä sa­noi­vat, ja lo­pul­ta teks­ti päät­tyi Pie­ta­rin us­kon­tun­nus­tuk­seen.

Sii­nä tun­tui ole­van suo­ra vas­taus poh­din­toi­hin. Us­kon kaut­ta me­kin voim­me sen näh­dä. Jee­sus on to­del­la Kris­tus, elä­vän Ju­ma­lan Poi­ka. Hän, joka kuo­li mei­dän­kin syn­tiem­me täh­den.

Olen näh­nyt va­lon, joka nou­see muis­ti­sai­raan äi­ti­ni kas­voil­le, kun siu­naan hä­nel­le syn­nit an­teek­si. Olen kuul­lut, mi­ten hän on­nel­li­se­na pu­he­lee evan­ke­liu­min ja loh­dun sa­no­ja, vaik­ka muut sa­nat ovat jo lä­hes ka­don­neet hä­nen ai­vois­taan. Hän ei muis­ta lap­si­aan, mut­ta muis­taa Tai­vaal­li­sen Isän.

Olen näh­nyt syn­ty­män ih­meen, Ju­ma­lan luo­mis­työn kau­neu­den. Olen saa­nut ko­kea evan­ke­liu­min voi­man ja Ju­ma­lan var­je­luk­sen. Olen saa­nut koh­da­ta rak­kau­den, joka us­ko­vais­ten kes­kel­lä kan­taa ja lä­hen­tää. Sik­si ru­koi­len, et­tä Tai­vaan Isä vah­vis­tai­si us­ko­a­ni niin, et­tä se kes­täi­si elä­mä­ni lop­puun as­ti. Us­kon, et­tä on ole­mas­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ja elän sen si­säl­lä jo nyt.

Us­kon myös, et­tä edes­sä­päin on vie­lä pa­rem­paa. Olen seis­syt su­mui­sen me­ren ran­nal­la. Se, et­tei näe, ei tar­koi­ta sitä, et­tei­kö edes­sä oli­si jo­tain. Saan us­koa sii­hen, mitä on ker­rot­tu. Saan luot­taa sii­hen, et­tä ker­ran mi­nä­kin näen. Sitä var­ten us­kon.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
30.10.2020

Her­ra, si­nua ylis­tä­kööt kaik­ki luo­tu­si, us­kol­li­set pal­ve­li­ja­si kiit­tä­kööt si­nua! Ju­lis­ta­koot he val­ta­kun­ta­si kun­ni­aa, ker­to­koot mah­ta­vis­ta te­ois­ta­si. Ps. 145:10–11

Viikon kysymys