JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ulkopuolisuudesta

24.9.2019 13.29

Juttua muokattu:

30.7. 14:44
2020073014440020190924132900

”Olin­ko­han minä nel­jän­nel­lä vai vii­den­nel­lä luo­kal­la, kun kou­lu jär­jes­ti luok­ka­ret­ken so­ti­las­tu­ki­koh­taan. Sin­ne ei­vät pääs­seet kuin Ruot­sin kan­sa­lai­set, ja opet­ta­ja ni­me­si seit­se­män op­pi­las­ta, jot­ka ei­vät pääs­seet mu­kaan. Olin ih­meis­sä­ni, kos­ka olin syn­ty­nyt ja kas­va­nut Ruot­sis­sa. Se oli mie­leen­pai­nu­va ko­ke­mus ul­ko­puo­li­suu­des­ta.”

Näin kir­joit­taa Jan­ne Ra­ni­nen kir­jas­saan Kut­su­vat mi­nua palk­ka­mur­haa­jak­si. Hän ker­too ko­ke­neen­sa lap­suu­des­saan ja nuo­ruu­des­saan alem­muu­den­tun­net­ta ja ul­ko­puo­li­suut­ta. Hä­nen van­hem­pan­sa oli­vat muut­ta­neet Suo­mes­ta Ruot­siin töi­den pe­räs­sä niin kuin niin mo­net muut­kin suo­ma­lai­set te­ki­vät pa­rem­man elä­män toi­vos­sa.

Vuo­si­na 1960–1979 yli 300 000 suo­ma­lais­ta muut­ti Ruot­siin. Kaik­kien suo­ma­lais­ten maa­han­muut­ta­jien elä­mä ei men­nyt toi­veit­ten mu­kaan. Ra­ni­nen vart­tui yk­sin­huol­ta­ja­äi­din poi­ka­na, ja lap­suu­den leik­ki­ka­ve­rit oli­vat maa­han­muut­ta­ja­lap­sia, joi­den isät oli­vat van­ki­las­sa niin kuin Ra­ni­sen­kin isä. Kir­jas­sa ker­ro­taan Ra­ni­ses­ta näin: ”Vä­ki­val­ta­ri­kol­li­nen hä­nes­tä tuli pit­käl­ti olo­suh­tei­den seu­rauk­se­na, kos­ka hän kas­voi vä­ki­val­lan kes­kel­lä ja trau­ma­soi­tui näh­ty­ään äi­tin­sä raa’an pa­hoin­pi­te­lyn.”

Ra­ni­nen on elä­vä to­dis­te sii­tä, mi­ten kaik­ki elä­mäs­sä voi men­nä pie­leen ja kuin­ka pa­him­mas­sa ta­pauk­ses­sa voi käy­dä, kun maa­han­muut­ta­ja­taus­tais­ta nuor­ta ei kos­kaan ko­tou­te­ta. Pa­him­pi­na vuo­si­na Ruot­sin van­ki­lois­sa joka toi­nen van­ki oli kan­sa­lai­suu­del­taan suo­ma­lai­nen. Ruot­sis­sa pu­hut­tiin ”itä­ri­kol­li­suu­des­ta” ja suo­ma­lai­sia maa­han­muut­ta­jia ni­mi­tel­tiin ”en fin­ne igen”. Suu­rim­mal­la osal­la suo­ma­lai­sia meni kaik­ki hy­vin, mut­ta osa ajau­tui yh­teis­kun­nan ul­ko­puo­li­sik­si.

Mei­dän maa­ham­me muut­ti pal­jon pa­ko­lai­sia vuon­na 2015. Se ai­heut­ti pal­jon pu­het­ta ja ris­ti­rii­taa suo­ma­lais­ten kes­kuu­des­sa. Mo­net suh­tau­tui­vat uu­siin tu­li­joi­hin kiel­tei­ses­ti, jopa ag­g­res­sii­vi­ses­ti. Joi­den­kin mie­les­tä hei­tä ei sai­si ol­la tääl­lä lain­kaan. Kun Kar­ja­lan evak­ko­ja si­joi­tet­tiin so­dan jäl­keen eri puo­lil­le Suo­mea, oli­vat ih­mis­ten asen­teet joil­la­kin paik­ka­kun­nil­la ka­ru­ja. Saa­tet­tiin ky­syä: ”Olet­te­ko te ih­mi­siä vai evak­ko­ja.” Pal­jo­a­kaan ei­vät asen­teet siis ole muut­tu­neet vuo­si­kym­men­ten ku­lu­es­sa.

Me vii­saat ih­mi­set olem­me ky­vyk­käi­tä hyl­ki­mään toi­si­am­me. Se nä­kyy käy­tän­nön elä­mäs­sä hyl­jek­sin­tä­nä, kiu­saa­mi­se­na, nöy­ryy­tyk­se­nä, alis­ta­mi­se­na ja vi­ha­na. Täl­lai­set teot ai­heut­ta­vat kär­si­mys­tä ja ul­ko­puo­li­suut­ta.

Raa­mat­tu ke­hot­taa suh­tau­tu­maan muu­ka­lai­seen oi­keu­den­mu­kai­ses­ti. ”älä tee vää­ryyt­tä köy­häl­le päi­vä­työ­läi­sel­le, oli­pa hän maan­mie­he­si tai maas­sa asu­va muu­ka­lai­nen” (5. Moos. 24:14). ”Et­te saa vie­dä muu­ka­lai­sel­ta et­te­kä or­vol­ta hä­nen oi­keuk­si­aan” (5. Moos. 24:17). Kun Ju­ma­la an­toi sa­nas­saan neu­vo­ja suh­tau­tu­mi­ses­ta oman kan­san­sa ul­ko­puo­li­siin, hän muis­tut­ti juu­ta­lais­ten mie­liin, kuin­ka he it­se oli­vat or­ji­na Egyp­tis­sä.

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä mei­dän suo­ma­lais­ten­kin on hyvä muis­taa, et­tä yh­teen­sä 1,3 mil­joo­naa suo­ma­lais­ta on läh­te­nyt pa­rem­man elä­män toi­vos­sa Ruot­sin li­säk­si Poh­jois-Ame­rik­kaan ja mui­hin­kin mai­hin. Kun he ovat jää­neet asu­maan muut­to­mai­hin, hei­tä on to­den­nä­köi­ses­ti koh­del­tu hy­vin. Jee­sus an­toi meil­le hy­vän oh­jeen suh­tau­tu­mi­ses­ta toi­seen ih­mi­seen: ”Kaik­ki, min­kä tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le” (Matt. 7:12). Em­paat­ti­suus eli aset­tu­mi­nen toi­sen ih­mi­sen ase­maan on oi­kea asen­ne tois­ta ih­mis­tä koh­taan, ei epä­luu­lo.

On myös sel­lais­ta ul­ko­puo­li­suu­den tun­net­ta, jota voi tun­tea, vaik­kei ku­kaan käyt­täy­tyi­si­kään vää­rin. Täl­lai­nen tun­ne saat­taa val­la­ta ke­net ta­han­sa meis­tä. Kun minä olin en­si ker­ran Mal­min van­has­sa kir­kos­sa rau­ha­nyh­dis­tyk­sen seu­rois­sa, tun­sin it­se­ni muu­ka­lai­sek­si. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä kaik­ki muut tun­si­vat toi­sen­sa ja minä olin ai­nut ul­ko­puo­li­nen. Yk­si nuo­ri mies tuli sa­maan penk­kiin ja ter­veh­ti kä­des­tä pi­tä­en sa­noil­la ”Ju­ma­lan ter­ve”. Se sa­mal­la häm­mäs­tyt­ti ja läm­mit­ti. Pa­nin mer­kil­le, et­tä mo­net te­ki­vät sa­mal­la ta­val­la.

Vaik­ka tun­sin­kin ole­va­ni muu­ka­lai­nen hei­dän jou­kos­saan, ais­tin kui­ten­kin, et­tä näil­lä muil­la on jo­ta­kin, joka mi­nul­ta puut­tui. Vä­hi­tel­len se kir­kas­tui, et­tä heil­lä on us­kon tuo­ma rau­ha, joka on vä­ke­väs­ti liit­tä­nyt hei­dät yh­teen. Tämä ul­ko­puo­li­suu­den ko­ke­muk­se­ni ei si­ten ol­lut­kaan vain ne­ga­tii­vi­nen, vaan mi­nu­a­kin kut­sut­tiin ul­ko­puo­lel­ta si­sä­puo­lel­le.

Ju­ma­lan las­ten rak­kaus veti mi­nua si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Kun Ju­ma­lan ai­ka täyt­tyi, voi­mis­tui halu pääs­tä sen yh­tey­teen ja Ju­ma­la an­toi voi­man, roh­keu­den ja ym­mär­ryk­sen us­koa omat syn­nit an­teek­si. Sil­loin kävi niin kuin apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa: ”Te et­te siis enää ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät” (Ef. 2:19). Tuo sama us­ko­nys­tä­vien rak­kaus on saa­nut läm­mit­tää mi­nua mon­ta ker­taa us­kon tiel­lä.

Me eläm­me eri­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa ja olem­me yh­tä ar­vok­kai­ta ih­mi­siä niis­tä riip­pu­mat­ta. Elä­män­sä voi ko­kea hy­väk­si ja on­nel­li­sek­si elää­pä yk­sin tai per­heel­li­se­nä. Sa­mois­sa ti­lan­teis­sa voi myös ko­kea ki­pua ja kai­paus­ta.

Joku nuo­ri tai yk­si­näi­nen voi tun­tea ul­ko­puo­li­suut­ta seu­rois­sa, kun nä­kee per­heel­lis­ten elä­mää tai kuun­te­lee saar­naa, joka on suun­nat­tu per­heel­li­sil­le. Raa­mat­tu neu­voo, et­tä jos joku kai­paa puo­li­soa, hän voi ru­koil­la, et­tä Ju­ma­la an­tai­si us­ko­vai­sen puo­li­son. Jos puo­li­soa ei sil­ti joh­da­te­ta rin­nal­le, on tyy­dyt­tä­vä sii­hen ase­maan, jon­ka Ju­ma­la an­taa. Apos­to­li Paa­va­li oli nai­ma­ton, ja hän suo­sit­te­li sitä muil­le­kin. Hän poh­ti, et­tä yk­sin elä­väl­lä ih­mi­sel­lä ei ole niin pal­jon huo­lia kuin per­heel­li­sel­lä on.

Olet­ko ver­tail­lut it­se­ä­si mui­hin ja ko­ke­nut huo­nom­muut­ta? Voit luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le jo­kai­sel­le lah­jo­ja, myös si­nul­le. It­se koen suu­rim­mak­si lah­jak­si sen, et­tä saan tä­nään us­koa. Saam­me pyy­tää Ju­ma­lal­ta voi­maa us­ko­mi­seen. Myös ru­kouk­sen lah­ja on suu­ri. Jos en jak­sa muu­ta, voin ru­koil­la.

Olet­ko ko­ke­nut vie­raut­ta ja ul­ko­puo­li­suut­ta us­ko­vais­ten jou­kos­sa? Se on in­hi­mil­lis­tä, niin kuin ovat kaik­ki tun­teet. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä kun evan­ke­liu­mi on joh­ta­nut mei­dät Kris­tuk­sen Jee­suk­sen yh­tey­teen, meil­lä on sama oi­keus pe­rin­töön, ian­kaik­ki­seen elä­mään, ja kuu­lum­me Ju­ma­lan per­he­vä­keen (Ef. 3:6). Jo­kai­nen jä­sen täs­sä per­hees­sä on ar­vo­kas, ja sii­hen kut­su­taan mu­kaan kaik­kia ih­mi­siä.

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.
OlaviVallivaara

Lestadiolainen

3.5.2020 6.30
OlaviVallivaara

Avioliitossa vai yksin eläen?

13.4.2020 6.05
OlaviVallivaara

Maailmanloppu

27.2.2020 6.10
OlaviVallivaara

Olenko pyhä?

1.2.2020 6.10
OlaviVallivaara

Tänään

10.1.2020 6.45
OlaviVallivaara

Kaunis juhla

22.11.2019 6.28
OlaviVallivaara

Kiusaaminen satuttaa

19.10.2019 6.37
OlaviVallivaara

Hyvä ihminen

14.8.2019 6.52
OlaviVallivaara

Ihmeellinen yhteisö

19.7.2019 6.19
OlaviVallivaara

Muista minua

9.6.2019 6.33
OlaviVallivaara

Isänä ja kasvattajana

4.5.2019 6.00
OlaviVallivaara

Järki vai tunteet

25.3.2019 6.08
OlaviVallivaara

Muistot kantavat

26.2.2019 6.11
OlaviVallivaara

Tärkeysjärjestys

19.1.2019 6.59
OlaviVallivaara

Pimeys väsyttää – valo voimaannuttaa

17.12.2018 6.46
OlaviVallivaara

Onko avioero oikea ratkaisu?

27.11.2018 6.28
OlaviVallivaara

Pitäisikö ruokailutottumuksia muuttaa?

7.11.2018 6.42
OlaviVallivaara

Yksinäisyyden ongelma

30.9.2018 6.40
OlaviVallivaara

Hyvä olla

6.9.2018 6.31
OlaviVallivaara

Oloni oli kuin taivaassa

26.7.2018 6.41
OlaviVallivaara

Mukava reissu Taalainmaalle

20.6.2018 6.04
OlaviVallivaara

Lepo on lahjaa

1.5.2018 6.04
OlaviVallivaara

Korkeimman käres

9.4.2018 6.27
OlaviVallivaara

Osaanko kuunnella?

5.3.2018 6.41
OlaviVallivaara

Armon koulussa

2.2.2018 6.49
OlaviVallivaara

Pääsikö hän taivaaseen?

31.12.2017 6.57
OlaviVallivaara

Joulunviettoa ennen ja nyt

4.12.2017 6.32
OlaviVallivaara

Kohtuuden mitta

29.10.2017 6.53
OlaviVallivaara

Onko nimi enne?

29.9.2017 6.26
OlaviVallivaara

Painia ittensä kanssa

26.8.2017 6.51
OlaviVallivaara

Tuulet tuovat viestin

23.7.2017 6.02
OlaviVallivaara

”Rippiskouluhun vai Ylisehen maalaamaan?”

27.6.2017 6.50
OlaviVallivaara

Riisipuuroa ja mustikkavelliä

25.5.2017 6.34