JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pitäisikö ruokailutottumuksia muuttaa?

7.11.2018 6.42

Juttua muokattu:

30.7. 14:43
2020073014435120181107064200

Nyt pi­täi­si pi­kai­ses­ti saa­da elä­män­muu­tos myös syö­mi­seen. Mi­nul­le ai­na hy­vin mais­tu­van si­an­li­han syö­mi­nen pi­täi­si lo­pet­taa. Ti­lal­le pi­täi­si ot­taa här­kä­pa­vut, nyh­tö­kau­ra tai muut kas­vi­kun­nan tuot­teet. Täl­lai­sil­la va­lin­noil­la jo­kai­nen voi­si omal­ta osal­taan eh­käis­tä il­mas­ton­muu­tos­ta, väit­tä­vät jot­kut tie­de­mie­het.

Mi­nun on vai­kea aja­tel­la, et­tä ruo­kai­lu­tot­tu­muk­sia muut­ta­mal­la saa­tai­siin il­mas­ton­muu­tos­ta hil­lit­tyä. Voi kui­ten­kin ol­la, et­tä tot­tu­muk­set vä­hi­tel­len muut­tu­vat.

Kun olin pik­ku­poi­ka 1950-lu­vul­la, elet­tiin vie­lä pit­käl­ti oma­va­rais­ta­lou­des­sa. Pie­nen po­jan eväi­siin kuu­lui­vat sil­loin kau­ra­puu­ro, pe­ru­nat, sian- tai nau­dan­li­ha, mai­to, ka­nan­mu­nat ja äi­din te­ke­mä lei­pä. Na­ve­tas­sa oli leh­miä, va­si­koi­ta, si­ko­ja, lam­pai­ta ja ka­no­ja. Ruu­at oli­vat hy­viä, ja kaik­ki käy­tet­tiin tar­kas­ti hy­väk­si. Ruo­kaan suh­tau­dut­tiin sil­loin ar­vos­ta­en ja kii­tol­li­suu­del­la.

Kun nuo­re­na per­hee­nä muu­tim­me Kyy­jär­ven pap­pi­laan asu­maan, pap­pi­lan ra­ken­nuk­siin kuu­lui hy­vä­kun­toi­nen na­vet­ta. Siel­lä oli erik­seen tila myös si­oil­le. Meil­le maa­ta­los­ta läh­te­neil­le tuli mie­leen, et­tä ote­taan­pa ke­sä­pos­sut na­vet­taan. Sii­tä oli­si hu­via lap­sil­le ja yh­tei­nen hyö­ty suu­ren per­heen ruo­ka­ta­lou­teen. Asia pan­tiin hau­tu­maan.

Ker­roin aja­tuk­ses­ta mo­nel­le. Van­ha saar­naa­ja Vih­to­ri Storck nuh­te­li mi­nua vie­rail­les­saan meil­lä: ”älä al­kaa si­ko­pai­me­nek­si, ei se sovi pa­pil­le. Sinä olet lam­mas­ten pai­men. Ota lam­pai­ta na­vet­taan.” Se oli­si­kin ol­lut yk­si mah­dol­li­suus, olin­han pik­ku­poi­ka­na saa­nut päs­sin syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si kum­meil­ta. Lam­paat ei­vät kui­ten­kaan in­nos­ta­neet, kun muis­tin lap­suu­des­ta nii­den sy­dän­tä sär­ke­vän ää­nen. Lam­mas huu­si ruo­ka suus­sa­kin.

Asia rat­ke­si, kun pai­kal­li­nen Hank­ki­jan ”myyn­ti­tyk­ki” sa­noi mi­nul­le: ”Ota si­ko­ja niin minä läh­den yh­ti­ö­kump­pa­nik­si.” So­vit­tiin, et­tä minä syö­tän siat ja hän hom­maa re­hut. Kuu­lin myös Kin­nu­las­ta päin sel­lais­ta hu­hua, et­tä kyl­lä Vih­to­rin­kin na­ve­tas­sa oli si­ko­ja kas­va­nut. Sii­tä al­koi si­ko­jen kas­va­tus Kyy­jär­ven pap­pi­lan na­ve­tas­sa. Vuo­sien mit­taan si­ko­jen mää­rä kas­voi ja osuus­kun­ta laa­je­ni. Mu­kaan tu­li­vat kirk­ko­neu­vos­ton pu­heen­joh­ta­ja ja kant­to­ri.

Pos­su­jen haku ke­säl­lä oli rie­mul­li­nen het­ki niin meil­le ai­kui­sil­le kuin lap­sil­le­kin. Yh­te­nä ke­sä­nä seu­ra­kun­nas­sam­me oli kak­si nuor­ta mies­tä ke­sä­te­o­lo­gi­na ja ke­sä­kant­to­ri­na, ja pyy­sin hei­dät mu­kaan ha­ku­reis­sul­le. Erää­nä kau­nii­na ke­sä­päi­vä­nä sa­noin heil­le: ”Nyt men­nään yh­des­sä hau­taus­maal­le kai­va­maan hau­ta ja pa­luu­mat­kal­la ha­e­taan pos­su­ja.” Po­jat läh­ti­vät mu­kaan, mut­ta ei­vät oi­kein us­ko­neet, et­tä puhe oli tot­ta. Het­kes­sä kai­voim­me­kin hau­dan, ja hau­dan­kai­va­ja kävi os­ta­mas­sa meil­le pal­kak­si jää­te­löt. Pa­luu­mat­kal­la au­tos­sa po­jat pi­ti­vät sä­kis­sä ole­via pos­su­ja sil­mäl­lä, ja pian pos­sut hyp­pi­vät iloi­si­na kar­si­nas­sa.

Lap­set kan­toi­vat si­oil­le ruo­ho­ja, mai­to­hors­mia ja ve­si­hei­nää. Ne oli­vat pos­su­jen suur­ta herk­kua. Ka­las­tim­me lä­hei­ses­tä jär­ves­tä ka­lo­ja, jot­ka kei­tet­tyi­nä oli­vat niin hy­viä, et­tä pos­sut huu­si­vat kuo­ros­sa tun­ties­saan ha­jun. Seu­ra­kun­ta­lai­set myös lah­joit­ti­vat kui­vat­tu­ja ruu­an täh­tei­tä ja syk­syl­lä ome­noi­ta, joi­ta pap­pi­lan ul­ko­sau­nan pa­das­sa kei­tim­me pos­suil­le. Me olim­me var­mo­ja, et­tä pos­sum­me oli­vat saa­neet ter­veel­lis­tä ruo­kaa.

En­nen jou­lua, mar­ras­kuun lo­pul­la oli "si­an­tap­po­päi­vä". Sep­pä-Heik­ki toi­mit­ti teu­ras­tuk­sen, ja me osak­kaat olim­me avus­ta­mas­sa. Siat pan­tiin riip­pu­maan pi­ha­sau­naan muu­ta­mak­si päi­väk­si. Teu­ras­tuk­sen jäl­keen söim­me ”tap­pa­jais­keit­toa”, joka oli jo lap­ses­ta saak­ka ol­lut kaik­kien mei­dän osak­kai­den mie­li­ruo­kaa.

Yh­tei­nen si­an­kas­va­tus Kyy­jär­ven pap­pi­lan na­ve­tas­sa kes­ti 12 vuot­ta. Muis­toi­hin jäi mon­ta mu­ka­vaa het­keä, ja lap­sil­la riit­ti pal­jon iloa pos­su­jen kans­sa. Jos­kus ha­et­tiin jou­kol­la por­sai­ta. Ker­ran tuli kii­re si­ko­jen teu­ras­tuk­sel­le, kun piis­pa tuli tar­kas­ta­maan seu­ra­kun­taa. Tar­vit­tiin no­pe­as­ti tuo­ret­ta li­haa.

Yhä olen sitä miel­tä, et­tä si­an­li­ha on hy­vää. Mi­tä­pä jou­lu­ruo­kai­lu oli­si il­man jou­lu­kink­kua? Syön myös kas­vik­sia, ja ne­kin ovat hy­viä. Ih­mi­si­nä olem­me sa­ma­nar­voi­sia riip­pu­mat­ta sii­tä syöm­me­kö li­haa tai vaik­ka­pa pel­käs­tään kas­vik­sia. Ar­vos­tan myös kas­vis­syö­jiä.

Sitä en kui­ten­kaan ym­mär­rä, jos ruu­as­ta teh­dään ”ju­ma­la” tai ih­mi­siä erot­te­le­va asia niin, et­tä mui­ta ar­vos­tel­laan ja tuo­mi­taan syö­mis­ten pe­rus­teel­la. Ei teh­dä sii­tä epä­py­hää, min­kä Ju­ma­la on py­hit­tä­nyt ja an­ta­nut meil­le ruu­ak­si. Ju­ma­la opet­ti juu­ta­lais­ta Pie­ta­ri­a­kin juu­ri täs­tä (Apt.10:12–15), sil­lä juu­ta­lai­set pi­ti­vät si­kaa saas­tai­se­na eläi­me­nä, ei­vät­kä syö­neet sitä. Myös apos­to­li Paa­va­li muis­tut­ti, et­tei ruo­ka ole tär­kein asia, vaan se on tä­hän ajal­li­seen elä­mään kuu­lu­va asia.

Il­mas­ton­muu­tos on mer­kit­tä­vä asia. On hyvä, et­tä omil­la rat­kai­suil­lam­me pyr­ki­sim­me edis­tä­mään sitä, et­tä luon­to säi­lyi­si puh­taa­na, kers­ka­ku­lu­tus ja mam­mo­nan pal­von­ta vä­he­ni­si­vät, köy­hyys ja nä­län­hä­tä lie­ven­tyi­si­vät. Eh­kä pie­nel­tä osal­tam­me voim­me näin osal­lis­tua myös il­mas­ton­muu­tok­sen hil­lit­se­mi­seen.

Tär­kein asia on kui­ten­kin se, mil­l­lai­nen on suh­teem­me Luo­jaam­me ja lä­him­mäi­siim­me. Ju­ma­la kut­suu yh­tey­teen­sä mei­tä kaik­kia. Tär­kein muu­tos, jon­ka ih­mi­nen voi teh­dä ja jota Ju­ma­la toi­voo, on ot­taa vas­taan evan­ke­liu­mi ja us­kon lah­ja. Sil­loin pää­see omis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, hen­gel­lis­tä to­del­li­suut­ta, jota Paa­va­li ku­vai­lee: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole ruo­ka ei­kä juo­ma, vaan se on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä” (Room. 14:17).

Luon­non hal­lit­se­mat­to­mat voi­mat ja ka­tast­ro­fit ai­heut­ta­vat ih­mi­sis­sä huol­ta, ja mo­net suh­tau­tu­vat pe­lol­la tu­le­vai­suu­teen. Pe­lon ja epä­var­muu­den kes­kel­lä Esa Tuo­maa­lan vii­saat sa­nat voi­vat loh­dut­taa ja an­taa toi­voa: ”Vaik­ka eko­lo­gi­sis­ta en­nus­teis­ta kaik­kein syn­kim­mät to­teu­tui­si­vat ja jou­tui­sim­me elä­mään en­nus­tet­tu­jen kau­hu­jen kes­kel­lä, voi Tai­vaal­li­seen Isään ank­ku­roi­tu­nut Ju­ma­la-us­ko tuo­da sit­ten­kin tur­val­li­suu­den (Ps. 46:2–4). Vaik­ka ih­mi­nen toi­min­nal­laan ky­ke­ni­si täy­sin tur­me­le­maan ja saas­tut­ta­maan maan, on Kris­tuk­sen an­si­on va­ras­sa elä­väl­lä ker­ran edes­sään puh­das luo­ma­kun­ta, kirk­kaat ve­det ja sees­tei­nen tai­vas (Ilm. 7:15–17)." (Esa Tuo­maa­la: Ih­mi­nen, uh­ka luo­ma­kun­nal­le, s. 153.)

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.
OlaviVallivaara

Lestadiolainen

3.5.2020 6.30
OlaviVallivaara

Avioliitossa vai yksin eläen?

13.4.2020 6.05
OlaviVallivaara

Maailmanloppu

27.2.2020 6.10
OlaviVallivaara

Olenko pyhä?

1.2.2020 6.10
OlaviVallivaara

Tänään

10.1.2020 6.45
OlaviVallivaara

Kaunis juhla

22.11.2019 6.28
OlaviVallivaara

Kiusaaminen satuttaa

19.10.2019 6.37
OlaviVallivaara

Ulkopuolisuudesta

24.9.2019 13.29
OlaviVallivaara

Hyvä ihminen

14.8.2019 6.52
OlaviVallivaara

Ihmeellinen yhteisö

19.7.2019 6.19
OlaviVallivaara

Muista minua

9.6.2019 6.33
OlaviVallivaara

Isänä ja kasvattajana

4.5.2019 6.00
OlaviVallivaara

Järki vai tunteet

25.3.2019 6.08
OlaviVallivaara

Muistot kantavat

26.2.2019 6.11
OlaviVallivaara

Tärkeysjärjestys

19.1.2019 6.59
OlaviVallivaara

Pimeys väsyttää – valo voimaannuttaa

17.12.2018 6.46
OlaviVallivaara

Onko avioero oikea ratkaisu?

27.11.2018 6.28
OlaviVallivaara

Yksinäisyyden ongelma

30.9.2018 6.40
OlaviVallivaara

Hyvä olla

6.9.2018 6.31
OlaviVallivaara

Oloni oli kuin taivaassa

26.7.2018 6.41
OlaviVallivaara

Mukava reissu Taalainmaalle

20.6.2018 6.04
OlaviVallivaara

Lepo on lahjaa

1.5.2018 6.04
OlaviVallivaara

Korkeimman käres

9.4.2018 6.27
OlaviVallivaara

Osaanko kuunnella?

5.3.2018 6.41
OlaviVallivaara

Armon koulussa

2.2.2018 6.49
OlaviVallivaara

Pääsikö hän taivaaseen?

31.12.2017 6.57
OlaviVallivaara

Joulunviettoa ennen ja nyt

4.12.2017 6.32
OlaviVallivaara

Kohtuuden mitta

29.10.2017 6.53
OlaviVallivaara

Onko nimi enne?

29.9.2017 6.26
OlaviVallivaara

Painia ittensä kanssa

26.8.2017 6.51
OlaviVallivaara

Tuulet tuovat viestin

23.7.2017 6.02
OlaviVallivaara

”Rippiskouluhun vai Ylisehen maalaamaan?”

27.6.2017 6.50
OlaviVallivaara

Riisipuuroa ja mustikkavelliä

25.5.2017 6.34
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys