JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kohtuuden mitta

29.10.2017 6.53

Juttua muokattu:

30.7. 14:43
2020073014435420171029065300

Olen it­se vä­hän jää­vi kir­joit­ta­maan ai­hees­ta, mut­ta en tah­toi­si ol­la pu­hu­ja, jos­ta vai­vih­kaa kuis­ka­taan: ”Se pi­tää ai­na pit­kiä saar­no­ja!”

Kun olin ol­lut jon­kin ai­kaa kirk­ko­her­ra­na Kyy­jär­vel­lä, ja oli en­sim­mäi­sen piis­pan­tar­kas­tuk­sen ai­ka, eräs ah­ke­ra kir­kos­sa­kä­vi­jä va­lit­ti: ”Kirk­ko­her­ra pi­tää mie­len­kiin­toi­sia saar­no­ja, mut­ta ne ovat lii­an pit­kiä. Ei­kö nii­tä voi­si ly­hen­tää?” Piis­pa ke­hot­ti mi­nua ly­hen­tä­mään saar­no­ja­ni. En­sin vä­hän ”tym­pää­si”, mut­ta tar­kem­min poh­dit­tu­a­ni tun­sin kes­kus­te­lu­nai­hees­sa po­si­tii­vi­sen sä­vyn. Mik­si en voi­si ly­hen­tää saar­no­ja­ni, jos seu­ra­kun­ta­lai­set muu­ten hy­väk­sy­vät nuo pu­hee­ni, jois­sa ha­lu­an ker­toa Ju­ma­lan rak­kau­des­ta ja jot­ka kum­pu­a­vat us­kos­ta­ni? Mie­les­sä­ni poh­din kirk­ko­saar­no­ja­ni näin: per­he­kir­kos­sa saar­na voi­si ol­la ly­hy­em­pi, mes­sus­sa vä­hän pi­tem­pi ja sa­na­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa pi­sin. Ihan­teek­si ase­tin sen, et­tä pi­sin pi­tä­mä­ni saar­na kes­täi­si kor­kein­taan 25 mi­nuut­tia.

Muu­ta­mia ai­ko­ja sit­ten is­tuin seu­rois­sa koko sun­nun­tai­päi­vän. Seu­rat al­koi­vat kel­lo 10 aa­mul­la ja lop­pui­vat il­lal­la. Päi­vän ai­ka­na eh­dit­tiin pi­tää mon­ta saar­naa. Il­ta­päi­vän mit­taan eh­din it­sek­se­ni aja­tel­la, et­ten enää jak­sa, kun sel­kää­ni ko­lot­taa. Mie­tin, et­tä läh­ti­sin koh­ta vä­hän ”ver­ryt­te­le­mään”. En kun­nol­la eh­ti­nyt aja­tus­ta­ni aja­tel­la lop­puun, kun lä­hel­lä­ni ol­lut van­hus huo­ka­si: ”Mi­nun sel­kä­ni on niin ki­peä, et­ten enää jak­sa kuun­nel­la.” Per­heel­li­set oli­vat läh­te­neet jo päi­vä­seu­ro­jen jäl­keen. Seu­ro­jen lop­pu­puo­lel­la ajat­te­lin va­ka­vis­sa­ni, et­tä eh­kä voi­sin saar­na­vuo­ros­sa ol­les­sa­ni kat­soa enem­män ym­pä­ril­le­ni ja pu­hua en­si ker­ral­la seu­rois­sa ly­hy­em­min.

Olen ol­lut mu­ka­na pu­hu­jain­ko­kouk­ses­sa, jos­sa neu­vot­tiin ja roh­kais­tiin nuo­ria pu­hu­jia: ei saar­nan tar­vit­se ol­la pit­kä. Riit­tää, kun tun­nus­taa us­kon­sa ja saar­naa evan­ke­liu­mia kuu­li­joil­leen. Meil­tä saar­naa­jil­ta vaa­di­taan herk­kää miel­tä. Jos seu­ra­vä­ki, var­sin­kin lap­set, käy rau­hat­to­mak­si, mei­dän on osat­ta­va mal­til­li­ses­ti kaar­taa koh­ti aa­men­ta. Jee­sus­kin piti sekä pit­kiä et­tä ly­hyi­tä saar­no­ja. Ko­ti­kir­kon saar­na Na­sa­re­tis­sa oli ly­hyt. Kuu­li­jat ih­met­te­li­vät ar­mon­sa­no­ja, joi­ta he ei­vät kos­kaan ai­kai­sem­min ol­leet kuul­leet. Ly­hyt­kin saar­na vai­kut­ti kuu­li­joi­den mie­lis­sä, kun sii­nä ju­lis­tet­tiin Ju­ma­lan ar­moa.

Ai­kai­sem­min kris­til­li­syy­des­säm­me pi­det­tiin pit­kiä saar­no­ja. Ei ol­lut har­vi­nais­ta, et­tä saar­na kes­ti kak­si tun­tia. Seu­ro­ja oli har­vem­min ja pie­niä lap­sia ei ol­lut mu­ka­na seu­rois­sa. Ny­ky­ään pi­de­tään pal­jon seu­ro­ja ja seu­rois­sa on vie­rai­ta pie­nis­tä lap­sis­ta ai­na van­huk­siin as­ti. Myös Su­vi­seu­rois­sa pi­de­tään pal­jon saar­no­ja. Siel­lä kui­ten­kin har­va kuun­te­lee kaik­kia pu­hei­ta tel­tas­sa. Voim­me kuun­nel­la kai­ut­ti­mien vä­li­tyk­sel­lä ken­täl­lä, asun­to­vau­nus­sa ja kaik­ki­al­la su­vi­seu­ra-alu­eel­la. Su­vi­seu­rois­sa seu­ra­oh­jel­ma on tark­ka, ja saar­nal­le on aja­tel­tu enim­mäi­sai­ka. Jos saar­naa­ja unoh­tuu pu­hu­maan pi­tem­pään, tu­lee lap­pu eteen: ”Kaar­ra aa­me­neen.”

Mei­dän kris­til­li­syy­des­säm­me ei pal­jon pu­hu­ta saar­no­jen pi­tuu­des­ta. Usein to­de­taan, et­tä Pyhä Hen­ki an­taa pu­hu­jal­le pu­hut­ta­vat sa­nat eli ”il­moi­tuk­set”. Ajat­te­len kui­ten­kin, et­tä vaik­ka mi­nul­la oli­si­kin pal­jon il­moi­tuk­sia, kaik­ki il­moi­tuk­set ei­vät ole vain mi­nul­la. Pyhä Hen­ki saar­naa mo­nil­la lah­joil­la seu­ra­kun­nas­sa, ja sik­si on koh­tuul­lis­ta aja­tel­la, et­tä tai­vaan Isä saar­naa mui­den­kin pu­hu­jien suul­la. Usein ve­to­am­me kuu­li­joi­hin, et­tä jak­set­tai­siin kuun­nel­la vie­lä toi­nen­kin saar­na. Sa­maan toi­vee­seen voi­sim­me liit­tää, et­tä saar­naa­ja­kin ei vain sa­noin ar­mah­tai­si kuu­li­joi­ta vaan myös muis­tai­si vas­taa­not­to­ky­kym­me ra­jal­li­suu­den.

Olen kuul­lut mie­leen­pai­nu­via pit­kiä ja ly­hyi­tä saar­no­ja. Olen kuun­nel­lut lä­he­tys­pu­hu­jia, jot­ka ovat pi­tä­neet pe­räk­käin saar­nat. Jos en­sim­mäi­nen veli pu­huu pi­tem­pään, niin toi­nen veli pi­tää ly­hy­em­män saar­nan. Olen it­se työs­sä­ni huo­man­nut, et­tä ly­hy­em­män pu­heen pi­tä­mi­nen on vaa­ti­va teh­tä­vä ja haas­taa pu­hu­jan val­mis­te­le­maan pu­heen huo­lel­la.

Sa­nan­pal­ve­li­ja saa luot­taa sii­hen, et­tä vain Ju­ma­la tie­tää, mitä mei­dän tu­lee pu­hua seu­ra­kun­nal­le. Oli­pa puhe pit­kä tai ly­hyt, se ei ruo­ki kuu­li­joi­den kuo­le­ma­ton­ta sie­lua, jos saar­nas­sa ei kuu­lu evan­ke­liu­min elä­vä ää­ni. An­ta­koon Tai­vaan Isä pu­hu­jil­le oi­kei­ta sa­no­ja ja kuu­li­joil­le vas­taa­not­ta­vaa miel­tä. ”Niin tu­lee siis us­ko kuu­los­ta, mut­ta kuu­lo Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta” (Room.10:17).

Koh­tuu­den mit­ta on ar­mon ja rak­kau­den mit­ta. Se on sitä pu­hu­jal­le ja kuu­li­jal­le. Sii­o­nin lau­lun ru­noi­li­ja ker­too: ”Oi ar­mon mit­taa­si, suu­ruut­ta sen, Her­ra, Luo­jam­me tai­vaan ja maan! Syn­nin or­jia ar­mah­dat voi­mal­la­si, sie­lut ir­ro­tat kah­leis­taan” (Sl. 67:1).

OlaviVallivaara
Olen juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Pappina olen ollut kotimaakunnassani Etelä-Pohjanmaalla ja nyt jo vähän yli puolet elämästäni Keski-Suomessa. Keskisuomalaista ei minusta ole tullut, koska murteeni paljastaa syntyperäni. Näissäkin ”kiriotuksissa” se voi tulla esille. Koen, että ei näin ”köppääsellä” miehellä mitään "erikoosta" blogattavaa ole, mutta ”kiriootan” nyt siitä ilosta ja ihmettelystä, mitä olen saanut kokea. Minulle voi antaa palautetta sähköpostiini: olof.wallenberg@gmail.com.
OlaviVallivaara

Lestadiolainen

3.5.2020 6.30
OlaviVallivaara

Avioliitossa vai yksin eläen?

13.4.2020 6.05
OlaviVallivaara

Maailmanloppu

27.2.2020 6.10
OlaviVallivaara

Olenko pyhä?

1.2.2020 6.10
OlaviVallivaara

Tänään

10.1.2020 6.45
OlaviVallivaara

Kaunis juhla

22.11.2019 6.28
OlaviVallivaara

Kiusaaminen satuttaa

19.10.2019 6.37
OlaviVallivaara

Ulkopuolisuudesta

24.9.2019 13.29
OlaviVallivaara

Hyvä ihminen

14.8.2019 6.52
OlaviVallivaara

Ihmeellinen yhteisö

19.7.2019 6.19
OlaviVallivaara

Muista minua

9.6.2019 6.33
OlaviVallivaara

Isänä ja kasvattajana

4.5.2019 6.00
OlaviVallivaara

Järki vai tunteet

25.3.2019 6.08
OlaviVallivaara

Muistot kantavat

26.2.2019 6.11
OlaviVallivaara

Tärkeysjärjestys

19.1.2019 6.59
OlaviVallivaara

Pimeys väsyttää – valo voimaannuttaa

17.12.2018 6.46
OlaviVallivaara

Onko avioero oikea ratkaisu?

27.11.2018 6.28
OlaviVallivaara

Pitäisikö ruokailutottumuksia muuttaa?

7.11.2018 6.42
OlaviVallivaara

Yksinäisyyden ongelma

30.9.2018 6.40
OlaviVallivaara

Hyvä olla

6.9.2018 6.31
OlaviVallivaara

Oloni oli kuin taivaassa

26.7.2018 6.41
OlaviVallivaara

Mukava reissu Taalainmaalle

20.6.2018 6.04
OlaviVallivaara

Lepo on lahjaa

1.5.2018 6.04
OlaviVallivaara

Korkeimman käres

9.4.2018 6.27
OlaviVallivaara

Osaanko kuunnella?

5.3.2018 6.41
OlaviVallivaara

Armon koulussa

2.2.2018 6.49
OlaviVallivaara

Pääsikö hän taivaaseen?

31.12.2017 6.57
OlaviVallivaara

Joulunviettoa ennen ja nyt

4.12.2017 6.32
OlaviVallivaara

Onko nimi enne?

29.9.2017 6.26
OlaviVallivaara

Painia ittensä kanssa

26.8.2017 6.51
OlaviVallivaara

Tuulet tuovat viestin

23.7.2017 6.02
OlaviVallivaara

”Rippiskouluhun vai Ylisehen maalaamaan?”

27.6.2017 6.50
OlaviVallivaara

Riisipuuroa ja mustikkavelliä

25.5.2017 6.34
15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys