Olen saa­nut elää avi­o­lii­tos­sa puo­li­so­ni kans­sa koh­ta 44 vuot­ta – pi­dem­pään jo kuin mei­dän omat van­hem­pam­me eli­vät yh­des­sä. Mie­leen­pai­nu­vaa oli, kun kä­vin juu­ri naa­pu­ri­seu­ra­kun­nas­sa siu­naa­mas­sa so­ta­ve­te­raa­nin, joka oli ol­lut 74 vuot­ta avi­o­lii­tos­sa ja elä­nyt sen jäl­keen vie­lä muu­ta­man vuo­den les­ke­nä.

Kun mei­dät vi­hit­tiin avi­o­liit­toon Kau­ha­jo­en kir­kos­sa ke­säl­lä 1976, an­noim­me toi­sil­lem­me lu­pauk­sen Ju­ma­lan ja mo­nien hää­vie­rai­den läs­nä ol­les­sa, et­tä tah­dom­me ol­la us­kol­li­sia ja ra­kas­taa toi­si­am­me sekä hy­vi­nä et­tä pa­hoi­na päi­vi­nä ai­na kuo­le­maan saak­ka. Ju­ma­la on aut­ta­nut pi­tä­mään kiin­ni lu­pauk­ses­ta, vaik­ka hy­vik­si puo­li­soik­si em­me ole­kaan tul­leet.

Us­kon, et­tä täl­lä lu­pauk­sel­la on ol­lut ajal­li­nen siu­naus. Me olem­me omas­ta mie­les­täm­me saa­neet elä­män lah­jo­ja run­sain mää­rin. Olem­me saa­neet eh­kä enem­män­kin kuin olem­me osan­neet pyy­tää. Pian vih­ki­mi­sen jäl­keen Ju­ma­la an­toi meil­le us­ko­mi­sen lah­jan ja on var­jel­lut mei­tä val­ta­kun­tan­sa kes­kel­lä tä­hän saak­ka.

Eläm­me avi­o­lii­tos­sam­me ”kump­pa­nuus­vai­het­ta”, niin kuin tut­ki­jat sa­no­vat. Minä olen eläk­keel­lä ja vai­mo­ni vie­lä käy an­si­o­työs­sä. On kii­tol­li­nen mie­li sii­tä, et­tä toi­nen on ole­mas­sa. Iloit­sem­me eri­lai­suu­des­tam­me ja yh­tei­sis­tä elä­män­ko­ke­muk­sis­tam­me, niin ilois­ta kuin ko­et­te­le­muk­sis­ta. Usein muis­te­lem­me ison per­heem­me elä­mää ja ih­met­te­lem­me, mi­ten olem­me sel­vin­neet ja et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut ti­lan­tei­siin voi­mia.

Avi­o­liit­to on Ju­ma­lan lah­ja. Ju­ma­la on an­ta­nut mei­dät toi­sil­lem­me, et­tä mei­dän oli­si hyvä ol­la. Ei­vät kaik­ki päi­vät ole men­neet hy­vin ja on­nel­li­ses­ti, ko­et­te­le­muk­sia on ol­lut. Jos­kus epäi­lyk­si­ä­kin, et­tä on­ko­han Tai­vaan Isäl­le tai meil­le tul­lut ereh­dys. Ju­ma­la on var­jel­lut vai­kei­na ai­koi­na, ja evan­ke­liu­mi on an­ta­nut voi­maa. Ko­et­te­le­mus­ten jäl­keen puo­li­so on näyt­tä­nyt vie­lä rak­kaam­mal­ta.

Apos­to­li Paa­va­li eli nai­mat­to­ma­na ja piti sitä pa­rem­pa­na vaih­to­eh­to­na kuin avi­o­liit­toa (1. Kor. 7:32–34). Paa­va­li ha­lu­si elää yk­sin, jot­ta saat­toi omis­tau­tua yk­si­no­maan Her­ran pal­ve­luk­seen. Hän suo­sit­te­li sitä muil­le­kin, mut­ta sal­li avi­o­lii­ton niil­le, jot­ka ei­vät voi­neet elää yk­sin.

Kun ope­tus­lap­set epäi­li­vät, on­ko pa­rem­pi ol­la me­ne­mät­tä nai­mi­siin, Jee­sus sa­noi: ”Se rat­kai­su ei so­vel­lu kai­kil­le, ai­no­as­taan niil­le, joil­le se osa on an­net­tu. On sel­lai­sia, jot­ka äi­tin­sä koh­dus­ta saak­ka ovat avi­o­liit­toon kel­paa­mat­to­mia, on toi­sia, jois­ta ih­mi­set ovat teh­neet sel­lai­sia, ja on nii­tä, jot­ka tai­vas­ten val­ta­kun­nan täh­den, ovat ot­ta­neet osak­seen nai­mat­to­muu­den. Joka voi va­li­ta tä­män rat­kai­sun, va­lit­koon.” (Matt. 19:11–12.)

Olen huo­man­nut ny­kyi­sin, et­tä on yhä ene­ne­väs­sä mää­rin yk­sin elä­viä eli ”sink­ku­ja”. Yk­sin elä­mi­nen on yh­tä ar­vo­kas elä­mi­sen muo­to kuin avi­o­liit­to­kin. Mo­net kui­ten­kin ha­lu­ai­si­vat elää avi­o­lii­tos­sa, mut­ta sitä oi­ke­aa elä­män­kump­pa­nia ei ole löy­ty­nyt.

On­ko niin, et­tä ny­ky­ään opis­kel­laan nuo­re­na ah­ke­ras­ti, val­mis­tu­taan am­mat­tiin ja sa­mal­la ikää kart­tuu ja yk­sin elä­mi­seen op­pii? En­tä ovat­ko si­tou­tu­mi­sen kri­tee­rit tu­le­vaa avi­o­puo­li­so­kan­di­daat­tia koh­taan kas­va­neet niin, et­tä on vai­kea ja­kaa elä­mää toi­sen kans­sa?

Mi­nun mie­les­tä­ni kri­tee­re­jä voi­si vä­hän höl­len­tää, sil­lä avi­o­lii­tos­sa on mu­ka­va elää. On kui­ten­kin muis­tet­ta­va, et­tä us­ko­vai­nen puo­li­so on Ju­ma­lan lah­ja.

Ul­ko­nai­set avut ei­vät ole rat­kai­se­via, vaan sy­dä­men kau­neus. To­sin elä­mäs­sä ja var­sin­kin yh­tei­se­lä­mäs­sä pi­tää re­a­li­tee­tit ol­la mu­ka­na. Tär­kei­tä asi­oi­ta ovat rak­kaus ja kun­ni­oi­tus, ai­to kiin­nos­tus tois­ta koh­taan, pu­hu­mi­nen ja kuun­te­le­mi­nen – elä­vää us­koa unoh­ta­mat­ta.

Ny­kyi­sin avi­o­lii­ton vaih­to­eh­doik­si maal­lis­tu­nees­sa elä­mäs­sä ovat tul­leet avo­liit­to, avoin suh­de, ho­mo­lii­to ja jopa po­ly­ga­mia eli mo­ni­a­vi­oi­suus. Tuol­lai­set suh­teet ovat vas­toin Raa­ma­tun ope­tus­ta. Jee­sus ei pu­hu­nut muis­ta vaih­to­eh­dois­ta kuin avi­o­lii­tos­ta ja nai­mat­to­muu­des­ta.

Taan­noin Hel­sin­gin Sa­no­mis­sa haas­ta­tel­tiin eräs­tä hen­ki­löä, joka ky­see­na­lais­ti pit­kä­ai­kai­sen ja us­kol­li­sen pa­ri­suh­dei­han­teen eli eli­ni­käi­sen avi­o­lii­ton. Haas­ta­tel­ta­va eli avoi­mes­sa suh­tees­sa, jos­sa oli so­vit­tu, et­tä tois­ta saa pet­tää.

HS:n mie­li­pi­de­pals­tal­la Tuu­la Tyn­jä kom­men­toi haas­tat­te­lua vii­saas­ti: ”Sek­su­aa­li­suus on se ih­mi­syy­den alue, jos­sa olen eh­kä eni­ten kes­ken, epä­var­mim­mil­la­ni, pal­jas ja mo­nin ta­voin haa­voit­tu­va. Se edel­lyt­tää mi­nul­ta enem­män luot­ta­mus­ta ja lä­hel­le pää­se­mis­tä kuin iso­kaan ta­lou­del­li­nen si­tou­mus tai ja­et­tu ar­ki. Jos puo­li­sol­la­ni oli­si si­vu­suh­de, ko­ki­sin suur­ta riit­tä­mät­tö­myyt­tä, pel­koa ja pet­ty­mys­tä sekä suur­ta yk­si­näi­syyt­tä. Ko­ki­sin tul­lee­ni hy­lä­tyk­si ja jää­vä­ni yk­sin juu­ri siel­lä, mis­sä eni­ten tar­vit­sen sitä tur­vaa, jota jat­ku­vuus voi tuo­da.”

Tyn­jä jat­kaa, et­tä pit­kä yh­tei­se­lo tuo suh­tee­seen hy­vää ja sy­vää yh­teyt­tä. Hän myös hie­nos­ti sa­noit­taa sen, min­kä it­se­kin olen to­dek­si ko­ke­nut: ”Us­kon, et­tä ih­mi­nen on niin mo­ni­ker­rok­si­nen ja muut­tu­va olen­to, et­tä en kos­kaan tun­ne tois­ta lä­pi­ko­tai­sin. En­hän tun­ne lä­pi­ko­tai­sin it­se­ä­ni­kään. Löy­däm­me toi­sis­tam­me uut­ta, jos vain py­säh­dym­me kat­so­maan ja kuu­le­maan.”

On mur­heel­lis­ta huo­ma­ta, kuin­ka yh­teis­kun­nas­sam­me avi­o­lii­ton ase­maa ja si­veel­lis­tä elä­mää su­ku­puol­ten vä­lil­lä ha­lu­taan mu­ren­taa. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­ti: ”Hau­reu­den vält­tä­mi­sek­si tu­lee kun­kin mie­hen elää oman vai­mon­sa ja kun­kin nai­sen oman mie­hen­sä kans­sa” (1. Kor. 7:2).

Pait­si, et­tä avi­o­liit­to on Ju­ma­lan aset­ta­ma ja sik­si pyhä asia, se on myös yli­ver­tai­ses­ti pa­ras elä­män­muo­to mie­hel­le ja nai­sel­le yh­tei­se­loon. Avi­o­lii­tos­sa mies ja nai­nen voi­vat ko­kea sy­vää mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä ja elää to­dek­si oman sek­su­aa­li­suu­ten­sa. Avi­o­liit­to tar­jo­aa tur­van, suo­jan ja avun niin puo­li­soil­le kuin mah­dol­li­sil­le lap­sil­le­kin.

Pe­lot­ta­via ovat ne uu­ti­set, jos­sa ker­ro­taan avi­o­lii­tos­sa ta­pah­tu­vas­ta vä­ki­val­las­ta. Ku­kaan ei pa­hoin­pi­te­le avi­o­puo­li­so­aan va­hin­gos­sa. Myös hen­ki­nen ah­dis­te­lu ja uh­kauk­set ovat yh­tä va­ka­via asi­oi­ta.

Vä­ki­val­taan suh­tau­tu­mi­ses­sa tu­lee val­li­ta eh­do­ton nol­la­to­le­rans­si, koh­dis­tui­pa se puo­li­soon, lap­siin tai ke­hen ta­han­sa. Mie­les­tä­ni jo yh­den­kin vä­ki­val­tai­sen teon jäl­keen on otet­ta­va yh­teyt­tä vi­ra­no­mai­seen ja am­mat­ti­aut­ta­jaan.

Evan­ke­liu­mi kyl­lä puh­dis­taa syn­nis­tä, mut­ta se ei ole pei­te teh­dä syn­tiä. Pa­ran­nuk­sen he­del­mä­nä on syn­nin jät­tä­mi­nen.

Vai­keis­ta ti­lan­teis­ta ja ko­ke­muk­sis­ta ei tar­vit­se sel­vi­tä yk­sin. Mo­net avi­o­pa­rit, jot­ka ovat saa­neet apua, voi­vat nyt hy­vin yh­des­sä.

Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma niin avi­o­lii­tos­sa elä­väl­le kuin yk­sin elä­väl­le­kin. On­nel­li­nen se ih­mi­nen, joka sii­hen tur­vau­tuu. Evan­ke­liu­mi ja sen ydin, an­teek­si­an­ta­muk­sen sana, on Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa tar­jol­la jo­kai­sel­le: kaik­ki syn­nit saa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.