JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Haikeutta syksyn hämärtyessä

14.10.2020 0.05

Juttua muokattu:

12.10. 12:16
2020101212160220201014000500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

An­ne Lind­fors

Vuo­si sit­ten syk­syn kirk­kaat vä­rit tum­mui­vat. Jou­duim­me luo­pu­maan odo­te­tus­ta ih­mees­tä kes­ken ras­kau­den. Vaik­ka mat­ka oli vas­ta alul­laan, oli pik­kui­nen juur­tu­nut sy­dä­meen.

Yhä jos­kus hai­keus tu­lee. Pie­nen vau­van kai­paus, tun­te­mat­to­man ja sil­ti niin tu­tun ikä­vä. Aja­tuk­sis­sa vii­väh­tää lah­ja, joka het­ken kul­ki mu­ka­na, eli sy­dä­men lä­hel­lä.

Mel­ko pian sen jäl­keen, kun olin tois­ta­mi­seen jou­tu­nut käy­mään ult­ras­sa ja maan­nut ti­pu­tuk­ses­sa sai­raa­lan sän­gys­sä, al­koi tul­la ys­tä­vil­tä vies­te­jä. Tär­kei­tä ja iha­nia, mut­ta vä­hän va­ro­vai­sia. Meil­le odo­te­taan vau­vaa, niis­sä ker­rot­tiin. Meil­le on tu­los­sa uu­si pik­kui­nen. Ter­vei­siä ult­ras­ta.

Ys­tä­vä­ni tie­si­vät, et­tä las­ke­tut ajat oli­si­vat ol­leet ai­ka lä­hek­käin. Yh­des­sä oli­sim­me odot­ta­neet, pie­nis­täm­me pu­hu­neet.

En minä ys­tä­vil­tä ma­su­vau­vo­ja ka­deh­ti­nut. Ei­vät ne ol­leet meil­tä pois. Oli help­po toi­vot­taa heil­le on­nea ja toi­voa en­ke­lei­tä suo­jak­si.

Omaa pien­tä ma­su­vau­vaam­me ja haa­vet­tam­me sil­ti kai­pa­sin. Sik­si jos­kus sat­tui, kun kat­se osui kau­niis­ti pyö­ris­ty­vään vau­va­ma­haan. Sik­si vä­lil­lä tun­tui hai­ke­al­ta kat­soa ys­tä­vien ult­ra­ku­via, noi­ta kiil­tä­väl­le pa­pe­ril­le tal­len­tu­nei­ta vau­van­kas­vo­ja ja sor­mia.

Ker­ran, kun mie­tin kes­ken­me­non tuo­maa vä­sy­mys­tä ja hai­keut­ta, ul­ko-ovi ko­lah­ti. Yk­si lap­sis­tam­me tuli si­säl­le täyn­nä hy­vää tuul­ta. Koko ko­din täyt­ti kir­kas po­jan lau­lu: ”Taas muis­tam­me: on ai­ka var­jo vain, ja tai­vas, mää­rän­pää, jo odot­taa.”

Tun­tui kuin poi­ka oli­si tuo­nut ter­vei­set tai­vaas­ta. Muis­tut­ta­nut sii­tä, mikä lo­pul­ta on kaik­kein tär­kein­tä.

Saam­me us­koa, et­tä mei­dän pie­nim­mäl­lä on kaik­ki hy­vin. Hä­nen puo­les­taan ei tar­vit­se hä­täil­lä. Hän ei kos­kaan kiel­lä us­ko­aan. Em­me tääl­lä saa­neet sul­kea hän­tä sy­liim­me ja ra­kas­taa, mut­ta voim­me ol­la kii­tol­li­sia sii­tä, et­tä yk­si­kään ajat­te­le­ma­ton sana tai teko ei hän­tä haa­voi­ta. Tuo syn­ty­mä­tön mu­re­na sai Tai­vaan Isän lah­ja­na hy­vän osan.

Nyt kun elä­mää kat­se­lee taak­se­päin, on help­po näh­dä Ju­ma­lan suu­ri vii­saus. Mie­he­ni sai­raus on vie­nyt pal­jon voi­mia. Oli­sim­me­ko jak­sa­neet hoi­taa pien­tä vau­vaa juu­ri nyt?

Hai­keus on lem­peä, se ot­taa sy­liin­sä. On lupa vä­lil­lä sur­ra ja sil­ti voi myös iloi­ta. Saa luot­taa sii­hen, et­tä kaik­ki me­nee par­hain päin.

”Äi­ti”, ne­li­vuo­ti­as tuu­ma­si yh­te­nä il­ta­na uni­se­na sän­gys­sään. ”Mun mie­les­tä mää tyk­kään kyl­lä tosi pal­jon sus­ta.” Si­lit­te­lin pie­nen po­jan pää­tä ja tun­sin, mi­ten hel­lyys lii­kah­ti si­sim­mäs­sä. Ker­roin, et­tä mi­nä­kin ra­kas­tan hän­tä, val­ta­van pal­jon. Il­ta hil­je­ni. Al­koi unen­tu­hi­na, mut­ta vie­lä pit­kään val­voin ja ajat­te­lin lap­sen eh­do­ton­ta rak­kaut­ta.

Jos elä­mäs­sä jos­kus tu­lee­kin ki­pua ja mur­het­ta, an­ne­taan myös iloa. Vai­kei­na­kin het­ki­nä meil­lä on kaik­ki tämä hyvä. Rak­kaus, joka elää.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
AnneLindfors

Vain yksi on tarpeen

28.12.2021 6.00
AnneLindfors

Rukousten kantamana

28.11.2021 6.00
AnneLindfors

Olet poissa

5.11.2021 6.00
AnneLindfors

Siinä hetkessä täydellinen armo

17.9.2021 7.00
AnneLindfors

Ajattelitko jo silloin luopuvasi?

26.7.2021 7.00
AnneLindfors

Tienhaarassa

6.7.2021 7.05
AnneLindfors

Jos elämä olisi mennyt toisin

7.6.2021 7.05
AnneLindfors

"Jeetut vierettä"

29.4.2021 7.05
AnneLindfors

Kummilahja

22.3.2021 7.05
AnneLindfors

Haluatko oikeasti olla tuollainen?

15.2.2021 7.15
AnneLindfors

Riittävästi iloa

13.1.2021 7.35
AnneLindfors

Jumalan johdattamana

17.12.2020 6.05
AnneLindfors

Ovatko eväät mukana?

11.11.2020 12.05
AnneLindfors

Uskallanko kertoa?

14.9.2020 7.25
AnneLindfors

Onko Jumala olemassa?

23.8.2020 7.40
AnneLindfors

Saanko auttaa?

6.7.2020 6.15
AnneLindfors

Yhteistä kaipausta

11.6.2020 6.00
AnneLindfors

Monien tunteiden päivä

10.5.2020 6.15
AnneLindfors

Erityisen huolenpidon alla

11.4.2020 6.50
AnneLindfors

Kuvien matkassa

11.3.2020 6.55
AnneLindfors

"Ootteko te siunannu?"

4.2.2020 6.45
AnneLindfors

Jouluenkeleiden saattamana

24.12.2019 6.05
AnneLindfors

Kesken?

8.11.2019 6.15
AnneLindfors

Kantavien sanojen voima

4.10.2019 6.19
AnneLindfors

Tekniikka petti, mutta Jumala ei

3.9.2019 6.06
AnneLindfors

Sumun keskellä

8.8.2019 6.46
AnneLindfors

Kun sanat katosivat

1.7.2019 6.34
AnneLindfors

Valoisia polkuja sinulle, nuori!

1.6.2019 6.18
AnneLindfors

Kaikkein tärkein muisto

12.5.2019 6.41
AnneLindfors

Sisimpään tulvii valo

9.4.2019 6.56
AnneLindfors

Yksin

10.3.2019 6.55
AnneLindfors

Arjen enkeleitä

14.2.2019 6.55
AnneLindfors

Äiti, mää toin sulle iloa!

29.1.2019 6.52
AnneLindfors

Luotanko, uskallanko?

3.1.2019 6.47
26.5.2022

Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän. Ap. t. 1:11

Viikon kysymys