JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ha­lu­at­ko oi­ke­as­ti ol­la tuol­lai­nen?

15.2.2021 7.15

Juttua muokattu:

9.2. 16:03
2021020916034020210215071500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Is­tun par­vel­la jou­lu­kir­kos­sa. Yri­tän kät­key­tyä mah­dol­li­sim­man huo­maa­mat­to­mak­si. Sa­mal­la toi­von, et­tä ku­kaan muu ei kuu­le sa­no­ja, joi­ta it­se kuu­len. ”Ei tääl­lä voi ol­la! On­ko ton pak­ko pi­la­ta jou­lu­kin?” Taas ker­ran kuu­len, mi­ten jär­kyt­tä­vää on is­tua lä­hel­lä­ni, jou­tua hen­git­tä­mään il­maa, jota hen­gi­tän. Luok­ka­ka­ve­rin sa­nat viil­tä­vät sy­viä haa­vo­ja. Ol­ka­pää­ni pai­nu­vat, tus­ka ja hä­peä te­ke­vät ki­pe­ää. Kun­pa äi­ti ei huo­mai­si mi­tään, kun­pa äi­din ei tar­vit­si­si sur­ra! Kun­pa si­sa­ruk­set ei­vät kuu­li­si ta­kaa lau­sut­tu­ja sa­no­ja, ival­lis­ta sä­vyä niis­sä. En kes­täi­si sää­liä. En kes­täi­si sä­röä jou­lus­sa.

Kiu­saa­mi­ses­ta on pu­hut­tu pal­jon me­di­as­sa. On poh­dit­tu sitä, on­ko ih­mi­sil­lä tai­toa ja us­kal­lus­ta puut­tua kiu­saa­mi­seen. Löy­tyy­kö roh­keut­ta nuo­ril­ta, löy­tyy­kö ai­kui­sil­ta?

Si­poo­lais­nuo­ret te­ki­vät pii­lo­ka­me­ra­ko­keen, jos­sa he ha­lu­si­vat sel­vit­tää, mi­ten kiu­saa­mi­seen re­a­goi­daan. Vi­de­on kat­so­mi­nen hil­jen­si ja kos­ket­ti sy­väs­ti. Het­kes­sä pa­la­sin ylä­as­te­ai­koi­hin. Olin taas se, joka yrit­ti su­lau­tua tii­li­sei­nään. Se, joka et­si op­pi­tun­nin pää­tyt­tyä tak­ki­aan ros­kik­ses­ta. Olin nuo­ri, jon­ka lä­hel­tä pul­pe­tit ko­li­si­vat kau­em­mak­si ja joka ei oli­si saa­nut kou­lus­sa vii­ta­ta. Olin se, joka sai vas­ta vii­mei­se­nä nous­ta kou­lu­bus­siin.

Tein kiu­saa­mi­sen hel­pok­si, kos­ka en ker­to­nut sii­tä ke­nel­le­kään. Toi­voin, et­tä ku­kaan ei huo­mai­si. Tie­sin, et­tä kiu­saa­mi­nen on vää­rin, mut­ta ajat­te­lin, et­tä olin teh­nyt it­se­kin vir­hei­tä. Pel­kä­sin, mitä kai­kes­ta seu­rai­si. Pel­kä­sin äi­din huol­ta ja su­rua. Pel­kä­sin sitä, et­tä ys­tä­vät al­kai­si­vat näh­dä mi­nut sa­moin kuin kiu­saa­jat.

Kun olin nuo­ri, usein pu­hut­tiin, et­tä kiu­sa­tus­sa on jo­tain, mikä ve­tää kiu­saa­jia puo­leen­sa. Alis­tu­vuus, hä­pe­än tun­ne, jo­tain muis­ta poik­ke­a­vaa. Vas­ta ai­kui­se­na olen al­ka­nut ym­mär­tää, et­tä oi­ke­as­taan pi­täi­si pu­hua vah­vem­min sii­tä, mitä tai­to­ja kiu­saa­jal­ta puut­tuu. Kiu­saa­ja on se, joka ei pys­ty, osaa tai ym­mär­rä. Hän ei pys­ty säi­lyt­tä­mään ar­vo­an­sa il­man toi­sen alis­ta­mis­ta. Hän saa voi­man­sa toi­sen pe­los­ta. Sik­si hän löy­tää kiu­saa­mi­seen syyn mis­tä ta­han­sa.

Jos­kus olen aja­tel­lut, et­tä oli­si­pa joku opet­ta­jis­ta kes­keyt­tä­nyt op­pi­tun­tin­sa asi­an vuok­si ja sa­no­nut, et­tä tuol­lai­nen ei voi jat­kua. Oli­si py­säyt­tä­nyt. Oli­si­pa se opet­ta­ja, jol­le en­sim­mäi­se­nä tun­nus­tin lunt­taa­mi­se­ni, va­lin­nut toi­sen­lai­set sa­nat. Sen si­jaan, et­tä hän ker­toi sy­väs­ti pet­ty­neen­sä mi­nuun, oli­si ky­sy­nyt, mik­si oi­ke­as­taan olin lun­tan­nut. Oli­si sa­no­nut, et­tä ei si­nun kan­na­ta lun­ta­ta, rii­tät tuol­lai­se­na.

On­nek­si oli myös nii­tä opet­ta­jia, joi­den tun­neil­la ei us­kal­let­tu avoi­mes­ti kiu­sa­ta. Tie­det­tiin, et­tä he ei­vät sitä sal­li­si. Ja kun myö­hem­min luo­kan­val­vo­jal­le­ni ker­roin, et­tä olin lun­tan­nut, hän näki vää­rän te­ko­ni taak­se. Hän sai mi­nut tun­te­maan it­se­ni riit­tä­väk­si. Iha­nak­si ty­tök­si vir­heis­tä huo­li­mat­ta.

Si­poo­lais­nuor­ten vi­de­ol­la mi­nua kos­ket­ti eri­tyi­ses­ti se, mi­ten ih­mi­set re­a­goi­vat kiu­saa­mi­seen. He vä­lit­ti­vät, ei­vät­kä kään­tä­neet sel­kään­sä. He se­lit­ti­vät, et­tä ke­nel­le­kään ei voi sa­noa sel­lai­sia sa­no­ja. He nä­ki­vät kiu­sa­tus­sa ih­mi­sen, ar­vok­kaan ja tär­ke­än.

Ku­kaan ei opi elä­män tär­kei­tä op­pe­ja het­kes­sä. Tar­vi­taan ra­kas­ta­vaa oh­jaus­ta ja esi­merk­kiä, lem­peyt­tä ja an­teek­si­an­toa. Eri­tyi­ses­ti ih­mi­nen kai­paa sitä, et­tä kel­paa vir­heis­tään huo­li­mat­ta. Sii­nä suh­tees­sa kiu­saa­ja ja kiu­sat­tu ovat tois­ten­sa kal­tai­set. He tar­vit­se­vat ih­mis­tä, joka ei sal­li vää­ryyt­tä. Ih­mis­tä, joka ai­dos­ti vä­lit­tää.

On­nek­si on ole­mas­sa myös rak­kaus, joka ylit­tää kai­ken vai­ke­an. Kou­lu­kiu­saa­mi­sai­koi­na­kin oli ole­mas­sa loh­tu, jo­hon saa­toin tur­va­ta. Tie­sin, et­tä vaik­ka en ke­nel­le­kään us­kal­ta­nut kiu­saa­mi­ses­ta pu­hua, oli ole­mas­sa yk­si, joka tun­si sy­dä­me­ni tus­kan. Hän kan­toi yk­si­näi­si­nä het­ki­nä ja aut­toi sil­loin, kun pel­kä­sin tun­nus­taa omat vir­hee­ni. Ju­ma­lan rak­kaus kan­toi niin vah­va­na, et­tä lo­pul­ta saa­toin ker­toa asi­at myös us­ko­vai­sel­le ys­tä­väl­le­ni. Hän kuun­te­li ja ym­mär­si, vä­lit­ti. Hä­nel­tä sain kuul­la myös evan­ke­liu­min loh­dul­li­set, va­paut­ta­vat sa­nat.

Jos­kus olen aja­tuk­sis­sa­ni pa­lan­nut tuon­ne jou­lu­kirk­koon. Nois­sa het­kis­sä en ole vai­en­nut enää. Olen kään­ty­nyt ym­pä­ri, kat­so­nut kiu­saa­jaa sil­miin ja sa­no­nut: ”Lo­pe­ta. Tie­dät­kö, et­tä si­nun sa­na­si ker­to­vat sii­tä, mil­lai­nen sinä it­se olet? Ha­lu­at­ko oi­ke­as­ti, et­tä ih­mi­set nä­ke­vät si­nut tuol­lai­se­na?”

Si­nä­kin, joka sil­loin kiu­sa­sit, olit kes­ke­ne­räi­nen ja nuo­ri, omal­la ta­val­la­si rik­ko­nai­nen. Olen si­nua vä­lil­lä miet­ti­nyt. Aja­tel­lut, et­tä eh­kä si­nä­kin olet muis­tel­lut men­nei­tä, ka­tu­nut­kin. Jos jos­kus koh­tai­sim­me, eh­kä kat­soi­sim­me toi­si­am­me sil­miin. Pu­hui­sim­me. Kor­jai­sim­me sitä, mikä sil­loin sär­kyi.

(Blo­gi­teks­tis­sä mai­nit­tu kiu­saa­mis­koe löy­tyy tääl­tä: https://gut­sy­go.fi/kiu­saa­mis­koe/)

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
4.3.2021

Kuka voi sa­noik­si pu­kea Her­ran voi­ma­te­ot, kuka voi hän­tä kyl­lin ylis­tää? Ps. 106:2

Viikon kysymys