JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ku­vien mat­kas­sa

11.3.2020 6.55

Juttua muokattu:

9.3. 11:09
2020030911094620200311065500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Nau­tit­ko sinä van­ho­jen va­lo­ku­vien kat­se­le­mi­ses­ta? Mitä ne si­nul­le mer­kit­se­vät?

Olen it­se usein ko­ke­nut, et­tä va­lo­ku­vat ovat kuin avain men­nee­seen. Jos­kus up­pou­dun nii­den pa­riin yk­sin, toi­si­naan lä­heis­te­ni kans­sa.

On iha­naa huo­ma­ta ku­vis­ta läm­pi­mät kat­seet. Mi­ten rak­kaas­ti kum­mit ovat pi­tä­neet sy­lis­sään, ha­ke­neet yö­ky­lään ja vie­neet luon­to­ret­kil­le. Ku­vis­ta löy­dän sen ajan, jol­loin lap­suus­per­he oli ko­ko­nai­nen. Näen isä­ni hy­vän­tuu­li­se­na kat­so­mas­sa koh­ti, tu­tus­ti pyö­rä­tuo­lis­sa is­tu­en.

Erääs­tä ku­vas­ta löy­dän it­se­ni met­sä­ret­kel­tä oman luok­ka­ni kans­sa. Olen niin täyn­nä iloa. Opet­ta­ja on lem­pi-ih­mi­si­ä­ni, kou­lu­ka­ve­rit ki­vo­ja. Syk­syn leh­det hoh­ta­vat, ja koko jouk­ko tul­vii va­loa.

Ylä­as­teen luok­ka­ku­vat pu­hu­vat toi­sen­lais­ta kiel­tä. Pois­päin kään­ty­nei­tä asen­to­ja, sul­keu­tu­nei­ta il­mei­tä. Niin mo­nia ki­pei­tä tun­tei­ta.

Jos­kus, kun olen ylä­as­te­ai­kai­sia ku­via kat­sel­lut, olen ha­lun­nut kul­kea muis­tois­sa vie­lä taak­se­päin. Siel­tä olen löy­tä­nyt sa­mo­ja luok­ka­ka­ve­rei­ta ys­tä­vi­nä, ilois­ten muis­to­jen kes­kel­tä. Näi­tä muis­to­ja aja­tel­les­sa olen poh­ti­nut sitä, mi­ten kes­ke­ne­räi­siä ja hau­rai­ta me ih­mi­set olem­me, haa­voit­tu­vai­sia ja alt­tii­ta vir­heil­le. Ne­kin, jot­ka kiu­sa­si­vat, oli­vat vain ha­pui­le­via nuo­ria. Ko­vien sa­no­jen ta­ka­na saat­toi ol­la rik­ko­nai­nen si­sin. Eh­kä he ei­vät us­kal­ta­neet tai osan­neet toi­mia toi­sin.

Isän hau­ta­jais­ku­vis­sa­kin on pal­jon su­rua ja häm­men­nys­tä. Sil­ti mu­ka­na on myös rak­kaus ja toi­vo. On hil­jai­nen luot­ta­mus sii­hen, et­tä yk­sin ei tar­vit­se sel­vi­tä. Ja jos­sain hei­jas­te­lee aja­tus rau­han ran­nas­ta, jos­sa isän on hyvä ol­la.

Olen ko­ke­nut, et­tä kun rak­kaus vä­lit­tyy ku­vas­ta, se voi hoi­taa ja va­lais­ta vie­lä vuo­sien­kin jäl­keen. Sik­si mie­lel­lä­ni kat­se­len on­nel­li­sia muis­to­ja. Kat­se­len, mi­ten hel­läs­ti ja va­ro­en iso­ve­li pi­tää mi­nua sy­lis­sään, kun olen vau­va. Näen, mi­ten iloit­sen rak­kait­te­ni seu­ras­sa. Tun­nen, mi­ten nuo­ti­o­puut läm­mit­tä­vät. Mel­kein kuu­len nau­run ja kes­kus­te­lun.

Olen aja­tel­lut, et­tä sit­ten, kun lap­set ovat jo omil­laan, he voi­si­vat omia lap­suus­ku­via kat­sel­les­saan sa­mal­la ta­val­la muis­tel­la yh­tei­siä het­kiä. Eh­kä lap­set jos­kus ku­via kat­sel­les­saan ajat­te­le­vat, et­tä tä­män minä muis­tan. Tä­män, mi­ten isä ja äi­ti ra­kas­ti­vat toi­si­aan ja mei­tä. Et­tä vaik­ka vä­lil­lä elä­mäs­sä kul­ki tum­mem­pi­a­kin sä­vy­jä, oli myös pal­jon iloa ja rak­kaut­ta.

Eh­kä he muis­ta­vat, mi­ten yh­des­sä iloit­tiin su­vi­seu­ra­reis­suil­la. Muis­ta­vat ret­ket ja ta­val­li­sen ar­jen. Sil­loin he eh­kä muis­ta­vat sen­kin, mi­ten äi­ti ja isä­kin tur­vau­tui­vat evan­ke­liu­miin. Ajat­te­le­vat, et­tä isä ja äi­ti­kin oli­vat kes­ke­ne­räi­siä. Mo­nes­sa asi­as­sa epä­on­nis­tui­vat, mut­ta ha­lu­si­vat us­koa ja ra­kas­taa. Sen muis­ton toi­voi­sin lap­sil­le jää­vän.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
14.8.2020

Kun si­nun sa­na­si avau­tuu, se va­lai­see, tyh­mä­kin saa sii­tä ym­mär­rys­tä. Ps. 119:130

Viikon kysymys