JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mo­nien tun­tei­den päi­vä

10.5.2020 6.15

Juttua muokattu:

4.5. 11:59
2020050411594420200510061500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Mil­lai­sia tun­tei­ta äi­tien­päi­vä si­nus­sa he­rät­tää?

It­sel­lä­ni äi­tien­päi­vä nos­taa mo­net muis­tot pin­taan. Tu­lee muis­to­ja oman äi­tiy­den ajal­ta, mut­ta myös ajal­ta, jol­loin olin vie­lä lap­si. Muis­tan oman äi­din lem­pe­ät, työ­tä­teh­neet kä­det. Muis­tan an­teek­si­an­ta­van rak­kau­den.

Muis­tan myös, mil­lai­nen ki­hel­möi­vä ku­hi­na oli yleen­sä äi­tien­päi­vän aa­mu­na. Mah­dol­li­sim­man hil­jaa ko­e­tim­me lait­taa kah­via ja pien­tä tar­jot­ta­vaa. Jos­kus pa­ke­nim­me hi­hit­tä­mään kel­la­riin, kun jo­tain kom­mel­lus­ta sat­tui kes­ken kai­ken. Mut­ta ai­na äi­ti kuu­li­ai­ses­ti nuk­kui sii­hen as­ti, kun­nes aloim­me lau­laa.

Usein äi­tien­päi­vä­nä jän­ni­tin, mitä äi­ti sa­noi­si ru­nos­ta, jon­ka olin kort­tiin sa­laa vä­ker­tä­nyt. Äi­din kat­seen ja sa­nat tal­len­sin aar­tee­na mie­le­ni kät­köi­hin.

Nyt äi­ti­nä ajat­te­len, et­tä yk­si suu­rim­mis­ta lah­jois­ta, joi­ta äi­ti voi saa­da, on lap­sen kiin­ty­mys. On­nel­lis­ta on näh­dä lap­sen kat­sees­sa vä­lit­tä­mis­tä ja iloa. It­sel­le­ni tuo eri­tyis­tä on­nea se­kin, kun näen, mil­lai­nen rak­kaus on puo­li­so­ni ja las­te­ni vä­lil­lä.

Yh­te­nä päi­vä­nä, kun mie­he­ni is­tui keit­ti­ön pöy­dän ää­res­sä juo­mas­sa kah­via, juu­ri kak­si vuot­ta täyt­tä­nyt pik­kui­sem­me tup­sah­ti pai­kal­le. Hän kii­pe­si isän­sä vie­rel­le ja kie­tai­si kä­det tä­män kau­lal­le. Se, mitä hän sa­noi, täyt­ti koko huo­neen va­lol­la. ”Mää oon en­ke­li. Mää oon isin en­ke­li.”

Myös lap­sen huo­maa­vai­suus va­lai­see päi­vän. Se, kun joku lap­sis­ta ha­lu­aa aut­taa sa­laa­tin­te­os­sa tai al­kaa vaik­ka­pa oma-aloit­tei­ses­ti sii­vo­a­maan. Yh­te­nä il­ta­na, kun sii­voi­lin keit­ti­ön pöy­tää, yk­si nuo­ris­tam­me tuli sau­nas­ta tuk­ka pör­röl­lään. ”Siel­lä olis löy­lyä vie­lä”, poi­ka sa­noi ja kul­ki ohi. ”Jos ha­luut­te men­nä sau­naan, niin mää voin kat­too noi­ta pie­niä.”

Äi­tien­päi­vä voi he­rät­tää myös ki­pei­tä tun­tei­ta. Ai­na äi­tiys ei ole pelk­kää va­loa. Toi­si­naan se on suur­ta vä­sy­mys­tä, kiu­kus­sa sa­not­tu­ja sa­no­ja tai huol­ta sai­raas­ta lap­ses­ta. Jos­kus mie­les­sä on myös ky­sy­mys: ”Olen­ko ol­lut riit­tä­vän hyvä äi­ti?” Loh­dul­lis­ta on saa­da aja­tel­la, et­tä kyl­lä mi­nä­kin rii­tän, ihan täl­lai­se­na. Rii­tän, kos­ka an­teek­si­an­ta­mus kor­jaa sä­rö­jä ja vah­vis­taa rak­kaut­ta. Ei tar­vit­se ol­la täy­del­li­nen.

Niin mo­nin eri ta­voin koh­taam­me äi­tien­päi­vän. Sinä, joka olet me­net­tä­nyt rak­kaan äi­din tai mum­mun, tun­net eh­kä tä­nään suur­ta hai­keut­ta. Ja sinä, jon­ka sy­lis­sä ei ole toi­vot­tua las­ta, saa­tat ko­kea sy­vää su­rua. Joku voi kai­va­ta äi­tiä, jota ei kos­kaan tun­te­nut. Eh­kä et saa­nut sitä rak­kaut­ta, jota kai­pa­sit. Tai ken­ties vie­tät tä­män äi­tien­päi­vän lii­an yk­sin.

On­nek­si Tai­vaan Isä voi lah­joit­taa jo­kai­sen elä­mään iloa ja loh­tua. Hä­nel­lä on mah­dol­li­suus an­taa si­jai­säi­te­jä, kum­mi­mum­mo­ja ja kum­mi­lap­sia, rak­kaut­ta ja va­loa mo­nin eri ta­voin. Toi­von­kin si­nul­le Tai­vaan Isän par­hain­ta siu­naus­ta sii­hen elä­män­ti­lan­tee­seen, jos­sa juu­ri nyt olet.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
14.8.2020

Kun si­nun sa­na­si avau­tuu, se va­lai­see, tyh­mä­kin saa sii­tä ym­mär­rys­tä. Ps. 119:130

Viikon kysymys