JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Us­kal­lan­ko ker­toa?

14.9.2020 7.25

Juttua muokattu:

11.9. 15:16
2020091115160920200914072500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Erään ker­ran, kun kä­ve­lim­me lä­hei­seen ky­lä­kirk­koon seu­roi­hin, osui las­ten kou­lu­ka­ve­rei­ta pai­kal­le. Nuo ka­ve­rit ih­met­te­li­vät, min­ne olim­me me­nos­sa. Mi­ten sii­nä tu­li­kin it­sel­le niin kova ar­kuus, et­tä nyö­käy­tin vain pää­tä­ni epä­mää­räi­ses­ti ja sa­noin, et­tä tuon­ne­han me. Mut­ta kyl­lä sy­dän­tä lii­kaut­ti, kun lap­set avoi­mes­ti ker­toi­vat, et­tä men­nään seu­roi­hin. Opet­ti­vat esi­mer­kil­lään äi­ti­ä­kin, et­tä näi­tä asi­oi­ta ei tar­vit­se pii­lot­taa.

On­ko si­nun help­po tun­nus­taa us­ko­a­si vai vai­ke­net­ko? It­se olen mo­nes­ti ko­vin ar­ka tun­nus­ta­ja. Sil­ti ar­kai­lun­kin kes­kel­lä koen, et­tä tär­kein­tä ei kan­nat­tai­si kät­keä.

Ys­tä­vä­ni puo­li­so opet­ti mi­nua täs­sä. Hän ei us­ko ku­ten me, mut­ta ar­vos­taa elä­män­ta­po­jam­me ja ar­vo­jam­me. Ker­ran hän sa­noi jo­tain, joka eri­tyi­ses­ti kos­ket­ti. ”Mik­si te aras­te­let­te sitä, et­tä us­kot­te?” hän ky­syi. ”Tei­dän us­kos­sa on niin pal­jon hy­vää. Ei­kö oli­si tär­ke­ää, et­tä mah­dol­li­sim­man moni sii­tä kuu­li­si?”

Erään ih­mi­sen kans­sa kes­kus­te­lin vuo­sia sit­ten us­kos­ta. Hän­tä ihas­tut­ti se aja­tus, et­tä lap­si syn­tyy Ju­ma­lan lap­se­na. Hän ha­lu­si tie­tää myös, mik­si en käy­tä al­ko­ho­lia tai hy­väk­sy ir­to­suh­tei­ta. Lo­pul­ta hän vä­hän vai­su­na sa­noi, et­tä mie­lel­lään us­koi­si sa­mal­la ta­val­la, mut­ta ei jak­sa ot­taa kaik­kia lap­sia vas­taan. Hän ei eh­kä kä­sit­tä­nyt sitä, et­tä ison­kin per­heen van­hem­muu­teen kas­vaa ajan myö­tä, ei­kä täy­del­li­syyt­tä vaa­di­ta. Ju­ma­la, joka an­taa us­kon, voi an­taa ilon koko elä­mään.

Yk­si tut­ta­va­ni pyy­si mi­nua ker­to­maan Su­vi­seu­rois­ta ja us­ko­ni pe­rus­teis­ta. Ko­vin ar­ka­na ja va­ja­vai­ses­ti niis­tä pu­huin, sen ver­ran kuin sa­not­ta­vaa sain. Jos­sain kes­kus­te­lun vai­hees­sa huo­ma­sin, et­tä tut­ta­va­ni sil­mis­sä oli­vat kyy­ne­leet. Ky­syin hä­nel­tä, ha­lu­ai­si­ko hän saa­da omat syn­tin­sä an­teek­si. Hän ha­la­si mi­nua ja ot­ti an­teek­si­an­ta­muk­sen vas­taan.

Kos­kaan en ole hän­tä seu­rois­sa koh­dan­nut, mut­ta kun olem­me vies­teil­leet, hän on ha­lun­nut us­koa. Hän on myös iloin­nut sii­tä, et­tä olen lä­het­tä­nyt hä­nel­le link­ke­jä seu­ra­pu­hei­siin. Olen aja­tel­lut, et­tä Tai­vaan Isä kyl­lä tie­tää hä­nen sy­dä­men­sä ti­lan ja voi ve­tää myös seu­ra­kun­ta­yh­tey­teen. Ei mi­nun tar­vit­se hä­täil­lä sitä, on­ko hä­nel­lä oi­kea ym­mär­rys. Us­kon, et­tä Ju­ma­lal­la on va­raa ava­ta kaik­ki tär­keä.

En­ti­sel­lä työ­pai­kal­la­ni oli työ­ka­ve­reil­la­ni ta­pa­na ky­sel­lä us­kos­ta. He ha­lu­si­vat myös näh­dä su­vi­seu­ra­ku­via ja mie­lel­lään kuun­te­li­vat, mil­lais­ta il­ta­ky­lis­sä oli ol­lut. Osa heis­tä on säi­ly­nyt ys­tä­vi­nä­ni vuo­sien­kin jäl­keen. Jos­kus olen lait­ta­nut heil­le vi­de­o­pät­kiä las­ten lau­luis­ta tai lä­het­tä­nyt lin­kin tä­hän blo­gii­ni. Olen iloin­nut sii­tä, et­tä he ovat hy­väk­sy­neet mi­nut sel­lai­se­na kuin olen.

Jot­kut eri ta­val­la us­ko­vis­ta tu­tuis­ta­ni ovat to­den­neet, et­tä ha­lu­ai­si­vat käy­dä Su­vi­seu­rois­sa pai­kan pääl­lä. Osaa on kiin­nos­ta­nut us­ko, osa on ha­lun­nut pääs­tä het­kek­si kur­kis­ta­maan sii­hen maa­il­maan, joka on it­sel­le­ni niin tär­keä. Hei­tä on kiin­nos­ta­nut Su­vi­seu­ro­jen tun­nel­ma, joka on ai­van oman­lai­sen­sa. Muu­ta­ma on pai­kal­la käy­nyt­kin, joku on kään­ty­nyt vii­me het­kil­lä pois.

Tuon ys­tä­vä­ni puo­li­son sa­no­ja olen mo­nes­ti aja­tel­lut. ”Ei­kö oli­si tär­ke­ää, et­tä mah­dol­li­sim­man moni sii­tä kuu­li­si?” Ei ole help­poa ker­toa, et­tä olen us­ko­vai­nen. Mo­nes­ti jän­ni­tän ih­mis­ten en­nak­ko­luu­lo­ja ja poh­din me­di­an an­ta­maa, jos­kus ko­vin yk­si­oi­kois­ta ku­vaa.

Yri­tän kui­ten­kin aja­tel­la, et­tä it­se en kos­kaan tie­dä, kuka tä­hän jouk­koon kai­paa. Sik­si pyy­dän Tai­vaan Isäl­tä roh­keut­ta pu­hua. Pyy­dän sitä, et­tä us­kon liek­ki sai­si elää ja nä­kyä, vaik­ka te­ki­si mie­li pii­lou­tua maa­il­man vii­mal­ta. Ha­lu­an us­koa, et­tä Ju­ma­lan joh­dat­ta­mi­na kaik­ki asi­at jär­jes­ty­vät.

Kun Na­ta­na­el ih­met­te­li, voi­ko Na­sa­re­tis­ta tul­la mi­tään hy­vää, sa­noi Fi­lip­pus: ”Tule ja kat­so!” Sitä ru­koi­len, et­tä yhä sai­si löy­tyä nii­tä, jot­ka tu­le­vat. Ja us­ko­vat.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
4.12.2020

Si­nun puo­lee­si, Her­ra, minä kään­nyn. Ju­ma­la­ni, si­nun apuu­si minä luo­tan.

En­hän luo­ta tur­haan, et­hän an­na vi­hol­li­sil­le­ni sitä rie­mua, et­tä he voit­ta­vat mi­nut! Ps. 25:1–2

Viikon kysymys