Viime sunnuntaina, vähän erikoisesti keskellä paastonaikaa, vietettiin leipäsunnuntaita. Minulle leipä on nimittäin se, joka usein saa päivittäisen energiantarpeeni ylittymään. Tykkään leivästä, joten syön sitä usein liikaa juuston kera tai kaikkine muine lisukkeineen. Suhteeni leipään on ollut vuosia ristiriitainen. Muutamia vuosia sitten lopetin leivän syönnin kevennysmielessä kokonaan, välillä olen syönyt vain gluteenitonta leipää ja nyt opettelen maltillisempaa leivän syöntiä. Tätä kirjoittaessani minulla on vaalea hapanjuuritaikina odottamassa suolan lisäystä ja ensimmäistä taittelua.
Innostuin korona-aikana monien muiden tavoin vaalean leivän leipomisesta hapanjuureen. Ruisleivän leipominen juureen on ollut minulle tuttua ja helppoa, kun sain vanhan ruisjuuren ja selkeän ohjeen leipomiseen yli 18 vuotta sitten nuorena äitinä naapurin mummolta. Tämä vaalean leivän leipominen sen sijaan tuppaa olemaan lähes taidetta. Olen käynyt verkkokurssin ja lukenut kirjaa leipomisen perusteista. Silti esijuuret, autolyysit ja leipurin prosentit tuntuvat turhan monimutkaisilta. Nytkin kohoamassa olevan taikinan olen aloittanut jo eilen juuren ruokinnalla ja jatkanut tänä aamuna uudelleen tietyillä suhteilla. Leipää leivotaan kaikessa rauhassa usean päivän aikana. Hapanjuurileivonnassa käsillä tekemiseen yhdistyy opettelua levolliseen odotukseen ja yhteys perinteisiin.
Minua kiehtoo ajatus siitä, että Raamatussa puhutaan paljon leivästä. Hapanjuurella leipominen ei ole ihan uusi keksintö, tuorehiiva sen sijaan on. Israelin kansan lähdettyä pakomatkalle Egyptistä leipää ei keretty hapattaa, joten silloin syötiin poikkeuksellisesti happamatonta leipää. Muuten leipä lienee hapatettu edellisestä taikinasta otetulla taikinan palalla eli juurella. Periaate on edelleen sama.
Uudessa testamentissa Jeesus puhuu leivästä useita kertoja ja kertoo itse olevansa elämän leipä. Kuulijat pyysivät Jeesukselta sitä leipää, joka antaa elämän. Hän vastasi heille: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 6:35.) Kuinka kummallisesti puuseppä Joosefin poika puhui! Kuulijat eivät käsittäneet puhetta, ja toiset jopa vihastuivat ja menivät pois. Elämän leivän etsimisen lisäksi Jeesus opetti myös rukoilemaan jokapäiväistä leipää, johon sisältyy kaikki se, mitä täällä maan päällä tarvitsemme.
Kansankirkkomme pappeja on syytetty siitä, etteivät he tarjoa enää oikeaa leipää. Tämä ei liene outoa siinä valossa, että lukemani tutkimuksen mukaan monet kirkon papit eivät edes itse usko Jumalaan. Kirkossa työskentelee siis kirjaimellisesti leipäpappeja, jotka saavat työstä vain ajallisen elantonsa. Nämä oikeasta leivästä vieraantuneet papit ovat leipomoiden tapaan alkaneet kehittää uudenlaisia leipiä. He tarjoavat erilaisia leivoksia erilaisen viihteen muodossa. Ne ruokkivat ehkä joidenkin kuulijoiden mieltä, mutta jättävät ihmisten sielut nälkäisiksi.
Tuoreen leivän sijasta kaikille meille tuttu tilanne keittiössä on kuiva leipä, johon joko vain tyydytään tai sitten se pelastetaan köyhiin ritareihin, leivänpaahtimeen tai lopulta korppujauhoihin. Olen joskus puolisolleni todennut seuroista lähtiessäni hieman pilke silmäkulmassa, että leipä oli tänään hieman kuivaa. Silti se on ravinnut.
Tätä tekstin loppuosaa kirjoittaessani on kulunut tunteja. Olen ehtinyt jo maistamaan valurautapadassa paistamaani tuoretta, hapanjuureen tehtyä vaaleaa leipää. Harjoittelun ja useiden toistojen jälkeen se ei pelkästään kohoa hyvin, vaan myös maistuu hyvälle! Tiesittekö muuten, että juureen tehty leipä on terveellistä? Lukekaapa netistä lisää, jos ette vielä ole tutustuneet aiheeseen. Tätä leipää voin syödä muutaman palan huoletta, ja suhteeni leipään on normalisoitunut. Se on myös täyttävämpää, joten sitä ei tarvitse syödä niin paljoa kuin kaupan leipää. Tänään tein leipääni viillot kohoamista varten ristin muotoon. Leipä muistutti niistä molemmista leivistä, joita olen tänäänkin saanut riittävästi tämän päivän matkalle.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys