JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Hyvinä ja vähän huonompinakin päivinä

7.10.2024 6.00

Juttua muokattu:

3.10. 16:02
2024100316020120241007060000

Lä­he­tin yh­te­nä il­ta­na ys­tä­väl­le­ni vies­tin, jos­sa ja­oin kuu­lu­mi­sia ja ky­syin sa­mal­la: "On­ko si­nul­la ol­lut tä­nään hyvä päi­vä?" Hän ker­toi vas­tauk­ses­saan ai­van ar­ki­sis­ta asi­ois­ta: ruu­an­lai­tos­ta, las­ten kans­sa pel­lei­lys­tä ja hel­läs­tä het­kes­tä puo­li­son kans­sa. Vies­tin lo­pus­sa hän poh­ti re­to­ri­ses­ti: "Oli­ko tämä sit­ten hyvä päi­vä?" ja to­te­si, et­tä eh­kä se oli ta­val­lis­ta pa­rem­pi.

Sa­ma­na aa­mu­na olin it­se päät­tä­nyt teh­dä päi­väs­tä­ni hy­vän aja­tuk­sen voi­mal­la. Il­lal­la ajat­te­lin päi­vän men­neen ihan hy­vin – olin saa­nut pal­jon ai­kaan. Mut­ta py­säh­dyin miet­ti­mään: oli­ko päi­vä to­del­la hyvä? Olin­ko vain suo­rit­ta­nut elä­mää­ni van­ho­jen tot­tu­mus­ten mu­kaan, ja oli­ko päi­vän "hy­vyys" kiin­ni sii­tä, kuin­ka pal­jon sain ai­kaan? Te­ki­kö suo­ri­tus­ten mää­rä päi­väs­tä hy­vän? En­tä pois­ti­ko se han­ka­lat asi­at elä­mäs­tä­ni? Tai olin­ko työn kes­kel­lä eh­ti­nyt py­säh­tyä koh­taa­maan lä­him­mäi­si­ä­ni?

Toi­si­naan ta­va­tes­sam­me ky­sym­me toi­sil­tam­me: "Mitä si­nul­le kuu­luu?" Jos oli­sim­me jos­sain muu­al­la kuin Suo­mes­sa, tä­hän ei kuu­lui­si­kaan vas­ta­ta mi­tään sy­väl­lis­tä. Mut­ta kos­ka olen hy­vin suo­ma­lai­nen, olen toi­si­naan poh­ti­nut, mitä tuo­hon oi­ke­as­ti vas­tai­si. Vas­taus riip­puu tie­tys­ti ti­lan­tees­ta: kuka ky­syy, mil­loin ja mis­sä. Toi­si­naan olen to­tuu­den­mu­kai­ses­ti vas­tan­nut: "Kes­ki­mää­rin ihan hy­vää." Tar­koi­tan sil­lä sitä, et­tä elä­mäs­sä hy­vät ja huo­not päi­vät vaih­te­le­vat, mut­ta kun tar­kas­te­len pi­dem­mäl­lä ai­ka­vä­lil­lä, asi­at ovat kui­ten­kin "ihan hy­väl­lä" ta­sol­la.

"Mitä kuu­luu?" -ky­sy­myk­seen vas­ta­taan toi­si­naan myös "ihan hy­vin, kun ei ver­taa". Tämä viit­taa usein ih­mi­siin, joi­den elä­mä vai­kut­taa me­ne­vän pa­rem­min kuin it­sel­lä. Luul­ta­vas­ti ver­tai­lu ei ta­pah­du toi­sen to­si­a­si­al­li­seen ti­lan­tee­seen vaan omaan ku­vi­tel­maam­me sii­tä. Toi­saal­ta ver­tai­lu saat­taa osoit­taa myös huo­liem­me ole­van pie­nem­piä kuin naa­pu­ril­lam­me. Ys­tä­vä­ni ker­toi, et­tä tun­tuu vä­hän ou­dol­ta ja­kaa omia mur­hei­taan kans­sa­ni, kos­ka ne näyt­tä­vät hä­nen mie­les­tään pie­nil­tä ver­rat­tu­na mi­nun huo­lii­ni. Loh­du­tin hän­tä sa­no­mal­la, et­tä kaik­ki on suh­teel­lis­ta ja et­tä hä­nel­lä on täy­si oi­keus ol­la kuor­mit­tu­nut omis­ta elä­män vai­keuk­sis­taan. Ei tu­li­si mie­lee­ni­kään vä­hä­tel­lä hä­nen tun­tei­taan tai asi­oi­taan. Tuos­sa ti­lan­tees­sa huo­ma­sin myös, et­tä on hel­pom­paa suh­tau­tua mui­hin lem­pe­äm­min kuin it­seen­sä.

Elä­mäs­sä voi kui­ten­kin ol­la vai­hei­ta, jol­loin huo­no­ja päi­viä seu­raa uu­sia huo­no­ja tai vie­lä huo­nom­pia päi­viä, ja sitä voi jat­kua pit­ki­ä­kin ai­ko­ja. Vii­me vuo­si­na olem­me koh­dan­neet ai­ko­ja, jol­loin en ole ol­lut var­ma, kuu­luu­ko meil­le edes kes­ki­mää­rin ihan hy­vää. Kuu­lu­mis­ky­se­lyi­hin on tul­lut vas­tat­tua ym­pä­ri­pyö­re­äs­ti "Ei kait täs­sä mit­tään kum­mem­pia".

Näi­nä vä­hän huo­nom­pi­na päi­vi­nä olen poh­ti­nut pal­jon Ju­ma­lan joh­da­tus­ta. Mis­sä mää­rin olen "oman on­ne­ni sep­pä" ja mis­sä kul­kee raja omien pyr­ki­mys­ten ja Ju­ma­lan suun­ni­tel­mien vä­lil­lä? Ta­ka­na on usei­ta vuo­sia, jol­loin elä­mä näyt­ti kul­ke­van si­ten kuin sitä sa­tuin suun­nit­te­le­maan. Olin eh­kä ku­vi­tel­lut, et­tä pys­tyn suo­rit­ta­maan elä­mää­ni ja rat­kai­se­maan eteen tu­le­vat haas­teet mel­ko vai­vat­to­mas­ti – toki Ju­ma­lan siu­nauk­sen va­ras­sa.

Kun elä­mäs­sä tu­lee eteen asi­oi­ta, joi­hin em­me voi it­se vai­kut­taa tai kun asi­at ei­vät mene niin kuin olim­me suun­ni­tel­leet, kut­su luot­ta­muk­seen on eri­tyi­sen voi­ma­kas. Vaik­ka kuin­ka yrit­täi­sin muis­taa Jee­suk­sen ope­tuk­set tai­vaan lin­nuis­ta ja ke­don ku­kis­ta, huo­nom­pi­na päi­vi­nä on vai­ke­aa luot­taa sii­hen, et­tä tar­peem­me ovat Ju­ma­lan tie­dos­sa. Vaik­ka tun­tui­si, et­tei ku­kaan kuu­le, ru­kouk­sem­me nou­se­vat huu­to­na Ju­ma­lan kor­viin. Jee­sus muis­tut­taa mei­tä sii­tä, et­tä olem­me pal­jon ar­vok­kaam­pia kuin ku­kat, jot­ka ne­kin ovat pa­rem­min vaa­te­tet­tu­ja kuin ku­nin­gas Sa­lo­mo kai­kes­sa lois­tos­saan (Matt. 6:26–32).

Paa­va­li ke­hot­taa mei­tä tyy­ty­mään, jos meil­lä on ruo­ka ja vaat­teet (1. Tim. 6:8). Toki Paa­va­li­kin tie­si, et­tei se ole help­poa, mut­ta us­kon­kin hä­nen tar­koit­ta­neen tyy­ty­väi­syyt­tä, joka on olo­suh­teis­ta riip­pu­ma­ton­ta – pe­rus­tyy­ty­väi­syyt­tä, joka on poh­jim­mil­taan asen­ne. Paa­va­li­kin on var­mas­ti ko­ke­nut mo­nen­lai­sia päi­viä, kun hän sa­noo op­pi­neen­sa ole­maan tyy­ty­väi­nen sekä yl­tä­kyl­läi­syy­des­sä et­tä puut­tees­sa, kos­ka hä­nen voi­man­sa tu­lee Kris­tuk­ses­ta (Fil. 4:11–13). Kun­pa osai­sim­me tyy­tyä sii­hen, et­tä meil­lä on jo kaik­ki oi­ke­as­ti tar­peel­li­nen. Juu­ri niin kuin Psal­mi 23:1 sa­noo: "Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu."

Alus­sa viit­taa­ma­ni kes­kus­te­lun seu­raa­va­na päi­vä­nä ys­tä­vä­ni ky­syi, pää­tin­kö teh­dä myös seu­raa­vas­ta päi­väs­tä hy­vän päi­vän. Vas­ta­sin ajat­te­le­va­ni ko­keil­la tyy­tyä sii­hen, et­tä päi­vä on hyvä. En voi suo­rit­ta­mal­la tai pel­käl­lä asen­teel­la muut­taa vai­ke­am­pia ai­ko­ja pa­rem­mak­si. Vaik­ka haas­teet ovat läs­nä, voim­me kui­ten­kin huo­nom­pi­na­kin päi­vi­nä et­siä kii­tol­li­suut­ta. Kun kes­ki­tyn sii­hen, mitä mi­nul­la jo on ja mis­tä voin ol­la kii­tol­li­nen, huo­li ja epä­var­muus tu­le­vas­ta vä­he­nee ja luot­ta­mus li­sään­tyy. Tie­dän, et­tä voin jos­kus kat­soa taak­se­päin ja näh­dä, et­tä nä­mä­kin ajat oli­vat meil­le tar­peen. Täl­lä het­kel­lä mi­nul­la on lä­hin­nä us­ko sii­hen, et­tä Jee­sus on lu­van­nut kul­kea kans­sa­ni kaik­ki päi­vät – hy­vät ja vä­hän huo­nom­mat­kin.

UllaHalonen
Olen reilu nelikymppinen äiti, puoliso, muistisairauksiin ja omaishoitoon erikoistunut tutkija ja yrittäjä, lyhytterapeutti ja liikkuja Jyväskylän Puuppolasta. Olen myös kissanomistaja, laulaja ja käsillä tekijä. Innostun uudesta, mutta toisen samanlaisen sukan neulominen on jo työlästä. Olen entinen ylisuorittaja, mutta nykyinen hidastaja, joka on herkistynyt elämän tärkeille asioille. Moninaisuus ja erilaisuus näkyvät myös kirjoituksissani. Kerrothan, jos koskettaa: ulla.m.halonen@gmail.com
9.11.2024

Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. Room. 13:7

Viikon kysymys