JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Olen opetellut sanomaan kyllä”

23.1.2023 6.00

Juttua muokattu:

18.1. 10:39
2023011810395620230123060000

Ul­la Ha­lo­nen

Vii­me vuo­si­na mei­tä on ope­tet­tu ja ke­ho­tet­tu opet­te­le­maan sa­no­maan ei. Ein sa­no­mi­seen on lii­tet­ty pal­jon täl­le ajal­le tyy­pil­li­siä aja­tuk­sia sii­tä, mi­ten on tär­ke­ää va­ra­ta ai­kaa it­sel­leen, op­pia tun­nis­ta­maan omia ra­jo­jaan ja vä­hen­tä­mään mui­hin kuin omaan it­seem­me käy­tet­tä­vää ai­kaa. Tä­män lu­va­taan li­sää­vän it­se­tun­te­mus­ta, aut­ta­van saa­vut­ta­maan omia ta­voit­tei­ta ja pa­ran­ta­van ih­mis­suh­tei­ta. Kuu­los­taa lu­paa­val­le ja hou­kut­te­le­val­le. Ei kai sa­no­ma voi vää­rä­kään ol­la, kun sitä niin pal­jon tois­te­taan.

On hyvä ja oi­kein, et­tä mei­tä on ope­tet­tu sa­no­maan ei. Mei­dän ei tar­vit­se teh­dä ihan kaik­kea, ei tar­vit­se pys­tyä vie­lä pa­rem­paan ja enem­pään. Ei tar­vit­se teh­dä yli­töi­tä tai ol­la ai­na se, joka lei­poo myy­jäi­siin, keit­ti­ö­vuo­roon, läh­tee py­hä­kou­lu­ret­ken or­ga­ni­soi­jak­si ja jär­jes­tää jou­lu­juh­laan oh­jel­man. On tot­ta, et­tä eri­lai­sen työn mää­rä tu­lee suh­teut­taa omaan jak­sa­mi­seen ja omaan per­he­ti­lan­tee­seen so­pi­vak­si. On­ko tämä ein op­pi­mi­nen kui­ten­kin lii­an yk­si­puo­li­nen tai tu­le­vai­suu­teen kat­sot­tu­na va­hin­gol­li­nen ope­tus?

Olen poh­ti­nut, et­tä on­ko ein sa­no­mi­ses­sa men­ty tai vaa­ras­sa men­nä lii­an pit­käl­le tai vää­rään suun­taan. Kiel­täy­ty­mi­sen ei kai pi­täi­si tar­koit­taa sitä, et­tei pii­tat­tai­si muis­ta tai yh­tei­sis­tä asi­ois­ta. Psy­ko­te­ra­peut­ti Maa­ret Kal­lio jul­kai­si vuo­den alus­sa blo­gis­saan eri­no­mai­sen kir­joi­tuk­sen tä­hän asi­aan liit­ty­en. Hän huo­maut­taa, et­tä pel­käs­tään omaan elä­mään kes­kit­ty­mi­nen ku­vas­taa vää­ris­ty­nyt­tä elä­män­ku­vaa. Kal­lio jat­kaa, et­tä elä­mä on ai­na suh­tees­sa toi­siin ih­mi­siin, ja et­tä oli­si et­sit­tä­vä enem­män yh­teis­tä hy­vää. Sama asia on sa­not­tu jo ihan Raa­ma­tun alus­sa: Ju­ma­la it­se on tar­koit­ta­nut mei­dät yh­tey­teen tois­ten kans­sa.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä on mo­nin pai­koin ja­et­tu huol­ta sii­tä, et­tä kun ih­mi­set ovat op­pi­neet sa­no­maan "ei", ha­luk­kuut­ta myös­kään sii­o­nin työ­hön ei ole enää sa­mal­la ta­val­la kuin en­nen. Il­miö on yleis­ty­nyt vii­meis­ten vuo­sien ai­ka­na. Mo­net vas­tuu­teh­tä­vis­sä ole­vat ovat huo­kail­leet, et­tä te­ki­jöi­den löy­tä­mi­nen on yhä vai­ke­am­paa. Ein sa­no­mi­ses­ta on tul­lut ”nor­maa­lia”. Ai­em­min sen sa­no­mis­ta pe­rus­tel­tiin, mut­ta nyt sitä ei tun­nu edes tar­vit­se­van pe­rus­tel­la mi­ten­kään. On ym­mär­ret­tä­vää, et­tei kai­kis­sa ti­lan­teis­sa jak­sa ja pys­ty pe­rus­tei­ta ky­sy­jäl­le se­lit­tä­mään. Pe­rus­te­le­ma­ton ”ei” voi jät­tää kui­ten­kin epäi­lyk­siä kiel­täy­ty­mi­sen mo­ti­vaa­ti­ois­ta. Sa­mal­la se mu­ren­taa yh­tei­sen te­ke­mi­sen poh­jaa. Se saat­taa ol­la myös tart­tu­vaa ja vä­syt­tä­vää: ”Mik­si minä, jos ei nuo muut­kaan?”

Kes­ki­näi­sen rak­kau­den vaa­li­mi­nen ja tois­ten roh­kai­se­mi­nen on näi­nä ai­koi­na eri­tyi­sen tär­ke­ää. Sie­lun­vi­hol­li­nen et­sii enem­män kuin mie­lel­lään kes­ki­näi­ses­tä rak­kau­des­ta löy­ty­viä sä­rö­jä. Jo­kin ai­ka sit­ten olin rau­ha­nyh­dis­tyk­sem­me re­mont­ti­tal­kois­sa ai­nut tal­koo­lai­nen ryh­mäs­täm­me. Huo­ma­sin kui­ten­kin, et­ten ol­lut­kaan yk­sin re­mont­ti­pö­lyn kes­kel­lä. Sie­lun­vi­hol­li­nen oli mu­ka­na­ni kuis­kut­te­le­mas­sa, et­tä oli­si kai si­nul­la­kin ol­lut ar­ki-il­ta­na muu­ta­kin te­ke­mis­tä. Tut­tu tal­koo­i­lo oli ka­teis­sa. Ta­ju­sin, et­tä yh­tei­nen pon­nis­te­lu on se, mis­tä eri­tyi­nen ilo­kin syn­tyy.

Jut­te­lim­me näis­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan töi­hin liit­ty­vis­tä ai­heis­ta myös puo­li­so­ni kans­sa. Hän poh­ti, et­tä voi­si­ko ein sa­no­mi­sen si­jas­ta le­vit­tää ope­tus­ta sii­tä, et­tä ”olen ope­tel­lut sa­no­maan kyl­lä”. Eten­kin, kun on kyse sii­o­nin töis­tä. Nau­rah­din en­sin, mut­ta jäin miet­ti­mään aja­tus­ta. Sii­nä­hän voi­si ol­la pait­si hen­gel­li­ses­ti oi­kea, myös ajal­li­ses­ti jär­ke­vä aja­tus. Tut­ki­tus­ti­kin va­paa­eh­tois­työs­sä ih­mi­set ko­ke­vat saa­van­sa enem­män kuin an­ta­vat. Li­säk­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä on ai­van eri­tyi­nen siu­naus. Mer­ki­tyk­sel­li­nen te­ke­mi­nen ja yh­teys toi­siin ih­mi­siin hoi­ta­vat myös ih­mi­sen miel­tä. Kyse on ta­sa­pai­non löy­tä­mi­ses­tä mi­nän, mei­dän ja yh­teis­ten asi­oi­den vä­lil­le. Oma kat­se ja aja­tus on hyvä pi­tää kiin­ni hy­vis­sä asi­ois­sa ja niis­sä mo­nis­sa muis­sa, jot­ka edel­leen aher­ta­vat yh­tei­sek­si hy­väk­si. Näh­dä eri­lai­set teh­tä­vät etuo­i­keu­te­na, jo­hon mi­nul­la ja meil­lä on mah­dol­li­suus.

Nämä aja­tuk­set nou­si­vat mie­lee­ni, kun mi­nua ky­syt­tiin blog­gaa­jak­si. Sik­si minä olen se, joka täs­sä nyt kir­joit­taa. Yri­tin ope­tel­la sa­no­maan ”kyl­lä”.

UllaHalonen
Olen reilu nelikymppinen äiti, puoliso, muistisairauksiin ja omaishoitoon erikoistunut tutkija ja yrittäjä, lyhytterapeutti ja liikkuja Jyväskylän Puuppolasta. Olen myös kissanomistaja, laulaja ja käsillä tekijä. Innostun uudesta, mutta toisen samanlaisen sukan neulominen on jo työlästä. Olen entinen ylisuorittaja, mutta nykyinen hidastaja, joka on herkistynyt elämän tärkeille asioille. Moninaisuus ja erilaisuus näkyvät myös kirjoituksissani. Kerrothan, jos koskettaa: ulla.m.halonen@gmail.com
13.11.2024

Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1. Kor. 15:42–43

Viikon kysymys