JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kum­mi­lah­ja

22.3.2021 7.05

Juttua muokattu:

16.3. 13:37
2021031613374620210322070500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Mi­nut kas­tet­tiin isä­ni 50-vuo­tis­juh­lis­sa. Tuos­sa ti­lai­suu­des­sa sain kas­teen lah­jan li­säk­si elä­mää­ni kak­si ih­mis­tä, jot­ka ha­lu­si­vat kan­taa mi­nua sy­lin li­säk­si sy­dä­mes­sään. Kun isä­ni sai­ras­tui va­ka­vas­ti, kum­mi­ni oli­vat koko per­heem­me tu­ke­na. Vaik­ka muis­tan tuol­ta ajal­ta myös su­rul­li­sia het­kiä, muis­tan yh­tä vah­vas­ti kum­mie­ni huo­len­pi­don. He oli­vat läs­nä, kun tar­vit­tiin. He ha­ki­vat mi­nut yö­ky­lään ja vei­vät ret­kil­le. Kum­mit ha­ki­vat kir­jas­tos­ta kas­si­kau­pal­la kir­jo­ja ja tar­jo­si­vat rah­kaa, joka mais­tui iha­nan ker­mai­sel­ta. He os­ti­vat mi­nul­le iki­o­man kaa­ka­o­pur­kin ja elä­mä­ni en­sim­mäi­sen ham­pu­ri­lai­sen. Kum­mien seu­ras­sa sain vä­lil­lä myös ta­lut­taa koi­raa ja ih­me­tel­lä kii­ka­ril­la luon­non kau­neut­ta.

Muis­tan myös, mi­ten seu­roi­hin men­nes­sä kat­see­ni et­si ai­na, ovat­ko kum­mit pai­kal­la. Kos­kaan he ei­vät jät­tä­neet ter­veh­ti­mät­tä. Ai­na löy­tyi ai­kaa vaih­taa muu­ta­ma sana. Sain tun­tea, et­tä olin heil­le ra­kas.

Eri­tyi­sel­lä läm­möl­lä muis­te­len Kuu­sa­mon su­vi­seu­ro­ja, jon­ne pää­sin kum­mie­ni kyy­dis­sä. Isä­ni oli ke­vääl­lä kuol­lut. Mi­ten tär­keä tuo reis­su oli­kaan! Kesä ei ol­lut­kaan vain su­rul­li­nen. Sii­nä oli äk­kiä niin pal­jon iloa!

Vuo­sien ku­lu­es­sa ys­tä­vyys kum­mie­ni kans­sa on sy­ven­ty­nyt. Heis­tä on tul­lut lap­sil­lem­me kum­mi­mum­mo­ja. Pu­he­li­men vies­tit kul­jet­ta­vat vä­lil­läm­me va­lo­ku­via ja läm­pi­miä aja­tuk­sia. Kan­nam­me toi­si­am­me ru­kouk­sis­sa.

Omia kum­me­ja­ni aja­tel­les­sa olen miet­ti­nyt sitä, mi­ten ar­vo­kas kum­mi­suh­de voi par­haim­mil­laan ol­la. Mi­ten kan­taa­kaan aja­tus sii­tä, et­tä on ole­mas­sa ih­mi­nen, joka muis­taa ru­kouk­sis­sa. Ajat­te­len, et­tä vä­lit­tä­mi­nen on pal­jon suu­rem­pi lah­ja kuin yk­si­kään ta­va­ra.

Olen it­se­kin saa­nut mon­ta kum­mi­las­ta. He kaik­ki ovat oman­lai­si­aan, eri ta­voin rak­kai­ta. Osan kans­sa vä­lit ovat eri­tyi­sen lä­hei­set. Kak­si kum­mi­poi­kaa­ni olen saa­nut ka­ve­rik­se­ni raa­mat­tu­luok­ka­toi­min­taan. Ilol­la olen kat­sel­lut noi­ta iso­si­a­ni ja aja­tel­lut, mi­ten Tai­vaan Isä on hei­tä kan­ta­nut, säi­lyt­tä­nyt us­ko­mas­sa.

Osan kans­sa olen saa­nut viet­tää ai­kaa myös Su­vi­seu­rois­sa. Olen vie­nyt hei­tä isoon­telt­taan kuun­te­le­maan seu­ra­pu­hei­ta ja vä­lil­lä olem­me is­tu­neet paah­tu­neel­la su­vi­seu­ra­ken­täl­lä ja syö­neet jää­te­löä. Nuo het­ket ovat jää­neet pie­nik­si aar­teik­si omaan si­sim­pää­ni. Toi­von, et­tä ne voi­si­vat ol­la aar­tei­na myös kum­mi­lap­sil­le.

Kum­mi­lap­sis­sa on myös hei­tä, joi­ta olen voi­nut ta­va­ta ai­van lii­an vä­hän. Olen vä­lil­lä sur­rut sitä. Sil­ti toi­von hei­dän tie­tä­vän, et­tä heil­lä on oma paik­kan­sa si­sim­mäs­sä­ni. Olen niin mo­nes­ti pyy­tä­nyt, et­tä Tai­vaan Isä hei­tä kan­tai­si, kun it­se en eri syis­tä ole riit­tä­väs­ti osan­nut tai pys­ty­nyt.

Ker­ran, kun poh­din yh­del­le kum­mi­lap­sel­le­ni sitä, mi­ten vä­hiin oli­vat kum­mi­het­ket lap­suus­vuo­sien jäl­keen jää­neet, tämä ra­kas kum­mi­lap­si sa­noi ko­ke­neen­sa toi­sin. Hän oli aja­tel­lut, et­tä tar­vit­ta­es­sa oli­sin ai­na hän­tä var­ten ole­mas­sa. Se aja­tus lii­kut­ti ja myös loh­dut­ti it­se­ä­ni.

Omil­le lap­sil­lem­me kum­mit ovat ai­na ol­leet tär­kei­tä. Kos­ka ko­ro­nan vuok­si em­me voi juu­ri­kaan ta­va­ta hei­tä, kat­se­lem­me vä­lil­lä van­ho­ja vi­de­oi­ta yh­tei­sis­tä het­kis­tä. Var­sin­kin nuo­rim­mal­le, liki kol­me­vuo­ti­aal­le vi­de­o­muis­tot ovat tär­kei­tä. On­nel­li­se­na hän kat­soo vi­de­oi­ta, jois­sa kum­mit lau­la­vat hä­nen kans­saan. Vi­de­oi­ta, jois­sa joku kum­meis­ta pi­tää hän­tä sy­lis­sään. Yh­te­nä päi­vä­nä pik­kui­nen leik­ki kai­kes­sa rau­has­sa le­goil­la. Kes­ken lei­kin hän sän­tä­si luok­se­ni ja pu­ris­ti kä­des­sään le­gouk­koa. ”Äi­ti, äi­ti! Voi­ko tää ol­la Jou­ko?” Kun sa­noin, et­tä tot­ta­kai se voi ol­la, pik­kui­nen ai­van hyp­pe­li ilos­ta. Vaik­ka kum­mi ei ai­koi­hin ol­lut pääs­syt kum­mi­tyt­tön­sä luok­se, oli hän lei­keis­sä sil­ti mu­ka­na.

Olen iloin­nut sii­tä, et­tä osa kum­mi­lap­sis­ta­ni on lu­pau­tu­nut las­tem­me kum­meik­si. Olen saa­nut pi­tää hei­tä elä­mäs­sä­ni täl­lä­kin ta­val­la.

Yh­te­nä päi­vä­nä sain jo ai­kuis­tu­neel­ta kum­mi­lap­sel­ta­ni iha­nan, ra­kas­ta­van vies­tin. Sii­nä oli mu­ka­na vuo­sien­ta­kai­nen kuva, jos­sa pi­din hän­tä lap­suus­ko­ti­ni soh­val­la tiu­kas­sa ru­tis­tuk­ses­sa. Mo­lem­mil­la koko ole­mus oli täyn­nä iloa. Tuo­ta ku­vaa kat­sel­les­sa­ni mie­tin, mi­ten pie­nis­sä het­kis­sä voi ol­la suu­ri on­ni. Par­haim­mil­laan kum­mius on lah­jaa sekä kum­mil­le et­tä kum­mi­lap­sel­le.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys