JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tienhaarassa

6.7.2021 7.05

Juttua muokattu:

2.7. 10:29
2021070210291020210706070500

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Siel­lä se on. Val­koi­nen kir­je­kuo­ri pos­ti­laa­ti­kon poh­jal­la.

Het­ken vain sei­son py­säh­ty­nee­nä tien­haa­ras­sa ja kat­son kuor­ta. Sit­ten nos­tan kuo­ren kä­tee­ni ja tun­nen, mi­ten sy­dän al­kaa ha­ka­ta pai­na­vam­min.

Koko mat­kan pos­ti­laa­ti­kon luo­ta ko­tiin ru­koi­len. Au­tat­han, ra­kas Tai­vaan Isä. Au­ta, et­tä lap­sen toi­ve to­teu­tui­si. Tai jos se ei to­teu­du, an­nat­han riit­tä­väs­ti loh­tua ja iloa.

Ajat­te­len sitä, mi­ten ras­kas vuo­si nuo­rel­la on ol­lut. Us­kon, et­tä Tai­vaan Isä kyl­lä tie­tää par­hai­ten, mikä tuol­le lap­sel­le on hy­väk­si. Au­ta mei­tä nä­ke­mään asi­at niin kuin sinä näet, ru­koi­len.

Kun ojen­nan kir­jeen sen saa­jal­le, kat­seem­me koh­taa­vat. ”Yri­tä luot­taa, et­tä kaik­ki on Tai­vaan Isän kä­des­sä”, sa­non hil­jaa. Kat­se­len, mi­ten nuo­ren sor­met ha­pui­le­vat kuor­ta au­ki. Sil­mät et­si­vät val­koi­sel­ta pa­pe­ril­ta sa­no­ja. Sit­ten il­me muut­tuu.

Kun ta­voi­tan pa­pe­ril­la nä­ky­vät sa­nat, it­ku tu­lee vä­ki­sin. "On­nek­si ol­koon, Si­nut on va­lit­tu opis­ke­li­jak­si..." Kier­rän kä­det nuo­ren ym­pä­ril­le ja ru­tis­tan. It­ken äk­kiä niin, et­tä koko keho pulp­pu­aa. Tyt­tö­ni ha­laa ta­kai­sin, sil­mät lois­ta­vat ja nau­ra­vat. Kat­se on täyn­nä va­loa, per­ho­sen ke­ve­ää len­toa. ”Äi­ti”, hän sa­noo lo­pul­ta ja il­mees­sä on nau­rua ja hel­lyyt­tä. ”Kuin­ka­han pal­jon sä oli­sit it­ke­nyt, jos en oli­si pääs­syt?” Pyy­hin sil­miä. Nau­ran ja it­ken yh­tä ai­kaa. Niis­kai­sen, et­tä sil­loin oli­sin ko­et­ta­nut ol­la vah­va.

Sinä il­ta­na mei­dän ko­dis­sam­me soi pi­a­no. Nuo­rem­me lau­la­vat yh­des­sä ää­net täyn­nä iloa. ”On mul­la on­nen­päi­vä, siis en­kö lau­lai­si! Kun sy­dän on näin täyn­nä, niin en­kö kiit­täi­si!” On­nel­li­se­na kuun­te­len rak­kai­ta ää­niä. Po­jan lau­lus­sa soi kii­tol­li­suus pik­ku­sis­kon ilos­ta, mut­ta sa­mal­la sii­nä tun­tuu kai­ku­van muis­tot omas­ta, ke­vääl­lä lop­pu­nees­ta opis­to­vuo­des­ta. Ty­tön ää­ni on kuin ke­sä­lin­nun, joka nou­see koh­ti tai­vaan si­neä. Hil­jaa mie­les­sä­ni ru­koi­len, et­tä tuo kii­tol­li­suus säi­lyi­si. Et­tä Tai­vaan Isä an­tai­si lap­sil­lem­me sel­lai­sia päi­viä, jois­sa nä­kyi­si Ju­ma­lan joh­da­tus ja rak­kaus.

Myö­hem­min kuu­len ys­tä­vä­per­hei­den toi­sen­lai­sis­ta tun­nel­mis­ta. Vai­to­nai­se­na ajat­te­len hei­tä, jot­ka ei­vät pääs­seet. Hei­tä, joi­den opis­to­toi­ve siir­tyi tai eh­kä ka­riu­tui ko­ko­naan. Ajat­te­len tus­kaa, pet­ty­myk­sen viil­tä­vää ki­pua. Tyh­jyy­den tun­net­ta. Su­rua, joka ei löy­dä tie­tä hel­pot­ta­vaan it­kuun.

En tie­dä, mi­ten oli­sin tu­ke­na. Sa­nat kar­kaa­vat. Erääl­le nuo­rel­le nä­pyt­te­len vies­tin, jos­sa ker­ron, et­tä muis­tan hän­tä ja ru­koi­len voi­mia. Kir­joi­tan jo­tain sii­tä, mi­ten Ju­ma­la tie­tää mei­dän jo­kai­sen elä­män. Mitä iki­nä ta­pah­tuu­kin, saa luot­taa, et­tä Ju­ma­la ei tee vir­hei­tä. Ei täs­sä­kään asi­as­sa.

Ta­ju­an, et­tä juu­ri nyt mit­kään sa­nat ei­vät tai­da loh­dut­taa, mut­ta eh­kä jos­kus. Sit­ten, kun pa­hin kipu on väis­ty­nyt. Myö­hem­min kat­se­len sy­dä­miä, jot­ka nuo­rel­ta tu­le­vat vas­tauk­sek­si. Ajat­te­len, et­tä eh­kä nuo­ri ym­mär­si, et­tä köm­pe­löi­den sa­no­jen ta­ka­na on ru­kous ja halu kan­taa. Us­kon, et­tä vä­lit­tä­mi­nen on lo­pul­ta sa­no­ja­kin tär­ke­äm­pää.

Kun nyt mie­tin noi­ta het­kiä, en voi ol­la toi­vo­mat­ta, et­tä opis­toon pää­si­si jo­kai­nen, joka sitä ko­kee tar­vit­se­van­sa. Mut­ta sa­mal­la tie­dän, et­tä elä­mä ei mene kos­kaan niin, et­tä kaik­ki toi­veet to­teu­tui­si­vat. On­nek­si saa tur­val­li­ses­ti luot­taa aja­tuk­seen, et­tä Ju­ma­la pi­tää omis­taan huo­len. Hän kyl­lä kan­taa eteen­päin, jos vain suos­tuu kan­net­ta­vak­si.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
AnneLindfors

Vain yksi on tarpeen

28.12.2021 6.00
AnneLindfors

Rukousten kantamana

28.11.2021 6.00
AnneLindfors

Olet poissa

5.11.2021 6.00
AnneLindfors

Siinä hetkessä täydellinen armo

17.9.2021 7.00
AnneLindfors

Ajattelitko jo silloin luopuvasi?

26.7.2021 7.00
AnneLindfors

Jos elämä olisi mennyt toisin

7.6.2021 7.05
AnneLindfors

"Jeetut vierettä"

29.4.2021 7.05
AnneLindfors

Kummilahja

22.3.2021 7.05
AnneLindfors

Haluatko oikeasti olla tuollainen?

15.2.2021 7.15
AnneLindfors

Riittävästi iloa

13.1.2021 7.35
AnneLindfors

Jumalan johdattamana

17.12.2020 6.05
AnneLindfors

Ovatko eväät mukana?

11.11.2020 12.05
AnneLindfors

Haikeutta syksyn hämärtyessä

14.10.2020 0.05
AnneLindfors

Uskallanko kertoa?

14.9.2020 7.25
AnneLindfors

Onko Jumala olemassa?

23.8.2020 7.40
AnneLindfors

Saanko auttaa?

6.7.2020 6.15
AnneLindfors

Yhteistä kaipausta

11.6.2020 6.00
AnneLindfors

Monien tunteiden päivä

10.5.2020 6.15
AnneLindfors

Erityisen huolenpidon alla

11.4.2020 6.50
AnneLindfors

Kuvien matkassa

11.3.2020 6.55
AnneLindfors

"Ootteko te siunannu?"

4.2.2020 6.45
AnneLindfors

Jouluenkeleiden saattamana

24.12.2019 6.05
AnneLindfors

Kesken?

8.11.2019 6.15
AnneLindfors

Kantavien sanojen voima

4.10.2019 6.19
AnneLindfors

Tekniikka petti, mutta Jumala ei

3.9.2019 6.06
AnneLindfors

Sumun keskellä

8.8.2019 6.46
AnneLindfors

Kun sanat katosivat

1.7.2019 6.34
AnneLindfors

Valoisia polkuja sinulle, nuori!

1.6.2019 6.18
AnneLindfors

Kaikkein tärkein muisto

12.5.2019 6.41
AnneLindfors

Sisimpään tulvii valo

9.4.2019 6.56
AnneLindfors

Yksin

10.3.2019 6.55
AnneLindfors

Arjen enkeleitä

14.2.2019 6.55
AnneLindfors

Äiti, mää toin sulle iloa!

29.1.2019 6.52
AnneLindfors

Luotanko, uskallanko?

3.1.2019 6.47
1.7.2022

Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. Ps. 18:28–29

Viikon kysymys