Aattoaamuna heräsin varhain, laitoin kuuseen valot ja sytyttelin kynttilöitä. Olin luvannut herättää kaksi pientä tyttöämme kaverikseni joulupuuron keittoon. Puhuimme kuiskien ja koetimme kattaa pöydän astioita kilistelemättä, jotta muut saisivat vielä hetken nukkua. Keitimme puuron ja muistimme piilottaa sekaan mantelinkin. 6–vuotias tyttäremme oli malttamaton jo aamupuuron teon aikaan: “Milloin pukki tulee ja mitä hän tuo?”, hän kyseli taukoamatta.
Söimme yhdessä joulupuuroa, joimme glögiä ja maistelimme itse tehtyjä konvehteja. Joulurauhan julistuksen jälkeen mieheni lähti lasten kanssa metsäretkelle. Minä jäin kotiin vauvan ja kahden vanhimman lapsen kanssa valmistelemaan jouluateriaa. Juttelimme, mitä olimme käärineet kenenkin pakettiin. Minullekin oli luvassa paketteja, sillä lapsemme olivat viime päivinä esittäneet harvinaislaatuisen kysymyksen useamman kerran: “äiti, mitä kotitöitä voisi tehdä?” He eivät kysyneet sitä siksi, että olisivat antaneet tontuille parhaan kuvan itsestään, vaan siksi, että tienasivat rahaa toistensa joululahjoihin ja ennen kaikkea äidin lahjaan! Sen kuullessani maksoin mielelläni muutaman sentin ylimääräistäkin. Jos lahjojen antaminen on mukavaa, niin on toki saaminenkin. Jäin jännittämään, mitä lapset löytävätkään Sopurahan euron torilta tai kirpparilta. Meidän lapset eivät usko tonttuihin tai pukkiin edes joulun alla. Olin nimittäin pienenä niin pettynyt siihen, että aikuiset olivat valehdelleet minulle, että päätin jo kauan sitten, etten uskottelisi joulupukin olevan oikeasti olemassa.
17-vuotias oli ehdottanut, että 6-vuotiaalle ostettaisiin joululahjaksi jättimäinen pehmopanda. Minä vähän emmin, sillä suuri nalle täyttäisi koko pienen tytön sängyn, mutta hellyin kuitenkin, sillä tiesin hänen toivoneen mitä hartaimmin suurta pehmolelua. Aattoateriaa valmistellessamme 17-vuotias vielä kertoi haluavansa ojentaa lahjan, jotta saisi nähdä pienen tytön ihastuneen ilmeen. Parin tunnin kuluttua metsäretkeläiset palasivat, mutta 6-vuotias ei ollut heidän mukanaan. Hän oli kyllä pukenut ulkovaatteet, mutta sanonut retkelle lähtijöille jäävänsä pihalle leikkimään. Kukaan ei ollut hoksannut sanoa sitä meille kotona olijoille, niinpä luulimme hänen olleen retkellä mukana. Me olimme ihmeissämme ja kohta jo hädissämme. Hän on erittäin seurallinen tyttö, joten hänen yksin leikkimisensäkin tuntui oudolta. Onko hän hiippaillut sisälle ja nukahtanut johonkin? Onko hän päättänytkin lähteä retkeläisten perään ja eksynyt? Onko hän kotipihan leikeissään joutunut johonkin onnettomuuteen?
Hän oli siis ollut jo kaksi tuntia poissa silmiemme alta. Hajaannuimme koko joukko etsimään. Etsimme lasta joka paikasta sisältä ja pihalta; pihamökistä, autoista, metsiköstä, naapuristakin. Naapurissa ei ole lapsia, mutta kylläkin usein lapsivieraita. Naapuri ei kuitenkaan avannut ovea, joten päättelimme heidän viettävän joulua muualla. Jatkoimme etsintää pyörällä ja autolla vähän kauempaakin. Oli jo hämärää ja kohta tulisi pilkkopimeää. Aloimme olla jo todella huolissamme, ja pahat ajatukset pyrkivät pintaan. Osa lapsista itki, minä pyytelin Taivaan Isää auttamaan. En kestänyt ajatella pientä tyttöämme harhailemassa talvisäässä yksin pimeässä metsässä tai vielä pahempaa, loukkaantuneena tai hukkuneena
Lopulta en keksinyt muuta kuin soittaa hätäkeskukseen. Huoleni otettiin tosissaan ja sieltä luvattiin laittaa useampi partio avuksemme etsintään. Ennen kuin poliisit ehtivät paikalle, kuulimme kuitenkin yhtäkkiä iloisia lasten ääniä naapurin pihalta. Juoksimme äkkiä paikalle ja sieltähän se meidän tyttömme riensi naapurin sisältä pihalle. Soitin nopeasti hätäkeskukseen ja kerroin lapsen löytyneen. Joku ehti jo juosta ottamaan hänet syliin. Siinä me itkimme ja sylittelimme häntä yhtenä myttynä. Hän katseli vain hölmistyneenä ja odotteli vuoroaan, että pääsisi kertomaan, miten naapurissa vierailulla ollut pieni koira oli nuollut hänen käsiään. Poliisit olivat saaneet tiedon, että lapsi on löytynyt, mutta kun olivat jo melkein kotipihassamme, niin tulivat vielä jututtamaan ja varmistamaan, että kaikki on hyvin. Kaikki oli hyvin, niin hyvin kuin olla voi!
Kun kysyimme tyttäreltämme, miksi hän lähti ilman lupaa, hän selitti ajatelleensa, että äiti pyytäisi häntä odottamaan isojasiskoja, sillä naapurissa vierailevat lapset olivat heidän ikäisiään. Oli tainnut tyttö olla yksilöllistä huomiota vailla ja pitkästynyt pukin odotteluun. Tyttö oli kertonut naapureille, että hänellä oli lupa tulla, eivätkä naapurit olleet kuulleet, kun etsijät olivat käyneet heidän ovensa takana. Meitä nolotti, kun tyttömme kertoi, miten oli päässyt kinkkuakin maistelemaan. Sitä, että jouluaattona ei ole tapana vierailla, hän ei ollut osannut ajatella. Tyttäremme sai moitteita monesta suusta ja halailuja tavallistakin enemmän. Toivottavasti hän ei enää koskaan lähde luvatta mihinkään. Vaikka sydämeni takoi kiivaasti vielä pitkän aikaa, pääsimme nopeasti takaisin joulutunnelmaan. Kävimme hautausmaalla, luimme jouluevankeliumin, söimme jouluaterian ja sitten tulikin pukki. Isosisko sai ojentaa itsensä mittaisen pandan karkulaiselle, joka painautui onnellisena sitä vasten ja kohta jo nukahti.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys