JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pelottava yö vuoristossa

7.7.2019 6.29

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190707062900

Lau­an­tai-il­ta­na is­tuim­me nuo­ti­o­tu­lil­la. Mie­tim­me, et­tä koh­ta su­vi­seu­ra­kan­sa he­rää sun­nun­tai­aa­muun. Mie­tim­me, lau­la­vat­ko aa­mul­la en­sim­mäi­se­nä ”Kau­nis aa­mu­au­rin­kom­me?”

Kun puo­li vuot­ta sit­ten suun­nit­te­lim­me ke­sää Ame­ri­kas­sa, oli Su­vi­seu­rois­ta pois­jään­ti en­sim­mäi­nen kyn­nys­ky­sy­mys. Malt­tai­sim­me­ko jät­tää ne vä­liin? Se oli­si jo­kai­sel­le per­heen­jä­se­nel­lem­me en­sim­mäi­nen ker­ta elä­mäs­sä, kun oli­sim­me pois Su­vi­seu­rois­ta.

Vaik­ka odo­tim­me mat­kaa tosi in­nok­kaas­ti, ai­na sil­loin täl­löin tuli hai­kea mie­li aja­tuk­ses­ta, et­tä tänä ke­sä­nä em­me mene Su­vi­seu­roi­hin. Tie­sim­me kui­ten­kin, et­tei täl­lais­ta Ame­ri­kan ke­sää tai­da tois­ta tul­la.

Mat­kam­me oli kes­tä­nyt pari viik­koa. Nuo­ti­ol­la is­tus­kel­les­sam­me muis­te­lim­me tä­hä­nas­tis­ta mat­kaam­me, jon­ka olim­me viet­tä­neet Haa­ta­jan per­hees­sä Se­at­t­les­sa. Meil­lä oli ol­lut to­del­la mu­ka­vaa hei­dän seu­ras­saan. Olim­me jo näh­neet hui­maa­van kau­nii­ta mai­se­mia ja ko­ke­neet jo­kai­sen kaup­pa­reis­sun­kin jän­nit­tä­vä­nä seik­kai­lu­na.

Haa­ta­jil­ta läh­dim­me per­hei­nem­me vuo­ris­toon. Aje­lim­me hen­ke­ä­sal­paa­vien vuo­ris­to­mai­se­mien läpi alas laak­soon, jos­sa joka puo­lel­la ko­ho­si­vat kor­ke­at vuo­ret. Olim­me va­ran­neet ne­tis­tä vau­nu­pai­kan kan­sal­lis­puis­tos­ta ja meil­le oli osoi­tet­tu paik­ka vuo­ris­to­tien vie­res­tä.

Oli hil­jais­ta ja säk­ki­pi­me­ää. Aloim­me ker­toa nuo­ti­o­ta­ri­noi­ta, vä­hän pe­lot­ta­vi­a­kin. Muis­tut­te­lim­me toi­si­am­me, mi­ten tä­män alu­een op­pais­sa va­roi­tel­laan mus­ta­kar­huis­ta ja et­tä mi­ten roh­ke­as­ti ne tu­le­vat syö­mään, jos ih­mi­set jät­tä­vät eväs­tä nä­kö­säl­le. Sit­ten hiip­pai­lim­me nuk­ku­maan.

Isom­mat lap­set nuk­kui­vat au­tos­sa, me muut vau­nus­sa. Telt­ta­kin oli vi­ri­tet­ty­nä, mut­ta il­ta oli niin kyl­mä, et­tei ku­kaan ha­lun­nut­kaan nuk­kua siel­lä. Nuk­ku­maan men­nes­sä sa­noin mie­hel­le­ni, et­tä toi­vot­ta­vas­ti ei satu mi­tään, sil­lä pu­he­li­nyh­tey­det ja net­ti ei­vät toi­mi vuo­ris­tos­sa.

Juu­ri kun olim­me nu­kah­ta­mai­sil­lam­me, kuu­lui val­ta­va pa­maus. Ki­vää­rin lau­kaus, ar­vi­oi mie­he­ni. Se kai­kui ko­me­as­ti vuor­ten sei­nä­mis­tä, ja sai sy­dä­men tä­ri­se­mään vie­lä pit­kään. Koh­ta kuu­lui vie­lä toi­nen­kin lau­kaus. Tuli pe­lot­ta­va olo! Näim­me am­pu­jat vie­rei­sel­lä le­väh­dys­pai­kal­la, siis ihan lä­hel­lä mei­tä.

Joku lap­sis­ta van­not­te­li, et­tä isän pi­tää nyt py­syä he­reil­lä, ja isä­hän py­syi. Mie­tim­me jo­kai­nen, mitä täs­tä nyt seu­raa. Tu­lee­ko­han koh­ta luo­te­ja vau­nun ja au­ton läpi vai oli­vat­ko ne va­roi­tus­lau­kai­su­ja, ja koh­ta ryös­tä­jät as­tui­si­vat si­sään? Nuo­ri­so pel­kä­si au­tos­sa, ja me muut vau­nus­sa. Tun­tui raas­ta­val­ta, et­tem­me toh­ti­neet hiip­pail­la tois­tem­me luo, em­me­kä voi­neet vies­ti­tel­lä tun­nel­mia tai oh­jei­ta.

Am­pu­jat rä­jäyt­ti­vät vie­lä pari pa­pat­tia ja läh­ti­vät ur­hei­lu­au­tol­laan hir­ve­ää kyy­tiä pois. Eh­kä he kä­vi­vät vain tes­tai­le­mas­sa aset­taan vuo­ris­tos­sa, jos­sa ää­nes­tä sai kun­non kai­ut. Eh­kä he tie­si­vät, et­tä tääl­lä ol­laan pu­he­li­nyh­teyk­sien ja si­ten po­lii­sin ulot­tu­mat­to­mis­sa. Vai ha­lu­si­vat­ko he vain käy­dä pe­lot­te­le­mas­sa? Em­me sitä kos­kaan tule tie­tä­mään.

Aa­mul­la kun jut­te­lim­me nuor­ten kans­sa ti­lan­tees­ta, he ker­toi­vat pe­län­neen­sä enem­män, kuin kos­kaan elä­mäs­sään. Oli­vat suo­ras­taan tun­te­neet kuo­le­man kau­hua. Heil­lä oli tul­lut ikä­vä äi­tiä ja isää, mut­ta he ei­vät ol­leet toh­ti­neet läh­teä vau­nuun. Niin he kuin me­kin val­voim­me pit­kään, sil­lä lau­kaus­ten kumu ja pel­ko jät­ti­vät tä­ri­se­vän olon ja le­vot­to­man mie­len.

He oli­vat loh­dut­ta­neet toi­si­aan ai­van ku­ten mi­nä­kin loh­du­tin mui­ta ja it­se­ä­ni, et­tä kyl­lä se Tai­vaan Isä tie­tää, et­tä Mä­ki­sen per­he kau­ka­na vuor­ten sy­lis­sä on pe­lois­saan. Kyl­lä hän suo­je­lee mei­tä tä­nä­kin yö­nä. Sii­hen tur­vaan lo­pul­ta nu­kah­dim­me.

VirpiMäkinen
Minulla on keltainen keinutuoli. Se on minun ensimmäinen omilla rahoilla hankkimani huonekalu. Ostin sen vanhojen tavaroiden liikkeestä Pattijoelta, josta olen kotoisin. Se on kulkenut mukanani ensin Ouluun ja siellä moneen eri asuntoon. Sitten se muutti kanssamme Kuortaneelle ja sieltä Seinäjoelle, jossa nyt asumme. Istun siinä ihmettelemässä elämää maalaten, kirjoittaen tai vielä tärkeämpää: lapsiamme sylitellen. Voit kirjoittaa minulle: virpi@keltainenkeinutuoli.fi