JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pu­hu­mi­sen tapa tart­tuu

12.9.2018 6.47

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180912064700

Loi­koi­len soh­val­la. On sun­nun­tai. Mie­he­ni pe­laa las­ten kans­sa Unoa. Au­rin­ko pais­taa viis­tos­ti ik­ku­nas­ta ja va­lai­see pe­laa­ja­jouk­koa. Kun kat­se­len hei­tä, ra­jaan sil­mil­lä­ni ku­van. Niin teen usein, kun näen jo­tain kau­nis­ta. Ra­jaan ku­van, pai­nan sen mie­lee­ni ja jos­kus maa­laan sii­tä tau­lun. Näky on mie­les­tä­ni idyl­li­nen.

Sul­jen sil­mä­ni ja kuu­len, mi­ten he jut­te­le­vat. Se ei kuu­los­ta­kaan yh­tään idyl­li­sel­tä. Kau­nis kuva sär­kyy. Joku lap­sis­ta koit­taa heit­tää läp­pää, toi­sen mie­les­tä se on kui­va. Hän il­moit­taa sen ty­lys­ti. Kol­mas ker­too, et­tä myös täl­lä ty­lys­ti sa­no­val­la on kui­vat lä­pät. Her­jaa­mi­nen jat­kuu. Se ei ole hy­vän­tah­tois­ta kiu­soit­te­lua, vaan il­ke­ä­mie­lis­tä mol­laa­mis­ta. Ko­men­nan lo­pet­ta­maan. Se ei te­hoa, vaan syn­tyy rii­ta. Mil­loin täl­lai­nen pu­he­tyy­li on ran­tau­tu­nut meil­le, mie­tin. Mik­si en­nen niin mu­ka­vas­ta pe­li­het­kes­tä tuli tä­nään ja on vii­me ai­koi­na tul­lut täl­lai­sia?

Muis­tan, et­tä luin jos­kus jos­tain ar­tik­ke­lin, et­tä se tapa, jol­la van­hem­mat pu­hu­vat toi­sil­leen, tart­tuu lap­siin. Tu­lee kur­ja ja syyl­li­nen olo. Huo­maan, et­tä me olem­me puo­li­so­ni kans­sa al­ka­neet pu­hua toi­sil­lem­me toi­si­naan vä­hek­sy­väs­ti. Sii­tä on tul­lut paha mie­li, mut­ta olem­me an­ta­neet sen jat­kua. Em­me ole muis­ta­neet py­säh­tyä jut­te­le­maan miel­tä pai­na­vis­ta asi­ois­ta, em­me ker­to­maan suo­raan, mikä är­syt­tää, mut­ta em­me myös­kään sitä, mikä ei är­sy­tä ja mikä toi­ses­sa on hy­vää.

Aje­lem­me seu­roi­hin hil­jai­suu­des­sa. Tun­nen, et­tä kai­kil­la on paha mie­li. Mi­ten sat­tui­kin, et­tä juu­ri tä­nään pu­hu­ja pu­huu kun­ni­oit­ta­vas­ta käy­tök­ses­tä.

äl­kää pääs­tä­kö suus­tan­ne so­pi­ma­ton­ta pu­het­ta, vaan pu­hu­kaa sitä, mikä kul­loin­kin on hy­vää ja hyö­dyl­lis­tä ja kuu­li­joil­le ilok­si. äl­kää tuot­ta­ko su­rua Ju­ma­lan Py­häl­le Hen­gel­le, jon­ka olet­te saa­neet si­ne­tik­si lu­nas­tuk­sen päi­vää var­ten. Hy­lät­kää kaik­ki kat­ke­ruus, kiuk­ku, viha, rii­te­ly ja her­jaa­mi­nen, kaik­ki­nai­nen pa­huus. Ol­kaa toi­si­an­ne koh­taan ys­tä­väl­li­siä ja lem­pei­tä ja an­ta­kaa toi­sil­len­ne an­teek­si, niin kuin Ju­ma­la­kin on an­ta­nut teil­le an­teek­si Kris­tuk­sen täh­den.” (Ef. 4:29–32)

Minä kuun­te­len tar­kas­ti. Toi­von, et­tä kaik­ki per­heen­jä­se­nem­me kes­kit­tyi­si­vät nyt kuun­te­le­maan. Pu­hu­ja muis­tut­taa sii­tä­kin, et­tä jos joku pa­hoit­taa mie­len­sä toi­sen pu­hee­seen, on hä­nen otet­ta­va yh­teyt­tä ja ker­rot­ta­va toi­sel­le, et­tä pa­hoi­tin mie­le­ni. On vää­rin kat­ke­roit­taa mie­len­sä ja pu­hua pa­haa toi­ses­ta. Hän­hän ei vält­tä­mät­tä edes huo­maa lou­kan­neen­sa.

Etei­ses­sä ju­tu­tan tut­tu­ja ja tu­len hy­väl­le mie­lel­le. Kä­ve­len au­toom­me ja ky­syn, kuun­te­li­vat­ko lap­set saar­naa. Suu­rin osa oli kuun­nel­lut. Jut­te­lem­me saar­nas­ta ja saam­me so­vit­tua rii­tam­me. Pää­täm­me ope­tel­la kun­ni­oit­ta­vam­paa pu­he­ta­paa.

Mie­lee­ni tu­le­vat mei­dän häät, jot­ka oli­vat noin 19 vuot­ta sit­ten Pat­ti­jo­en kir­kos­sa. Kal­ta­ka­rin Jaak­ko siu­na­si mei­dät avi­o­liit­toon. Muis­tan kir­kos­ta kirk­kaim­min sen, et­tä hän sa­noi use­am­man ker­ran: ”Toi­nen tois­ten­ne kun­ni­oit­ta­mi­ses­sa kil­pail­kaa kes­ke­nän­ne.” Ajat­te­lin sil­loin nuo­re­na mor­si­a­me­na, et­tä tämä lau­se on var­mas­ti avi­o­lii­tol­lem­me tär­keä. Olin oi­ke­as­sa. Kun on tul­lut rii­taa ja hal­vek­su­vaa pu­het­ta, muis­tan usein nuo Jaa­kon rau­hal­li­ses­ti ja lem­pe­äs­ti lau­su­mat sa­nat.

VirpiMäkinen
Minulla on keltainen keinutuoli. Se on minun ensimmäinen omilla rahoilla hankkimani huonekalu. Ostin sen vanhojen tavaroiden liikkeestä Pattijoelta, josta olen kotoisin. Se on kulkenut mukanani ensin Ouluun ja siellä moneen eri asuntoon. Sitten se muutti kanssamme Kuortaneelle ja sieltä Seinäjoelle, jossa nyt asumme. Istun siinä ihmettelemässä elämää maalaten, kirjoittaen tai vielä tärkeämpää: lapsiamme sylitellen. Voit kirjoittaa minulle: virpi@keltainenkeinutuoli.fi
1.4.2020

Ju­ma­la on Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, hä­nen ve­res­sään, tuo­nut lä­hel­leen tei­dät, jot­ka en­nen olit­te kau­ka­na hä­nes­tä. Ef. 2:13

Viikon kysymys