Hän syn­tyi puo­len päi­vän ai­kaan, sun­nun­tai­poi­ka. Si­sa­ruk­set saa­pui­vat il­lal­la hän­tä kat­so­maan. Käy­tä­väl­tä kuu­lui pu­heen pul­pu­tus, mut­ta kun he as­tui­vat huo­nee­seen, hil­je­ni­vät kaik­ki het­kek­si. Koh­ta kuu­lui yh­dek­sän­päi­ses­tä kuo­ros­ta oo­ooo­iii­iii, kun vau­va käyt­ti pie­nen het­ken sil­mi­ään au­ki.

Vau­van nä­ke­mi­nen nos­tat­ti lii­ku­tuk­sen kyy­ne­leet per­heen nel­jän van­him­man lap­sen sil­miin. Mi­nun­kin sil­mä­ni kos­tui­vat, kun ajat­te­lin, et­tä täl­lai­nen voi­ma on vau­voil­la! Vii­si­vuo­ti­as kuo­pus­kin (tai nyt per­heem­me toi­sek­si nuo­rin) kyy­ne­leh­ti, mut­ta hä­nen kyy­ne­leit­ten­sä syy oli äi­di­ni­kä­vä. Hän miet­ti, mi­ten pär­jää kak­si yö­tä, kun äi­ti on sai­raa­las­sa. Ikä­vä unoh­tui kyl­lä­kin sa­man tien, kun hän sai nuo­rem­muut­taan aloit­taa vau­van sy­lit­te­ly­kier­rok­sen. Hän suu­kot­ti hel­läs­ti vau­van pää­la­kea ja sa­noi hä­nen ole­van söpö.

Me tut­kim­me yh­des­sä pie­no­kai­sen kas­vo­ja. Näim­me hä­nes­sä joi­tain tut­tu­ja piir­tei­tä ja jo­tain ihan oman­lais­taan. Huo­ma­sin, mi­ten Ii­rik­sen hymy sy­ve­ni, kun hän sai kuul­la tu­lok­kaan muis­tut­ta­van hän­tä vau­va­na. Muut­kin toi­voi­vat kuu­le­van­sa sa­maa. Minä näin hä­nes­sä su­ku­ni nä­köä, eh­kä eni­ten pik­ku­vel­je­ni Sam­pon piir­tei­tä. Ei hait­tai­si, vaik­ka hän pe­ri­si vel­je­ni lep­poi­sas­ta luon­tees­ta­kin jo­tain. Muis­tan lap­suu­des­ta, mi­ten isä­ni vel­jet usein ky­se­li­vät su­ku­nä­ön pe­rään, kun per­hee­seem­me syn­tyi vau­va. Ky­syi­vät, et­tä on­ko vau­val­la Yli­kul­jus­ten nenä. Jos oli, niin oli­vat yl­pei­tä, vaik­kei kai ku­kaan su­vun ne­nän­mal­lia ole kau­niik­si sa­no­nut.

Vau­vas­sa on ve­to­voi­maa. Jo­kin ai­ka sit­ten va­lit­te­lin ys­tä­vil­le­ni, et­tä mi­nul­la on vä­hän su­rul­li­nen olo, kun ny­kyi­sin van­him­mat lap­set lin­noit­tau­tu­vat huo­nei­siin­sa, kun ihan vas­ta kaik­ki viih­tyi­vät yh­des­sä olo­huo­nees­sam­me. Nyt huo­maan, et­tä tämä on­gel­ma näyt­tää het­kek­si pois­tu­neen. Kaik­ki ovat ke­rään­ty­neet olo­huo­nee­seen ih­met­te­le­mään vau­vaa. Sel­lai­nen voi­ma on vau­voil­la! Hän kier­tää sy­lis­tä sy­liin. Se on hel­lyt­tä­vää, mut­ta mi­nua vä­hän ra­sit­taa­kin, kun si­sa­ruk­set mel­kein kel­lot­ta­vat, et­tei ku­kaan pidä vau­vaa pi­dem­pään kuin toi­nen. Mie­tin, et­tä stres­saan­tuu­ko­han vau­va, vaik­ka hän näyt­tää ihan le­vol­li­sel­ta. Jo­kai­nen ha­lu­aa luo­da suh­teen tä­hän uu­teen mer­kit­tä­vään per­heen­jä­se­neen.

Kun vau­va jo­nain yö­nä it­kee ja käs­seh­tii pit­kään, vä­syt­tää, ja aja­tuk­set käy­vät tah­meik­si. Mie­tin, on­ko hä­nel­lä maha ki­peä vai röyh­täys tu­loil­laan. Syyl­lis­tän va­ral­ta it­se­ä­ni jon­kun syö­mi­sen suh­teen, joka voi­si vat­san­pu­ru­ja ai­heut­taa. Kun hän vih­doin nu­kah­taa ja vä­läyt­tää hy­myn unis­saan, mi­nun si­säl­lä­ni syt­tyy au­rin­ko. Ai­ka­moi­nen voi­ma on pie­nel­lä hy­myl­lä.

Kun joku lap­sis­tam­me kiu­kut­te­lee tai näyt­tää ole­van mie­li ma­ta­lal­la, pyy­dän vai­vih­kaa, et­tä voi­sit­ko sinä pi­tää vau­vaa het­ken, kun syön tai lai­tan pyyk­ki­ko­neen pyö­ri­mään. Huo­maan, mi­ten sy­lit­te­li­jän il­me peh­me­nee. Hän al­kaa nuus­kia vau­vaa, pu­hua lem­pe­ään sä­vyyn. Paha mie­li su­laa pois. Sel­lai­nen­kin voi­ma on vau­voil­la!