Markku Kamula
Mikä on arvokkain asema, jonka ihminen voi saada? Pääsyvaatimukset siihen ovat toisaalta hyvin alhaiset – niin alhaiset, että kuka tahansa ihminen voi siihen päästä – mutta toisaalta äärimmäisen tarkat. Palaan tähän asiaan tuonnempana.
Näin valmistujaisten ja ylioppilasjuhlien aikaan erilaiset pääsyvaatimukset ovat olleet meidänkin perheen keskusteluissa esillä. Kotona asuvista tyttäristämme vanhin on tämän kevään ylioppilas, ja jatko-opinnot ovat hänen tähtäimessään. Mielenkiintoisia opintovaihtoehtoja on monia, ja niihin on erilaisia pääsyvaatimuksia. Joihinkin paikkoihin valitaan papereiden perusteella ja toisiin pitää käydä valintakokeessa. Joihinkin paikkoihin on niin paljon hakijoita, että vain pieni murto-osa parhaista hakijoista valitaan.
Ihmisen elämässä tulee vastaan paljon tilanteita, joissa kysytään kelpoisuutta. On vaatimuksia, jotka ovat hyvin selviä – esimerkiksi poliisiksi ei ole asiaa lääkärin papereilla eikä sähköasentajaksi pääse lentolupakirjalla. Sen lisäksi, että työtehtäviin valittaessa selvitetään, onko hakija pätevä, selvitetään, onko hakija valitsijoiden mielestä sopiva. Ja sitten kun kaikki pätevät ja sopivat on selvitetty, jollakin menettelyllä pisteytetään kaikkein pätevin ja sopivin ja hänet valitaan tehtävään.
Moni joutuu pettymään, kun ei saa eniten haluamaansa opiskelu- tai työpaikkaa. Jonkun kohdalla tilanne voi toistua. Muut tuntuvat olevan aina vähän pätevämpiä ja sopivampia. Kelpaamattomuus ja riittämättömyys voivat tunkeutua mieleen ja masentaa. Eikä kelpaaminen rajoitu vain työhön ja opiskeluun, vaan se liittyy myös ystävyyssuhteisiin. Kovin moni jää jo nuorena kaveripiirien ulkopuolelle ja on isonkin ihmisjoukon keskellä yksin ja yksinäinen. Yksin jääminen oman tahdon vastaisesti on raskasta; siinä voi itsetunto rapistua ja ihmissuhteiden rakentaminen vaikeutua entisestään.
Jos ihminen ei pääse juuri siihen, mihin pyrkii, lopulta on hyvä tyytyä johonkin muuhun. Ajan kuluessa voi osoittautua, että ei tarvinnutkaan tyytyä vähempään, vaan saikin enemmän ja parempaa. Ehkä minullekin on käynyt niin. Nuoruuden haaveista vain pieni osa on toteutunut; opiskelupaikka, ammatti, asuinpaikka ja ties kuinka moni asia on toisin kuin suunnittelin. Mutta näin on hyvä!
Isänä olen rukoillut monet kerrat, että lapsemme löytäisivät oman paikkansa tässä ihmisten maailmassa. Olisihan se hyvä, että jokaisella olisi mieluisa tehtävä, jossa saa tuntea olevansa merkityksellinen ja tärkeä. Vielä enemmän olen rukoillut sitä, että jokaisella olisi edes yksi ystävä, jonka kanssa voisi jakaa elämää ja ajatuksia ja johon voisi luottaa. Ystävä, jota saisi kantaa ja joka kantaisi. Samalla kun olen tuota toivonut, olen iloinnut siitä, että lapsemme – aikuiset, aikuistuvat nuoret ja kaikkein nuorimmat – ovat toisilleen mitä rakkaimpia ystäviä. Ja mikä parasta: he ovat meidänkin – siis vanhempiensa – ystäviä! Nuorena en osannut kuvitellakaan, minkälainen rikkauden ja rakkauden lähde oma perhe ja koko perhekunta on isälle, appiukolle ja vaarille. Tuntuu, että tässä mielessä elämä sen kun paranee jatkuvasti!
Alussa arvuuttelin kaikkein arvokkaimmasta asemasta, jonka ihminen voi saada. Kirkkomme kristinopin mukaan se on Jumalan lapsen asema. Kun tähän asemaan pyritään, mittaristo on aivan erilainen kuin opiskelupaikkoja ja työpaikkoja jaettaessa. Jumalan valtakunnan ovelle kolkuttavalta ei kysytä todistuksia eikä sitä, kuinka paljon ymmärrystä, osaamista ja kokemusta hänellä on.
Raamatussa on kuitenkin kerrottu, miten sisälle pääsee ja minkälaisia ihmisiä Jumalan valtakunnassa asuvat ovat. Ensinnäkin kaikki ovat lapsen kaltaisia: hengellisesti vähäisiä, ja pieniä. Tästä Raamatussa on Jeesuksen sana omille opetuslapsilleen: "Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan" (Matt. 18:3).
Monessa muussakin paikassa Jeesus asetti pienen lapsen uskovaisen esikuvaksi. Apostoli Paavali vahvisti tämän asian kirjeessään korinttolaisille, kun hän toteaa, että "teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista eikä monta jalosukuista" (1. Kor. 1:26). On tärkeää huomata, että viisaita, vaikutusvaltaisia ja jalosukuisia uskovaisia kyllä oli Paavalinkin aikana, mutta nämä ominaisuudet eivät olleet heille sen enempää apu kuin estekään Jumalan valtakuntaan pääsemisessä.
Toiseksi vain syntiset pääsevät sisälle Jumalan valtakuntaan. Luulisi, että tämä olisi helppo pääsyvaatimus, mutta eipä ole. Nimittäin ihmisen on vaikea tunnustaa syntisyyttään. Raamatussa tämä seikka tulee esiin erityisesti fariseuksissa ja kirjanoppineissa. Hehän olivat ylpeitä omasta synnittömyydestään, eikä heitä ollut yhtään Jeesuksen seuraajissa. Jeesus vahvistikin julistuksessaan, että hän ei ole tullut kutsumaan seuraajikseen hurskaita, vaan syntisiä (Matt. 9:13).
Kolmas ehto on kaikkein tärkein: Jumalan lapseksi pääsee uskomalla. Niin, siis ei oppimalla, kehittymällä, muistamalla eikä edes pahoja tekoja välttämällä, vaan uskomalla. Tämäkin asia on Jeesuksen itsensä moneen kertaan vahvistama. Esimerkiksi käy Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun kohta, jossa apostoli kertoilee Jeesuksesta näin: ”kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen” (Joh. 1:12).
Onhan lohdullista! Vaikka en kelpaisi mihinkään muuhun, niin Jumalan lapseksi kelpaan. Vaikka minulla ei olisi yhtään tutkintoa, ei yhtään työkokemusta eikä edes yhtään ystävää, minä kelpaan! Syntinen ihminen pääsee taivaaseen lapsenkaltaisella uskolla. Tekee mieli laulaa:
"Saan olla lapsi Jumalani
ja veli Herran Jeesukseni.
Ja luona Herran
taivaassa kerran
on kotini."
(SL 216:1)
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys