JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Arvokkain asema? – Mietteitä valmistujaisten aikaan

1.6.2024 6.00

Juttua muokattu:

29.5. 13:14
2024052913144120240601060000

Mark­ku Ka­mu­la

Mikä on ar­vok­kain ase­ma, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da? Pää­sy­vaa­ti­muk­set sii­hen ovat toi­saal­ta hy­vin al­hai­set – niin al­hai­set, et­tä kuka ta­han­sa ih­mi­nen voi sii­hen pääs­tä – mut­ta toi­saal­ta ää­rim­mäi­sen tar­kat. Pa­laan tä­hän asi­aan tuon­nem­pa­na.

Näin val­mis­tu­jais­ten ja yli­op­pi­las­juh­lien ai­kaan eri­lai­set pää­sy­vaa­ti­muk­set ovat ol­leet mei­dän­kin per­heen kes­kus­te­luis­sa esil­lä. Ko­to­na asu­vis­ta tyt­tä­ris­täm­me van­hin on tä­män ke­vään yli­op­pi­las, ja jat­ko-opin­not ovat hä­nen täh­täi­mes­sään. Mie­len­kiin­toi­sia opin­to­vaih­to­eh­to­ja on mo­nia, ja nii­hin on eri­lai­sia pää­sy­vaa­ti­muk­sia. Joi­hin­kin paik­koi­hin va­li­taan pa­pe­rei­den pe­rus­teel­la ja toi­siin pi­tää käy­dä va­lin­ta­ko­kees­sa. Joi­hin­kin paik­koi­hin on niin pal­jon ha­ki­joi­ta, et­tä vain pie­ni mur­to-osa par­hais­ta ha­ki­jois­ta va­li­taan.

Ih­mi­sen elä­mäs­sä tu­lee vas­taan pal­jon ti­lan­tei­ta, jois­sa ky­sy­tään kel­poi­suut­ta. On vaa­ti­muk­sia, jot­ka ovat hy­vin sel­viä – esi­mer­kik­si po­lii­sik­si ei ole asi­aa lää­kä­rin pa­pe­reil­la ei­kä säh­kö­a­sen­ta­jak­si pää­se len­to­lu­pa­kir­jal­la. Sen li­säk­si, et­tä työ­teh­tä­viin va­lit­ta­es­sa sel­vi­te­tään, on­ko ha­ki­ja pä­te­vä, sel­vi­te­tään, on­ko ha­ki­ja va­lit­si­joi­den mie­les­tä so­pi­va. Ja sit­ten kun kaik­ki pä­te­vät ja so­pi­vat on sel­vi­tet­ty, jol­la­kin me­net­te­lyl­lä pis­tey­te­tään kaik­kein pä­te­vin ja so­pi­vin ja hä­net va­li­taan teh­tä­vään.

Moni jou­tuu pet­ty­mään, kun ei saa eni­ten ha­lu­a­maan­sa opis­ke­lu- tai työ­paik­kaa. Jon­kun koh­dal­la ti­lan­ne voi tois­tua. Muut tun­tu­vat ole­van ai­na vä­hän pä­te­väm­piä ja so­pi­vam­pia. Kel­paa­mat­to­muus ja riit­tä­mät­tö­myys voi­vat tun­keu­tua mie­leen ja ma­sen­taa. Ei­kä kel­paa­mi­nen ra­joi­tu vain työ­hön ja opis­ke­luun, vaan se liit­tyy myös ys­tä­vyys­suh­tei­siin. Ko­vin moni jää jo nuo­re­na ka­ve­ri­pii­rien ul­ko­puo­lel­le ja on ison­kin ih­mis­jou­kon kes­kel­lä yk­sin ja yk­si­näi­nen. Yk­sin jää­mi­nen oman tah­don vas­tai­ses­ti on ras­kas­ta; sii­nä voi it­se­tun­to ra­pis­tua ja ih­mis­suh­tei­den ra­ken­ta­mi­nen vai­keu­tua en­ti­ses­tään.

Jos ih­mi­nen ei pää­se juu­ri sii­hen, mi­hin pyr­kii, lo­pul­ta on hyvä tyy­tyä jo­hon­kin muu­hun. Ajan ku­lu­es­sa voi osoit­tau­tua, et­tä ei tar­vin­nut­kaan tyy­tyä vä­hem­pään, vaan sai­kin enem­män ja pa­rem­paa. Eh­kä mi­nul­le­kin on käy­nyt niin. Nuo­ruu­den haa­veis­ta vain pie­ni osa on to­teu­tu­nut; opis­ke­lu­paik­ka, am­mat­ti, asuin­paik­ka ja ties kuin­ka moni asia on toi­sin kuin suun­nit­te­lin. Mut­ta näin on hyvä!

Isä­nä olen ru­koil­lut mo­net ker­rat, et­tä lap­sem­me löy­täi­si­vät oman paik­kan­sa täs­sä ih­mis­ten maa­il­mas­sa. Oli­si­han se hyvä, et­tä jo­kai­sel­la oli­si mie­lui­sa teh­tä­vä, jos­sa saa tun­tea ole­van­sa mer­ki­tyk­sel­li­nen ja tär­keä. Vie­lä enem­män olen ru­koil­lut sitä, et­tä jo­kai­sel­la oli­si edes yk­si ys­tä­vä, jon­ka kans­sa voi­si ja­kaa elä­mää ja aja­tuk­sia ja jo­hon voi­si luot­taa. Ys­tä­vä, jota sai­si kan­taa ja joka kan­tai­si. Sa­mal­la kun olen tuo­ta toi­vo­nut, olen iloin­nut sii­tä, et­tä lap­sem­me – ai­kui­set, ai­kuis­tu­vat nuo­ret ja kaik­kein nuo­rim­mat – ovat toi­sil­leen mitä rak­kaim­pia ys­tä­viä. Ja mikä pa­ras­ta: he ovat mei­dän­kin – siis van­hem­pien­sa – ys­tä­viä! Nuo­re­na en osan­nut ku­vi­tel­la­kaan, min­kä­lai­nen rik­kau­den ja rak­kau­den läh­de oma per­he ja koko per­he­kun­ta on isäl­le, ap­piu­kol­le ja vaa­ril­le. Tun­tuu, et­tä täs­sä mie­les­sä elä­mä sen kun pa­ra­nee jat­ku­vas­ti!

Alus­sa ar­vuut­te­lin kaik­kein ar­vok­kaim­mas­ta ase­mas­ta, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da. Kirk­kom­me kris­ti­no­pin mu­kaan se on Ju­ma­lan lap­sen ase­ma. Kun tä­hän ase­maan py­ri­tään, mit­ta­ris­to on ai­van eri­lai­nen kuin opis­ke­lu­paik­ko­ja ja työ­paik­ko­ja ja­et­ta­es­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ovel­le kol­kut­ta­val­ta ei ky­sy­tä to­dis­tuk­sia ei­kä sitä, kuin­ka pal­jon ym­mär­rys­tä, osaa­mis­ta ja ko­ke­mus­ta hä­nel­lä on.

Raa­ma­tus­sa on kui­ten­kin ker­rot­tu, mi­ten si­säl­le pää­see ja min­kä­lai­sia ih­mi­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa asu­vat ovat. En­sin­nä­kin kaik­ki ovat lap­sen kal­tai­sia: hen­gel­li­ses­ti vä­häi­siä, ja pie­niä. Täs­tä Raa­ma­tus­sa on Jee­suk­sen sana omil­le ope­tus­lap­sil­leen: "El­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan" (Matt. 18:3).

Mo­nes­sa muus­sa­kin pai­kas­sa Jee­sus aset­ti pie­nen lap­sen us­ko­vai­sen esi­ku­vak­si. Apos­to­li Paa­va­li vah­vis­ti tä­män asi­an kir­jees­sään ko­rint­to­lai­sil­le, kun hän to­te­aa, et­tä "teis­sä ei ol­lut mon­ta ih­mis­ten mie­les­tä vii­sas­ta, ei mon­ta vai­ku­tus­val­tais­ta ei­kä mon­ta ja­lo­su­kuis­ta" (1. Kor. 1:26). On tär­ke­ää huo­ma­ta, et­tä vii­sai­ta, vai­ku­tus­val­tai­sia ja ja­lo­su­kui­sia us­ko­vai­sia kyl­lä oli Paa­va­lin­kin ai­ka­na, mut­ta nämä omi­nai­suu­det ei­vät ol­leet heil­le sen enem­pää apu kuin es­te­kään Ju­ma­lan val­ta­kun­taan pää­se­mi­ses­sä.

Toi­sek­si vain syn­ti­set pää­se­vät si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Luu­li­si, et­tä tämä oli­si help­po pää­sy­vaa­ti­mus, mut­ta ei­pä ole. Ni­mit­täin ih­mi­sen on vai­kea tun­nus­taa syn­ti­syyt­tään. Raa­ma­tus­sa tämä seik­ka tu­lee esiin eri­tyi­ses­ti fa­ri­seuk­sis­sa ja kir­ja­nop­pi­neis­sa. He­hän oli­vat yl­pei­tä omas­ta syn­nit­tö­myy­des­tään, ei­kä hei­tä ol­lut yh­tään Jee­suk­sen seu­raa­jis­sa. Jee­sus vah­vis­ti­kin ju­lis­tuk­ses­saan, et­tä hän ei ole tul­lut kut­su­maan seu­raa­jik­seen hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä (Matt. 9:13).

Kol­mas eh­to on kaik­kein tär­kein: Ju­ma­lan lap­sek­si pää­see us­ko­mal­la. Niin, siis ei op­pi­mal­la, ke­hit­ty­mäl­lä, muis­ta­mal­la ei­kä edes pa­ho­ja te­ko­ja vält­tä­mäl­lä, vaan us­ko­mal­la. Tä­mä­kin asia on Jee­suk­sen it­sen­sä mo­neen ker­taan vah­vis­ta­ma. Esi­mer­kik­si käy Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min en­sim­mäi­sen lu­vun koh­ta, jos­sa apos­to­li ker­toi­lee Jee­suk­ses­ta näin: ”kai­kil­le, jot­ka ot­ti­vat hä­net vas­taan, hän an­toi oi­keu­den tul­la Ju­ma­lan lap­sik­si, kai­kil­le, jot­ka us­ko­vat hä­neen” (Joh. 1:12).

On­han loh­dul­lis­ta! Vaik­ka en kel­pai­si mi­hin­kään muu­hun, niin Ju­ma­lan lap­sek­si kel­paan. Vaik­ka mi­nul­la ei oli­si yh­tään tut­kin­toa, ei yh­tään työ­ko­ke­mus­ta ei­kä edes yh­tään ys­tä­vää, minä kel­paan! Syn­ti­nen ih­mi­nen pää­see tai­vaa­seen lap­sen­kal­tai­sel­la us­kol­la. Te­kee mie­li lau­laa:

"Saan ol­la lap­si Ju­ma­la­ni

ja veli Her­ran Jee­suk­se­ni.

Ja luo­na Her­ran

tai­vaas­sa ker­ran

on ko­ti­ni."

(SL 216:1)

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
MarkkuKamula

Liputuspäivä avioliitolle

24.10.2024 5.25
MarkkuKamula

Istuttaisitko vielä omenapuun?

1.10.2024 9.10
MarkkuKamula

Pikalähtö puheen pidosta

31.8.2024 6.35
MarkkuKamula

Elämän tarkoituksesta

26.7.2024 15.25
MarkkuKamula

Mielessä Pudasjärven Suviseurojen viimeinen puheenvuoro

26.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Äiti

12.5.2024 6.00
MarkkuKamula

Miten minun tulisi nyt toimia?

27.3.2024 7.00
MarkkuKamula

Purkuinfoa ja taivaan terveisiä

29.2.2024 6.00
MarkkuKamula

Tasaisen tavallinen lauantai – rakkaudella höystettynä

27.1.2024 6.00
MarkkuKamula

Hirmuisesti velkaa ja silti velaton

31.12.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä oli ennen kuin mitään oli?

24.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Marraskuusta ikuiseen suveen

4.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä aika on?

12.10.2023 7.30
MarkkuKamula

Aivan paras kanava

23.8.2023 7.00
MarkkuKamula

Lyhyt, mutta täydellinen elämä

26.7.2023 6.00
MarkkuKamula

Maitokärryt, muriseva kuutoskone ja mönkijä – muistoja suviseuratyövuoroista

28.6.2023 6.00
MarkkuKamula

"Söin, annoin pikkusiskolleni, ja hänkin söi"

30.5.2023 6.00
MarkkuKamula

Jumala siunatkoon Suomen kansaa

29.4.2023 6.00
MarkkuKamula

Mukavat ja vähemmän mukavat kotityöt

26.3.2023 7.00
MarkkuKamula

Inflaatio ei syö armoa

3.3.2023 6.00
MarkkuKamula

Raamatulliset kädet

27.1.2023 6.00
MarkkuKamula

Kaksi tyhjätaskuista nuorta lupasi rakastaa

23.12.2022 6.00
MarkkuKamula

Odottamisia

27.11.2022 6.00
MarkkuKamula

Sielunvihollinen – kesy satuhahmo?

26.10.2022 6.00
MarkkuKamula

Uskon, toivon ja rakkauden keskellä ohut tumma raita

25.9.2022 6.15
MarkkuKamula

Mieleen piirtyi kuva leirinuotiosta

23.8.2022 7.00
MarkkuKamula

"Taivaan iloa, taivaan riemua" – Mielikuvia taivaasta

17.7.2022 7.00
MarkkuKamula

Onnellisia ja kirpaisevia muistoja Suviseuroista

10.6.2022 7.00
MarkkuKamula

Yhteiset hetket jäivät unelmiksi

8.5.2022 6.00
MarkkuKamula

Muutama lintuaiheinen kysymys Luojalle

25.4.2022 6.00
MarkkuKamula

Siitä kutsusta en uskaltanut kieltäytyä

23.3.2022 6.00
MarkkuKamula

Sanojen voima

16.2.2022 6.00
MarkkuKamula

Tosipaikan edessä

23.1.2022 7.00