JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ek­syk­sis­sä

21.12.2019 6.13

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191221061300

Ovi­kel­lo soi. Vil­kai­sen kel­loa, vä­hän yli yh­dek­sän.

– Kuka siel­lä nyt tä­hän ai­kaan voi ol­la, ih­met­te­len.

Me­nen kyl­py­huo­nee­seen ja rii­pai­sen sau­na­ta­kin yö­pu­ku­ni pääl­le. Ovi­kel­lo soi uu­des­taan, vaa­ti­vas­ti.

Kii­reh­din as­ke­lei­ta­ni ja sol­min hä­täi­ses­ti sau­na­ta­kin vyö­tä kiin­ni. Var­maan siel­lä on ta­lo­yh­ti­ön hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja. On­ko­han ve­si­las­ku­ni jää­nyt mak­sa­mat­ta?

Avaan oven. Por­tail­la sei­soo pie­ni poi­ka, ar­vi­ol­ta kol­me­vuo­ti­as. Ul­ko­va­lo va­lai­see it­kui­set kas­vot, lun­ta ti­pah­te­lee hil­jal­leen val­koi­sel­le pi­hal­le, puut pi­dät­tä­vät hen­gi­tys­tään.

– I-i-sä me-meni pois, poi­ka ni­kot­te­lee it­kun lo­mas­ta.

Olen ih­meis­sä­ni. Mis­tä poi­ka ti­pah­ti por­tail­le­ni?

– Min­ne isä meni, ky­syn.

– I-i-isä-sä me-meni, au-au­to, yh­hyy­yy.

Las­keu­dun pol­vil­le­ni po­jan eteen.

– No, älä­hän it­ke. Minä en saa sel­vää, mitä sinä sa­not. Ko­e­ta rau­hal­li­ses­ti sa­noa, min­ne isä meni. Kyl­lä asia sel­vi­ää, minä ko­e­tan tyyn­ny­tel­lä poi­kaa.

Piha on hil­jai­nen, au­tot sei­so­vat ka­tok­ses­sa. Yh­tään ih­mis­tä ei näy­tä ole­van liik­keel­lä. Ta­lois­ta lois­ta­vat jou­lu­va­lot.

– Odo­ta­han, minä puen pääl­le­ni. Läh­de­tään ot­ta­maan sel­vää, min­ne isä meni.

Pe­räy­dyn etei­seen ja alan ve­tää top­pa­hou­su­ja jal­kaa­ni. Poi­ka tu­lee pe­räs­sä­ni, al­kaa heit­tä­mään tak­kia pääl­tään. Ai­koo­ko hän jää­dä mi­nun luok­se­ni? Häm­men­nyn. Ste­re­ois­ta tul­vi­vat jou­lu­lau­lun sa­nat: Taas ai­ot jou­lu­vie­raak­se­ni ja saa­vut, Jee­sus, meil­le­kin. Jo­ta­kin su­rul­lis­ta hii­pii mie­lee­ni, jos­ta­kin kau­kaa.

*****

Kir­ja­hyl­lys­sä on kir­ja. Sen kan­net ovat vih­re­ät. Kir­jas­sa on muu­ta­ma ku­va­kin, mus­ta­val­koi­sia ku­ten sen ajan kir­jois­sa. Kir­ja kieh­too miel­tä­ni. Tai pi­kem­min­kin kir­jan yk­si kuva. Ha­lu­an unoh­taa ku­van.

Jos­kus ute­li­ai­suus käy yli­voi­mai­sek­si. Otan kir­jan kä­tee­ni. Se­lai­len sitä epä­var­moin ja jän­nit­ty­nein sor­min, kun­nes si­vut au­ke­a­vat oi­ke­al­ta koh­dal­ta. Tuos­sa se on! Kurk­kuu­ni nou­see tu­kah­dut­ta­va pala.

Ku­vas­sa on pie­ni tyt­tö, ki­ha­ra­tuk­kai­nen, ru­set­ti hiuk­sis­saan. Ty­töl­lä on val­koi­nen mek­ko. Kuin juh­liin me­nos­sa. Tyt­tö sei­soo lai­tu­ril­la yk­sin. It­kee. Tuu­li lii­kut­taa jär­ven aal­to­ja. Toi­nen nyrk­ki hie­rai­see sil­mää, toi­ses­sa roik­kuu nuk­ke. Hä­net on on jä­tet­ty. Min­ne äi­ti ja isä ovat men­neet? Hän­tä ei ole otet­tu mu­kaan. Ku­kaan ei kuu­le hä­nen it­ku­aan. Mi­nua al­kaa it­ket­tää.

******

– Minä lai­tan top­pa­hou­sut ja ta­kin pääl­le­ni, et­tä tar­ke­nen. Tu­lit­ko sinä jos­ta­kin asun­nos­ta täs­tä mei­dän pi­hal­ta?

Kat­son poi­kaa, näyt­täi­si­kö tämä tu­tul­ta. It­ku on tur­vot­ta­nut po­jan sil­miä, ja ne­näs­tä vuo­taa rä­kää. Ei, en ole näh­nyt poi­kaa ai­em­min.

Otan poi­kaa kä­des­tä, käsi on pie­ni ja luot­ta­vai­nen. As­tum­me pi­hal­le. Huo­maan erään asun­non edes­sä vie­raan au­ton.

– Tu­lit­ko sinä tuos­ta au­tos­ta? On­ko tuo au­to tei­dän, osoi­tan isoa tila-au­toa.

– Isä me-meni, meni, au-au­to.

Poi­ka al­kaa taas nyyh­kyt­tää. Mie­lee­ni tun­kee kau­his­tut­ta­va aja­tus. On­ko joku isä to­si­aan jät­tä­nyt tä­män pie­nen po­jan au­tos­taan ja aja­nut pois? Pi­tää­kö mi­nun soit­taa po­lii­sil­le? Mi­ten täl­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa toi­mi­taan? Läh­den­kö kier­te­le­mään po­jan kans­sa lä­his­töl­lä ja ko­e­tan ky­sel­lä hä­nel­tä, oli­si­ko jo­kin talo hä­nen ko­tin­sa? Olen vas­ta muut­ta­nut seu­dul­le, en­kä vie­lä tun­ne tä­män kul­man asuk­kai­ta.

– Oli­ko siel­lä au­tos­sa mui­ta kuin sinä ja si­nun isä­si?

– I-i-isä meni po-po-pois, saa poi­ka vain sa­not­tua hen­ke­ään ve­tä­en.

Olen tus­kai­sen epä­tie­toi­nen, mi­ten tämä asia sel­vi­te­tään. Mi­ten joku on voi­nut jät­tää näin pie­nen lap­sen yk­sin? Niin­kin voi ta­pah­tua, su­rul­lis­ta kyl­lä.

– Men­nään ky­sy­mään neu­voa tuos­ta asun­nos­ta, he var­maan­kin osaa­vat sa­noa, mis­sä isä on. Siel­lä on pie­niä lap­sia. He osaa­vat aut­taa mei­tä. älä hä­täi­le, kyl­lä isä löy­tyy.

Kyy­kis­tyn po­jan eteen. Etääl­lä kuu­luu ohi­me­ne­vän ju­nan su­hi­naa. Juna tu­lee jos­ta­kin, on mat­kal­la jon­ne­kin. Sen va­kaa, rai­teil­la py­sy­vä lii­ke tuo tur­val­li­suut­ta, kyy­dis­sä mat­kus­ta­jat ovat mie­let täyn­nä ki­hel­möi­vää odo­tus­ta.

*****

Yk­si, kak­si, kol­me. Las­ken ohi­a­ja­via au­to­ja. Au­tois­sa is­tuu äi­te­jä, isiä, lap­sia, nuo­ri­so­po­ru­koi­ta. Ta­kaik­ku­nat ovat muu­rau­tu­neet um­peen ta­va­ra­röyk­ki­öis­tä, ma­kuu­pus­se­ja, telt­to­ja, ui­ma­ren­kai­ta. Au­rin­ko pais­taa. Kuu­ma kau­pun­ki työn­tää luo­taan, as­falt­ti vie ja vil­voit­ta­vat ve­sis­töt odot­ta­vat. Kat­son oi­ke­al­le, va­sem­mal­le, pa­ko­kaa­sut tun­ke­vat ne­nää­ni. Vii­le­nee jo, kun vii­mei­set pe­rä­va­lot ki­pu­a­vat mäen pääl­le, ka­to­a­vat sen taak­se.

Mi­nä­kin ha­lu­ai­sin ol­la jos­sa­kin nois­ta au­tois­ta, mat­kal­la jon­ne­kin. Kään­nyn kan­noil­la­ni ja pa­laan ta­kai­sin ko­ti­pi­haan. Pu­na­kyl­ki­ras­tas lau­laa. On ju­han­nu­saat­to.

******

– Lai­te­taan tak­ki kiin­ni, et­tei si­nua pa­le­le. Mikä si­nun nimi on?

– Mi-Mii-ka.

– Ai Mii­ka. Mon­ta­ko vuot­ta sinä olet? Näy­tä vaik­ka sor­mil­la.

Kat­son poi­kaa lä­hel­tä. Hä­nel­lä on pipo pääs­sään ja siis­tit vaat­teet. Kas­vot ovat pyö­re­ät, sil­mis­sä kyy­nel­ten ta­ka­na pil­kah­taa kir­kas kat­se. Su­loi­nen pik­ku poi­ka. On hä­nes­tä pi­det­ty huol­ta. Mi­nun te­kee mie­li pu­ris­taa poi­ka sy­lii­ni.

– Soi­te­taan ovi­kel­loa. Si­nun isä­si on jo huo­les­tu­nut, mis­sä pik­ku-Mii­ka on. Hän var­mas­ti et­sii si­nua. Kyl­lä me isä löy­de­tään, ole­han huo­le­ti.

Ko­e­tan pu­hua va­kuut­ta­vas­ti, vaik­ka oma mie­le­ni on se­ka­sor­toi­nen. Mis­tä tämä poi­ka mei­dän pi­haan jou­tui? Mik­si juu­ri mi­nun ovel­le­ni? On­han täs­sä pi­has­sa mon­ta muu­ta­kin ovea.

Soi­tan ovi­kel­loa. Joku rap­laa luk­koa, ei mei­naa saa­da au­ki. Pit­kä, hoik­ka mies avaa oven. En ole hän­tä ai­em­min näh­nyt. Mie­hen ta­ka­na lois­ta­vat läm­pi­mäs­ti jou­lu­kuu­sen va­lot, kuu­luu las­ten ilois­ta me­kas­tus­ta. Ta­lon emän­tä hy­myi­lee taa­em­pa­na, vie­res­sä sei­so­va isän­tä on huo­les­tu­neen nä­köi­nen.

– Tie­dät­te­kö, mis­tä tämä pie­ni poi­ka on ko­toi­sin, ky­syn pit­käl­tä mie­hel­tä.

– Sekö he­rä­si. Juu­ri äs­ken kä­vin kat­so­mas­sa.

Mies ei kat­so mi­nua, ei poi­kaa, kat­soo au­to­aan, rap­laa avai­mi­aan.

– Siel­lä­hän Mii­ka on, sa­noo ta­lon isän­tä iloi­sen nä­köi­se­nä.

Sil­män­rä­päyk­ses­sä mi­nul­le sel­vi­ää. Poi­ka on nuk­ku­nut au­tos­sa, kun per­he on tul­lut ky­läi­le­mään. Ei lap­si ole voi­nut tie­tää, mi­hin van­hem­mat ovat men­neet.

– Löy­tyi­hän isä, sa­non huo­jen­tu­nee­na ja pu­ris­tan poi­kaa ol­ka­pääs­tä.

Pa­laan ko­tii­ni. Au­kai­sen oven läm­pi­mään etei­seen. Pa­pe­ri­kaih­ti­met ka­hah­ta­vat il­ma­vir­ras­sa. On hä­mä­rää. Kynt­te­li­kön kel­tais­ta va­loa häi­väh­tää tau­lun pin­nas­sa. La­sien­ke­li ik­ku­nas­sa lii­kah­taa vai­me­as­ti, kun kul­jen sen ohi. Mies­kuo­ro ker­taa lau­lun sä­et­tä: On maa­il­man teil­lä vain rau­hat­to­muus.

Ki­pe­ää ja mur­heel­lis­ta lii­kah­taa mie­les­sä­ni. Jou­set hy­väi­le­vät su­ru­a­ni, pi­a­non ke­ve­ät sä­ve­let kos­ket­ta­vat toi­voa. Jo­kin etäi­nen ta­ri­na al­kaa elä­mään mie­les­sä­ni. On­ko se jo­kin jou­lu­tun­nel­ma vai muis­to omas­ta lap­suu­des­ta­ni? Ek­sy­nees­tä lap­ses­ta ja kat­sees­ta, joka me­nee ohi.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
AulikkiPiirainen

Lem­pei­tä jää­hy­väi­siä

25.11.2020 6.00
AulikkiPiirainen

En­si­hoi­toa

28.10.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Syk­sy­kö on, vai ke­vät?

26.9.2020 6.15
AulikkiPiirainen

Seu­ra­pen­kis­sä jäl­leen

30.8.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Ar­ki­sis­sa aja­tuk­sis­sa ko­ti­su­vi­seu­rois­sa

18.7.2020 6.35
AulikkiPiirainen

Tou­ko­kui­nen läk­si­äis­pu­he kol­le­goil­le­ni

26.6.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Pär­jäi­sim­me­kö vä­hem­mäl­lä?

26.5.2020 6.20
AulikkiPiirainen

Pää­si­äi­sa­jan va­loa

2.5.2020 6.55
AulikkiPiirainen

Etä­o­pon työ­päi­vä

1.4.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Avan­toon

25.2.2020 6.30
AulikkiPiirainen

Kun huo­li muut­tui kii­tol­li­suu­dek­si

26.1.2020 6.30
AulikkiPiirainen

Vain as­kel toi­seen elä­mään

26.11.2019 6.49
AulikkiPiirainen

Hy­väs­tit ke­säl­le

22.10.2019 6.38
AulikkiPiirainen

Syk­syis­tä luon­toa ja kos­ket­ta­via het­kiä Ruot­sin-mat­kal­la

28.9.2019 6.32
AulikkiPiirainen

Mi­ten sen lau­lu­tuo­ki­on kans­sa kävi?

26.8.2019 6.18
AulikkiPiirainen

Mikä yö!

27.7.2019 6.34
AulikkiPiirainen

Pel­lon lai­dal­la mi­nä­kin

25.6.2019 6.53
AulikkiPiirainen

Ke­sä­hel­sin­ki­läi­nen vuo­si­mal­lia 1979

30.5.2019 6.45
AulikkiPiirainen

Nuo­ren opet­ta­jat­ta­ren pin­huu­si

25.4.2019 6.15
AulikkiPiirainen

Pää­si­äi­nen sä­ve­lin – uut­ta CD:tä kuun­te­le­mas­sa

22.3.2019 6.29
AulikkiPiirainen

Jää­dä­kö vai ei­kö jää­dä?

8.3.2019 6.25
AulikkiPiirainen

Syr­jäs­tä­kat­so­ja

2.2.2019 6.52
AulikkiPiirainen

Mitä meis­tä jää?

1.1.2019 6.43
AulikkiPiirainen

Kuu­si

5.12.2018 6.16
AulikkiPiirainen

Hil­lit­ty­jä sä­vy­jä

3.11.2018 7.00
AulikkiPiirainen

Kyt­kin luis­taa

28.9.2018 6.56
AulikkiPiirainen

Syk­sys­sä soi elä­män hau­raus

24.8.2018 6.22
AulikkiPiirainen

Vir­taa­va vesi kut­suu mu­kaan­sa

6.8.2018 6.45
AulikkiPiirainen

Yh­teis­tä lau­lua lau­la­mas­sa

10.7.2018 6.45
AulikkiPiirainen

Pel­ko­ja

10.6.2018 6.30
AulikkiPiirainen

Ke­väis­tä le­vot­to­muut­ta

5.5.2018 6.23
AulikkiPiirainen

Jou­lu on hil­jais­ta hä­mä­rää, pää­si­äi­nen ke­vyt­tä va­loa

31.3.2018 6.58
AulikkiPiirainen

Kii­tol­li­suus vah­vis­taa hy­vää

3.3.2018 6.57
AulikkiPiirainen

Am­ma­tin­va­lin­ta, sat­tu­maa­ko?

4.2.2018 6.38
AulikkiPiirainen

Ru­kous on lah­ja

27.12.2017 6.14
30.11.2020

Her­ra, osoi­ta mi­nul­le tie­si, ope­ta mi­nua kul­ke­maan pol­ku­ja­si. Oh­jaa mi­nut to­tuu­tee­si ja ope­ta mi­nua, sinä Ju­ma­la­ni, aut­ta­ja­ni! Si­nuun minä luo­tan ai­na. Ps. 25:4–5

Viikon kysymys