Mis­sä isä vii­pyy? On­ko hän saa­nut jon­kin koh­tauk­sen, on­ko hän hal­vau­tu­nut? Py­säh­dyn taas kat­se­le­maan ik­ku­nas­ta tiel­le ja pi­hal­le, joko ku­ma­rai­sen mie­hen hah­mo nä­kyy. Vii­mein var­jo häi­väh­tää pi­ha­po­lul­la, tut­tu hah­mo, isä!

Isä­ni sai­ras­te­li ko­vas­ti vii­mei­si­nä elin­vuo­si­naan. Sy­dän oi­reh­ti ja hä­nel­le teh­tiin sy­dä­men ohi­tus­leik­kaus. Myö­hem­min kau­la­val­ti­mo ah­tau­tui, sitä puh­dis­tet­tiin, min­kä seu­rauk­se­na puh­ke­si epi­lep­sia. Ve­ri­suo­net tuk­keu­tui­vat myös pään alu­eel­la, tuli ve­ren­vuo­toa, ja suo­nia hoi­det­tiin. Isä sel­vi­si kai­kes­ta täs­tä, toi­pui ih­meel­li­sel­lä ta­val­la lä­hes en­nal­leen ja pa­la­si ko­tiin. Sil­loin opin ko­ke­maan kii­tol­li­suut­ta ja sen tuo­maa on­nen tun­net­ta.

Erään ker­ran, kun isä oli vie­ty am­bu­lans­sil­la Ka­jaa­nis­ta Ou­luun, ih­met­te­lin omaa re­ak­ti­o­ta­ni. Vaik­ka it­kin huol­ta­ni ja pel­ko­a­ni, koin on­nel­lis­ta tun­net­ta. Mik­si olin on­nel­li­nen, vaik­ka mi­nul­la oli huo­li isän ter­vey­des­tä ja en­nen kaik­kea sie­lun­ti­las­ta? Isä ei ol­lut us­ko­mas­sa. Oli­ko ti­lan­ne niin va­ka­va, et­tä ym­mär­sin, et­tei­vät ih­mis­voi­mat au­ta? Täy­tyi tur­vau­tua yk­sin Ju­ma­lan apuun, kuin lap­si.

Vuo­sia myö­hem­min tör­mä­sin Kai­sa Vuo­ri­sen ja Lot­ta Uu­si­ta­lo-Mal­mi­vaa­ran kir­jaan Huo­maa hyvä. Sil­loin ym­mär­sin, et­tä tuo tun­ne oli ol­lut kii­tol­li­suut­ta. Kir­jas­sa ku­va­taan kii­tol­li­suut­ta po­si­tii­vi­se­na tun­tee­na. Se vah­vis­taa hy­vää ja si­too ih­mi­siä yh­teen. Kii­tol­li­suus on sitä, et­tä ym­mär­tää, mitä hy­vää on saa­nut ih­mi­sil­tä ja elä­mäl­tä. Se li­sää on­nel­li­suut­ta ja vah­vis­taa ra­kas­te­tuk­si tu­le­mi­sen tun­net­ta. Kii­tol­li­nen ih­mi­nen pi­tää elä­mää lah­ja­na, ei it­ses­tään sel­vyy­te­nä. Hän on kii­tol­li­nen sii­tä, mitä on. Kii­tol­li­suus myös vä­hen­tää ah­dis­tus­ta ja ka­teu­den tun­net­ta.

Kii­tol­li­suut­ta voi ko­kea pie­nis­tä­kin asi­ois­ta ja eh­kä juu­ri niis­tä sitä kan­nat­taa­kin et­siä. Seu­raa­va ko­ke­mus on eh­kä hu­vit­ta­va, mut­ta mi­nul­le tot­ta. Vii­me ke­sä­nä mi­nul­la meni kor­va pa­has­ti tuk­koon. Ter­vey­den­hoi­ta­ja neu­voi os­ta­maan ap­tee­kis­ta kor­van­puh­dis­tu­sai­net­ta. Ti­put­te­lin sitä us­kol­li­ses­ti kor­va­käy­tä­vään, mut­ta ti­lan­ne vain pa­he­ni. Kun ase­tuin ma­kuul­le­ni, lump­sah­ti kor­va to­taa­li­ses­ti luk­koon. Oli han­ka­la ol­la pit­käl­lään ja unen­laa­tu kär­si. Ko­e­tin ti­put­taa kor­va­käy­tä­vään vet­tä­kin, mut­ta ei se ko­ti­kons­teil­la on­nis­tu­nut. Tätä jat­kui muu­ta­mia viik­ko­ja ja olin me­net­tää her­mo­ni, kun kor­va ei suos­tu­nut au­ke­a­maan. Vii­mein me­nin ter­veys­kes­kuk­seen kor­va­huuh­te­luun. Läm­min ve­si­suih­ku le­vi­si kor­va­käy­tä­vään, vaik­ku va­lui pois. Minä kuu­lin! Mon­ta viik­koa muis­tin päi­vit­täin kii­tol­li­se­na ter­vey­den­hoi­ta­jaa, joka sai vai­kun kor­vas­ta­ni pois.

Olen kova mu­reh­ti­maan lä­heis­te­ni asi­oi­ta ja elä­mää. Var­sin­kin yön elot­to­muu­des­sa huo­let vyö­ry­vät pääl­le, uni kar­kaa. Jos­kus olen ajau­tu­nut ah­dis­tuk­ses­sa­ni niin um­pi­ku­jaan, et­tei elä­mäs­sä­ni ole lain­kaan nä­ky­nyt hy­viä asi­oi­ta, vain pel­koa ja pi­meyt­tä. Mie­li on ol­lut pa­ko­tet­ta­va et­si­mään, mitä hy­vää mi­nul­la on. Vä­hi­tel­len po­si­tii­vi­sia asi­oi­ta on al­ka­nut löy­ty­mään. Kii­tol­li­suu­den ai­hei­den miet­ti­mi­nen on kään­tä­nyt aja­tuk­sia pois huo­lis­ta ja mur­heis­ta. Us­ko ja elä­mä tun­tu­vat suu­ril­ta Ju­ma­lan lah­joil­ta, eri­tyi­sil­tä kii­tok­sen ai­heil­ta.

Kii­tol­li­suut­ta ja si­ten myön­teis­tä tun­ne­ti­laa voi he­rä­tel­lä pi­tä­mäl­lä kii­tol­li­suus­päi­vä­kir­jaa tai yk­sin­ker­tai­sem­min il­lal­la vuo­tee­seen aset­tu­es­saan ru­kouk­sen ta­voin miet­tiä, mis­tä juu­ri tä­nään voi ol­la kii­tol­li­nen. Voi myös kir­joit­taa kii­tol­li­suus­kir­jeen tai -vies­tin ih­mi­sel­le, jota koh­taan tun­tee kii­tol­li­suut­ta.

Enää ei ole lä­hes kym­me­neen vuo­teen tar­vin­nut huo­leh­tia, tu­lee­ko isä ko­tiin. Hän on pääs­syt van­hurs­kas­ten le­poon, ja se on suu­ri kii­tol­li­suu­den ai­he.

Läh­de: Uu­si­ta­lo-Mal­mi­vaa­ra, L. & Vuo­ri­nen, K. (2017). Huo­maa hyvä.