JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Miten sen laulutuokion kanssa kävi?

26.8.2019 6.18

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190826061800

Sen, jon­ka lu­pa­sin to­teut­taa Mu­hok­sen Su­vi­seu­rois­sa. On tors­tai-il­ta ja ajat­te­len, et­tä tel­tas­sa ei vie­lä ole eh­kä ko­vin pal­jon vä­keä. Sil­loin ei saa täyt­tä te­hoa lau­la­mi­seen. En­kä mal­ta jää­dä il­ta­myö­hään ken­täl­le. Ha­lu­an en­nät­tää Su­vi­seu­ro­jen ava­jai­siin seu­raa­va­na aa­mu­na.

Tu­lee per­jan­tai-il­ta. Vä­keä al­kaa jo ol­la pal­jon ken­täl­lä, jo­ten olo­suh­teet oli­si­vat otol­li­set mah­ta­vaan lau­lu­het­keen. Lyk­kään kui­ten­kin vie­lä suun­ni­tel­ma­ni to­teut­ta­mis­ta.

Lau­an­tai­na il­ta­vuo­ro jul­kai­su­myy­mä­läs­sä kes­tää yh­dek­sään. Ajat­te­len, et­tä nyt tai ei kos­kaan. Nyt on jää­tä­vä lau­la­maan. Suun­taan as­ke­lee­ni mää­rä­tie­toi­ses­ti seu­ra­telt­taan. Vaik­ka vai­ku­tan päät­tä­väi­sel­tä ja pär­jää­väl­tä, jo­kin hier­tää ken­gäs­sä. Ei ole help­po liik­kua yk­sin jou­kos­sa, jos­sa kai­kil­la muil­la vai­kut­taa ole­van seu­raa. Eh­tool­lis­kirk­ko on juu­ri lop­pu­mas­sa, kun as­tun tel­tan oves­ta si­sään ja et­sin va­paan pai­kan. Olo on or­po yk­sin is­tu­es­sa, en ole sii­hen tot­tu­nut, vaik­ka­kin tot­tut­tau­tu­nut, pa­kos­ta.

Vie­lä viik­ko­mes­sun li­tur­gi­an pää­tös ja sen jäl­keen il­ta­har­taus en­nen kuin lau­lu­tuo­kio pää­si­si al­ka­maan. Eh­tool­li­sen vie­ton ai­ka­tau­lu ve­nyy, jo­ten il­ta­har­taus pää­see al­ka­maan myö­häs­sä. Is­tun tel­tas­sa vä­ki­jou­kon ym­pä­röi­mä­nä ja saan yh­tyä voi­mak­kaa­seen seu­ra­lau­luun.

Kun käyt­tää mo­bii­li­lau­lu­kir­jaa, kän­ny­käs­sä on hyvä ol­la vir­taa, jos mie­lii seu­ra­ta lau­lu­jen sa­no­ja. Enää ei pys­ty lau­la­maan ul­ko­muis­tis­ta, kun lau­lu­jen sa­noi­tus­ta on uu­sit­tu ja mu­kaan on tul­lut uu­sia lau­lu­ja. Avaan pu­he­li­me­ni. Apua, vir­ta­pyl­väs on yl­lät­tä­vän ma­ta­lal­la! Voi ei! Tä­hän­kö lau­la­mi­se­ni hyy­tyy? Ym­mär­rän pit­kit­tää vir­ran riit­tä­vyyt­tä ja lai­tan vir­ran­sääs­tö­ti­lan pääl­le. Peu­ku­tan mie­les­sä­ni akun kes­tä­vyyt­tä.

Sii­tä se lau­la­mi­nen al­kaa. Nau­tin val­ta­vas­ta ään­ten vyö­rys­tä, ilos­ta ja on­nes­ta, joka lau­la­mi­ses­ta vä­lit­tyy, tun­nel­mas­ta. Tätä en ole ko­ke­nut mo­niin vuo­siin. Il­ta-au­rin­ko luo mie­len­kiin­toi­sia var­jo­ja seu­ra­tel­tan kat­toon. En väsy kat­so­maan tum­mia hah­mo­ja hä­mär­ty­väs­sä il­las­sa, va­lo­ja, var­jo­ja.

Kat­se­len ym­pä­ril­le­ni, et­sin tut­tu­ja kas­vo­ja, lau­lan. Penk­kiin pu­jot­te­lee edes­tä­ni kak­si nuor­ta mies­tä. Lau­lu tau­ko­aa, ja toi­nen mie­his­tä aloit­taa kes­kus­te­lun:

– Mi­tä­pä Au­lik­ki?!

Kat­son pit­kään ja olen nä­ke­vi­nä­ni mie­hes­sä jo­ta­kin tut­tua, mut­ta en us­kal­la lau­sua jul­ki ar­vai­lu­ja­ni.

– Kuka sinä olet?

– No, mie­ti­pä.

Minä mie­tin ja lo­pul­ta us­kal­lan ar­vail­la mie­hen su­ku­ni­meä, etu­ni­meä en muis­ta. Se osuu oi­ke­aan. Hän on en­ti­nen op­pi­laa­ni työ­vuo­sie­ni al­ku­puo­lel­ta. Sii­nä ru­pat­te­lem­me, ute­len kou­lu­tuk­set, per­he­suh­teet ja asuin­paik­ka­kun­nat. Sitä vain ih­met­te­len, kuin­ka hän mi­nut tun­tee yli kah­den­kym­me­nen vuo­den ta­kaa. Olen sen­tään kur­tis­tu­nut mel­koi­ses­ti ja kak­sois­leu­ka­kin on vä­hin­tään tup­laan­tu­nut. Kai­pa op­pi­laan muis­tiin pai­nuu tar­kem­min opet­ta­jan hah­mo, jota hän tui­jot­taa vuo­si­kau­sia, vaik­ka­kin uni­sin sil­min. Opet­ta­ja nä­kee kym­me­niä, sa­to­ja kas­vo­ja edes­sään, ei­vät ne jää hel­pos­ti mie­leen.

Lau­lu­tuo­kio on siis täl­lä ker­taa mel­ko ly­hyt, hy­vin jak­san sen is­tua väen täyt­tä­mäs­sä seu­ra­tel­tas­sa. Vii­mei­nen lau­lu pau­haa voi­mak­kaa­na, kän­ny­kät nou­se­vat, tun­nel­ma tal­len­tuu kuva- ja ää­ni­vir­taan. Pu­he­li­me­ni akun vir­ta riit­tää lop­puun saak­ka.

As­te­len ri­va­kas­ti tyy­ty­väi­se­nä seu­ra­ken­tän lai­taa ko­tiin. Kel­lo lä­he­nee puol­ta yö­tä. Ke­hun ko­to­na odot­ta­val­le sis­kol­le­ni reip­paut­ta­ni. Ai­on pan­na kel­lon soi­maan, jot­ta en­nä­tän ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen.

Mut­ta toi­sin sii­nä käy. Unet kar­kaa­vat. Kel­lo tu­lee yk­si, kol­me, vii­si. Uni on ol­lut re­pa­leis­ta, aja­tuk­se­ni käy­vät yli­kier­rok­sil­la, jal­ko­ja pa­kot­taa. Et­sin sär­ky­lää­ket­tä. Pai­nan kel­lon soit­to­nap­pu­lan alas ja pää­tän he­rä­tä, kun he­rään.

Ovi ko­lah­taa, sis­ko­ni läh­tee ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen. Minä nou­sen keit­tä­mään kah­via ja osal­lis­tun lä­he­tyk­seen seu­ra­tel­tas­ta ra­di­on vä­li­tyk­sel­lä.

Kaik­kea ei voi saa­da. On joko tai: lau­aun­tai-il­lan lau­lu­tuo­kio tai sun­nun­tai­aa­mun ju­ma­lan­pal­ve­lus. Koen vah­vas­ti, kuin­ka va­ja­vais­ta elä­mä on. Vas­ta tai­vaas­sa lau­lu­kin on täy­del­lis­tä, kun ei vä­sy­mys vai­vaa.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
AulikkiPiirainen

Juhlapäivän valintoja

20.12.2021 7.00
AulikkiPiirainen

Mittee se eläkeläesmuori voes toimittoo

28.12.2020 13.20
AulikkiPiirainen

Lempeitä jäähyväisiä

25.11.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Ensihoitoa

28.10.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Syksykö on, vai kevät?

26.9.2020 6.15
AulikkiPiirainen

Seurapenkissä jälleen

30.8.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Arkisissa ajatuksissa kotisuviseuroissa

18.7.2020 6.35
AulikkiPiirainen

Toukokuinen läksiäispuhe kollegoilleni

26.6.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Pärjäisimmekö vähemmällä?

26.5.2020 6.20
AulikkiPiirainen

Pääsiäisajan valoa

2.5.2020 6.55
AulikkiPiirainen

Etäopon työpäivä

1.4.2020 6.00
AulikkiPiirainen

Avantoon

25.2.2020 6.30
AulikkiPiirainen

Kun huoli muuttui kiitollisuudeksi

26.1.2020 6.30
AulikkiPiirainen

Eksyksissä

21.12.2019 6.13
AulikkiPiirainen

Vain askel toiseen elämään

26.11.2019 6.49
AulikkiPiirainen

Hyvästit kesälle

22.10.2019 6.38
AulikkiPiirainen

Syksyistä luontoa ja koskettavia hetkiä Ruotsin-matkalla

28.9.2019 6.32
AulikkiPiirainen

Mikä yö!

27.7.2019 6.34
AulikkiPiirainen

Pellon laidalla minäkin

25.6.2019 6.53
AulikkiPiirainen

Kesähelsinkiläinen vuosimallia 1979

30.5.2019 6.45
AulikkiPiirainen

Nuoren opettajattaren pinhuusi

25.4.2019 6.15
AulikkiPiirainen

Pääsiäinen sävelin – uutta CD:tä kuuntelemassa

22.3.2019 6.29
AulikkiPiirainen

Jäädäkö vai eikö jäädä?

8.3.2019 6.25
AulikkiPiirainen

Syrjästäkatsoja

2.2.2019 6.52
AulikkiPiirainen

Mitä meistä jää?

1.1.2019 6.43
AulikkiPiirainen

Kuusi

5.12.2018 6.16
AulikkiPiirainen

Hillittyjä sävyjä

3.11.2018 7.00
AulikkiPiirainen

Kytkin luistaa

28.9.2018 6.56
AulikkiPiirainen

Syksyssä soi elämän hauraus

24.8.2018 6.22
AulikkiPiirainen

Virtaava vesi kutsuu mukaansa

6.8.2018 6.45
AulikkiPiirainen

Yhteistä laulua laulamassa

10.7.2018 6.45
AulikkiPiirainen

Pelkoja

10.6.2018 6.30
AulikkiPiirainen

Keväistä levottomuutta

5.5.2018 6.23
AulikkiPiirainen

Joulu on hiljaista hämärää, pääsiäinen kevyttä valoa

31.3.2018 6.58
AulikkiPiirainen

Kiitollisuus vahvistaa hyvää

3.3.2018 6.57
AulikkiPiirainen

Ammatinvalinta, sattumaako?

4.2.2018 6.38
AulikkiPiirainen

Rukous on lahja

27.12.2017 6.14
19.5.2022

Jeesus sanoo: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” Joh. 13:34

Viikon kysymys