JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Oksia, joihin voi tarttua

12.3.2015 6.48

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150312064800

Olen kir­joit­ta­nut pa­ris­sa vii­mei­ses­sä blo­gi­teks­tis­sä va­ka­vis­ta asi­ois­ta. Nyt pää­tin kir­joit­taa toi­sen­lais­ta, ke­vyt­tä ja ilois­ta teks­tiä. Yh­te­nä il­ta­na yri­tin yh­den­lais­ta, sii­tä ei vain tul­lut mi­tään. Toi­se­na il­ta­na vaih­doin ai­het­ta yh­tä hei­koin tu­lok­sin.

Sit­ten tuli tämä viik­ko ja tuli vies­te­jä ys­tä­vil­tä, tuli pu­he­lin­soit­to­ja lä­hei­sil­tä ih­mi­sil­tä. Yh­te­nä il­ta­na is­tuin sam­mu­te­tus­sa au­tos­sa pit­kään ja kat­se­lin ko­din sy­ty­tet­ty­jä va­lo­ja. Mie­tin, kuin­ka mo­nen­kir­ja­vaa elä­mä on. Mi­ten pal­jon eri­lai­sia vi­vah­tei­ta omaan ta­sai­sel­ta tun­tu­nee­seen ar­keen on vii­me ai­koi­na an­net­tu.

Yh­te­nä päi­vä­nä kuu­lin vies­tin oras­ta­vas­ta uu­des­ta elä­mäs­tä. Seu­raa­vas­sa het­kes­sä tuli su­ru­vies­ti: pit­kä­ai­kai­nen ra­kas ys­tä­vä oli siir­ty­nyt ra­jan taak­se. Toi­nen tu­lee, toi­nen läh­tee, ku­kaan ei jää tän­ne py­sy­väs­ti, vaik­ka ar­jen hek­ti­syy­des­sä tuo tie­to jää taka-alal­le.

Yh­te­nä päi­vä­nä ihas­te­lin ku­va­vies­tis­sä nä­ky­viä lap­su­kai­sia ja hei­dän tem­pauk­si­aan. Sa­ma­na il­ta­na loh­du­tin it­ke­vää tyt­tö­ä­ni, jon­ka ys­tä­väl­lä oli to­det­tu va­ka­va sai­raus. Sen per­heen elä­mä oli py­säh­ty­nyt, ka­ven­tu­nut ohu­ek­si yh­den sa­nan ko­koi­sek­si to­tuu­dek­si. On­nek­si tuo­hon­kin het­keen jää yk­si ok­sa, mi­hin hä­däs­sä voi tart­tua, ru­kous. Päi­vien ku­lu­es­sa löy­tyy vie­lä uu­si­a­kin ok­sia, löy­tyy toi­vo, löy­tyy us­ko huo­mi­seen, ja löy­tyy myös tu­ki­ver­kon iso mer­ki­tys. Mut­ta kes­tää pit­kään, en­nen kuin ta­val­li­nen ar­ki voi pa­la­ta, pa­laa­ko kos­kaan sa­man­lai­se­na. Huo­len ol­les­sa pääl­lä tun­tuu mah­dot­to­mal­ta us­koa, et­tä ta­val­li­nen ar­ki kos­kaan pa­laa.

Aje­lin lu­mis­ta tie­tä koh­ti ko­tia, kun lä­hei­nen ih­mi­nen soit­ti. Kuun­te­lin en­sim­mäi­set hil­jai­set sa­nat. Kyl­mä hii­pi pit­kin sel­kää. Taas­ko täl­lai­nen vies­ti? Mik­si nyt? Mik­si hä­nel­le? Ei­kö nämä oli­si jo riit­tä­neet? Kun sa­no­ja ei tah­to­nut löy­tyä, jäl­jel­le jäi vain yh­tei­nen hil­jai­nen to­te­a­mus: Mei­dän elä­mäm­me on on­nek­si Ju­ma­lan kä­sis­sä. Hän an­taa loh­dun, ja jos hän kul­jet­taa ras­kai­ta tei­tä, hän an­taa myös voi­man. Hä­nen kä­sis­sään on myös huo­mi­nen. Jos hän tah­too, me saam­me sen.

Hil­jai­sel­la pi­ha­maal­la kat­se­lin mi­nul­le rak­kai­den ih­mis­ten liik­ku­mis­ta si­säl­lä. Mie­tin, mi­ten ly­hyt het­ki saat­taa muut­taa pal­jon. Mi­ten on­nel­li­nen saan ol­la, et­tä mi­nun tur­va­ni ei ole pel­käs­tään tuos­sa kai­kes­sa edes­sä­ni nä­ky­väs­sä, vaan et­tä me kaik­ki saam­me ol­la Ju­ma­lan tur­vas­sa. Hän tie­tää mei­dän elä­mäm­me ja voi­miem­me mää­rän.

Mi­nun piti kir­joit­taa iloi­sis­ta asi­ois­ta, mut­ta ei syn­ty­nyt­kään ke­ve­ää teks­tiä. Tun­tuu, et­tä tar­vit­sin nyt täl­lais­ta, sain pu­ret­tua ko­ke­muk­si­a­ni tä­hän kir­joi­tuk­seen. Jos­pa täl­lä oli­si si­nul­le­kin jo­ta­kin an­net­ta­vaa, hyvä lu­ki­ja­ni. Toi­von niin.

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
InkeriHeikkala

Eräs joulumuisto

24.12.2016 6.10
InkeriHeikkala

”Taivaassa minulla on sinut”

16.11.2016 6.45
InkeriHeikkala

Milloin aika haaveille?

13.10.2016 6.19
InkeriHeikkala

Anteeksi

5.9.2016 6.31
InkeriHeikkala

Suviseurat, iloa ja ahdistusta?

8.8.2016 6.42
InkeriHeikkala

Lähtöaika

18.7.2016 7.10
InkeriHeikkala

Polulla katsoo lähelle ja kauas

10.6.2016 6.32
InkeriHeikkala

Juuri oikea elämä

6.5.2016 6.33
InkeriHeikkala

Raadollisena

6.4.2016 6.30
InkeriHeikkala

Miksi minä?

12.3.2016 6.30
InkeriHeikkala

Rakas Taivaan Isä

9.2.2016 6.10
InkeriHeikkala

Höntsäystä ja vihreitä kuulia

4.1.2016 7.02
InkeriHeikkala

Anna valo matkalleni

8.12.2015 6.54
InkeriHeikkala

Vieläkin on mahdollisuus palata

10.11.2015 6.50
InkeriHeikkala

Mitä jää jäljelle?

12.10.2015 7.13
InkeriHeikkala

Kirjoita blogi

2.9.2015 5.30
InkeriHeikkala

Ihan perus

1.8.2015 6.14
InkeriHeikkala

Rukoilemisesta

10.7.2015 6.25
InkeriHeikkala

Ulkonäkökysymyksiä

6.6.2015 6.50
InkeriHeikkala

Kevät on pohjoisessakin

3.5.2015 6.06
InkeriHeikkala

Elämä, sana niin suuri

5.4.2015 6.13
InkeriHeikkala

Taakkojen alla voi kokea välittämistä

2.2.2015 6.23
InkeriHeikkala

Voinko luottaa?

9.1.2015 6.55
InkeriHeikkala

​Naurattaako?

8.12.2014 6.26
InkeriHeikkala

​Lyhyin askelin

29.10.2014 6.12
InkeriHeikkala

​Kynänjäljistä naurua ja kyyneleitä – tallenteita etsimässä

4.9.2014 6.30
InkeriHeikkala

Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa?

7.8.2014 7.40
InkeriHeikkala

Nuorten iltakylät tuovat iloa mummoihmiselle

30.6.2014 8.23
InkeriHeikkala

Kaukana kotoa

31.5.2014 7.58
InkeriHeikkala

​Kevätaurinko paistaa ja paljastaa

1.5.2014 10.55
InkeriHeikkala

Säästä asiaa

28.3.2014 11.59
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys