JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Lähtöaika

18.7.2016 7.10

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160718071000

– Ei ol­lut vie­lä läh­tö­ai­ka.

– Ei ol­lut.

– Ne au­tot il­mes­tyi­vät vas­taan rin­nak­kain nyp­py­län ta­kaa. Ei ol­lut ai­kaa miet­tiä, piti vain toi­mia. No­pe­al­la ra­tin­liik­keel­lä sain kier­ret­tyä bus­si­py­sä­kin kaut­ta ohi. Pait­si…

– Pait­si?

– Ei sii­nä ole mi­tään bus­si­py­säk­kiä. Mon­ta ker­taa olen jäl­keen­päin tar­kis­ta­nut pai­kan, sen kel­tai­sen ta­lon, hak­kuu­au­ke­at, ei sii­nä ole bus­si­py­säk­kiä.

Olin pe­ruut­ta­mas­sa au­toa tal­lis­ta, kun näin vi­lah­duk­sen. Vaik­ka ajat­te­lin, et­tä se ei mi­ten­kään voi ol­la mah­dol­lis­ta, nou­sin kui­ten­kin au­tos­ta ja kier­sin sen taak­se. Kun tä­ri­se­vin pol­vin pu­ris­tin iloi­ses­ti hih­ku­vaa las­ta sy­lis­sä­ni, mie­tin nä­ke­mää­ni vi­lah­dus­ta. Kat­soin sitä ai­no­aa ra­koa, mis­tä oli­sin saat­ta­nut näh­dä lap­sen tu­lon pai­kal­le ja to­te­sin: tai­sin näh­dä suo­je­lu­sen­ke­lin sii­ven vi­lah­duk­sen.

Jos­kus Ju­ma­lan tah­to on toi­sen­lai­nen. Sil­loin elä­män mat­kal­le on tul­lut pää­te­pis­te, on tul­lut läh­tö­ai­ka. Lä­hei­sen kuo­le­ma on omai­sil­le ää­ret­tö­män ras­kas het­ki. Kun se ta­pah­tuu yh­täk­kiä, ar­vaa­mat­ta, se re­pii ar­jen ar­mot­to­mas­ti rik­ki ja jät­tää jäl­keen­sä loh­dut­to­man ikä­vän. Kun­pa sii­nä het­kes­sä sai­si ko­kea en­ke­lin kos­ke­tuk­sen, sil­lä ai­noa to­del­li­nen loh­tu on Ju­ma­lan tur­van tuo­ma loh­tu. Lap­sen kuo­le­mas­sa on ai­na lä­hel­lä en­ke­lin kos­ke­tus ja tai­vas­loh­tu. Lap­si us­koo tur­val­li­ses­ti. Lap­sen us­ko tuo us­ko­vai­sel­le tur­val­li­suu­den koko elä­män kes­tä­vään mat­kaan, sil­lä se pi­tää si­säl­lään tai­vas­toi­von.

Lap­sen us­ko on läs­nä sil­loin­kin, kun vä­sy­nyt van­hus odot­taa pois­pää­syä. Sen saim­me ker­ran ko­kea hy­vin voi­mak­kaas­ti. Me­nim­me ar­kail­len sai­raa­laan, kun lä­hei­set oli­vat pyy­tä­neet mei­tä tu­le­maan. Van­hus le­pä­si rau­hal­li­ses­ti ei­kä näyt­tä­nyt enää ta­ju­a­van ym­pä­ris­tös­tä juu­ri mi­tään. Kun me­nin vuo­teen vie­rel­le, sil­mät rä­väh­ti­vät het­kek­si au­ki ja näyt­ti­vät tun­nis­ta­van mi­nut. Vaik­ka omais­ten läs­nä­o­lo toi ar­kuut­ta, ha­lu­sin vas­ta­ta noi­den sil­mien pyyn­töön ja siu­na­ta tu­tul­la, loh­dul­li­sel­la evan­ke­liu­mil­la tätä van­hus­ta. Het­ki kos­ket­ti sy­väl­tä, var­sin­kin, kun it­se oli ko­ke­nut voi­mak­kaas­ti oman us­kon heik­kout­ta. Vie­lä enem­män lii­kut­ti ti­lan­teen jat­ko. Lau­loim­me van­huk­sel­le tu­tun Sii­o­nin lau­lun. Vaik­ka oli näyt­tä­nyt sil­tä, et­tä hän oli vai­pu­nut jäl­leen unen­hor­rok­seen, huu­let al­koi­vat yh­täk­kiä liik­kua. Hän lau­loi ää­net­tö­mäs­ti mu­ka­na:

"Nyt ko­dis­ta lau­lun mä lau­lan,

jos­sa ikui­sen asun­non saan.

Siell kaik­kien py­hien kans­sa,

saan le­vä­tä vai­vois­ta maan."

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
InkeriHeikkala

Eräs joulumuisto

24.12.2016 6.10
InkeriHeikkala

”Taivaassa minulla on sinut”

16.11.2016 6.45
InkeriHeikkala

Milloin aika haaveille?

13.10.2016 6.19
InkeriHeikkala

Anteeksi

5.9.2016 6.31
InkeriHeikkala

Suviseurat, iloa ja ahdistusta?

8.8.2016 6.42
InkeriHeikkala

Polulla katsoo lähelle ja kauas

10.6.2016 6.32
InkeriHeikkala

Juuri oikea elämä

6.5.2016 6.33
InkeriHeikkala

Raadollisena

6.4.2016 6.30
InkeriHeikkala

Miksi minä?

12.3.2016 6.30
InkeriHeikkala

Rakas Taivaan Isä

9.2.2016 6.10
InkeriHeikkala

Höntsäystä ja vihreitä kuulia

4.1.2016 7.02
InkeriHeikkala

Anna valo matkalleni

8.12.2015 6.54
InkeriHeikkala

Vieläkin on mahdollisuus palata

10.11.2015 6.50
InkeriHeikkala

Mitä jää jäljelle?

12.10.2015 7.13
InkeriHeikkala

Kirjoita blogi

2.9.2015 5.30
InkeriHeikkala

Ihan perus

1.8.2015 6.14
InkeriHeikkala

Rukoilemisesta

10.7.2015 6.25
InkeriHeikkala

Ulkonäkökysymyksiä

6.6.2015 6.50
InkeriHeikkala

Kevät on pohjoisessakin

3.5.2015 6.06
InkeriHeikkala

Elämä, sana niin suuri

5.4.2015 6.13
InkeriHeikkala

Oksia, joihin voi tarttua

12.3.2015 6.48
InkeriHeikkala

Taakkojen alla voi kokea välittämistä

2.2.2015 6.23
InkeriHeikkala

Voinko luottaa?

9.1.2015 6.55
InkeriHeikkala

​Naurattaako?

8.12.2014 6.26
InkeriHeikkala

​Lyhyin askelin

29.10.2014 6.12
InkeriHeikkala

​Kynänjäljistä naurua ja kyyneleitä – tallenteita etsimässä

4.9.2014 6.30
InkeriHeikkala

Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa?

7.8.2014 7.40
InkeriHeikkala

Nuorten iltakylät tuovat iloa mummoihmiselle

30.6.2014 8.23
InkeriHeikkala

Kaukana kotoa

31.5.2014 7.58
InkeriHeikkala

​Kevätaurinko paistaa ja paljastaa

1.5.2014 10.55
InkeriHeikkala

Säästä asiaa

28.3.2014 11.59
5.3.2024

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Ef. 5:8–9

Viikon kysymys