JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Naurattaako?

8.12.2014 6.26

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141208062600

Työ­mat­koil­la­ni kuun­te­len usein ra­di­o­ka­na­vaa, jol­ta tu­lee eri­lai­sia pu­he­oh­jel­mia. Ker­ran haas­tat­te­lus­sa oli nai­nen, joka oli teh­nyt nau­rus­ta it­sel­leen työn. Hän an­toi ryh­mil­le nau­ru­te­ra­pi­aa. Muis­tin, et­tä jos­kus en­nen van­haan äi­ti top­puut­te­li mei­tä nau­ruun ti­kah­tu­via muk­su­ja: it­ku pit­käs­tä ilos­ta. Mie­tin, et­tä tar­koit­taa­ko­han nau­ru­te­ra­pia päin­vas­tais­ta: ilo pit­käs­tä it­kus­ta?

Mut­ta osaa­vat­ko ny­kyih­mi­set enää nau­raa?

Tai olem­me­ko me niin si­vis­ty­nei­tä, et­tä nau­rul­le pi­täi­si ol­la to­del­li­nen syy, en­nen kuin sii­hen kai­ken kii­reen kes­kel­lä on ai­kaa. Jos­ta­kin luin aja­tuk­sen ny­kyih­mi­sen nau­ra­mi­ses­ta: Mie­het saat­ta­vat ho­hot­taa jol­le­kin ju­tul­le, nai­sil­la se jää her­käs­ti hil­jai­sek­si hy­mäh­dyk­sek­si. Mut­ta mis­sä on se pen­kil­tä pu­dot­ta­va ti­kah­dut­ta­va ki­her­rys, joka saa kyy­ne­leet va­lu­maan sil­mis­tä?

Nau­ru pi­den­tää ikää.

Mi­nus­ta tuo pi­tää paik­kan­sa. Olen ta­van­nut mon­ta van­haa ih­mis­tä, joi­den sil­mä­nym­pä­ryk­set ovat täyn­nä ryp­py­ver­kos­toa, nau­ru­ryp­py­jä. Ja hei­dän muis­ti­pai­kois­saan on pal­jon hy­viä jut­tu­ja tal­len­net­tui­na! Ei hö­pöt­tä­mi­nen ole kiel­let­tyä, van­ha­na­kaan. Olen huo­man­nut, et­tä lap­sil­la läk­syt jää­vät te­ke­mät­tä, kun ta­los­sa on vie­raa­na täl­lai­sia ih­mi­siä.

Mut­ta kun ei nau­ra­ta.

Tu­lee sel­lai­si­a­kin ai­ko­ja, et­tä ilo on hu­kas­sa. Nii­tä tu­lee jo­kai­sel­le, elä­män mur­hei­ta, ma­sen­nus­ta ja ah­dis­tus­ta­kin. Sel­lai­si­na ai­koi­na ei nau­ra­ta, ei­kä jak­sa ot­taa vas­taan nau­ra­vai­sen lä­him­mäi­sen neu­voa et­siä ilon ai­hei­ta. Mut­ta ajan ku­lu­es­sa, var­jo­jen väis­ty­es­sä, ilon ja tyy­ty­väi­syy­den ai­heet­kin tu­le­vat nä­ky­viin. Kun­pa sil­loin oli­si voi­mia tart­tua nii­hin ja näh­dä mi­ten ilo kan­nat­te­lee.

Pel­kääm­me­kö me ai­kui­set nau­ra­mis­ta?

Ei­hän mei­hin vain ole jos­ta­kin is­kos­tu­nut aja­tus, et­tä nau­ra­mi­nen oli­si jo­ten­kin epä­so­pi­vaa. Et­tä on vää­rin nau­raa, kos­ka jol­la­kin toi­sel­la on vai­ke­aa. Tai jos minä nyt olen iloi­nen, ka­dun­ko sitä sit­ten, kun on taas vai­ke­aa. Elä­mä on ras­kas­ta, jos eläm­me koko ajan jos­sa­kin muu­al­la kuin täs­sä ja nyt.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, koin, mi­ten koko ar­jen pyö­ri­tys ke­ven­tyi, kun täy­sil­lä heit­täy­tyi las­ten jut­tui­hin mu­kaan. Lap­sen ilo on niin ai­toa ja tart­tu­vaa. Mik­si se on sitä? Sik­si, et­tä lap­si ei kan­na kuor­mia. Ei ole ih­me, et­tä lap­sen us­ko on an­net­tu meil­le esi­ku­vak­si. Olen ko­ke­nut, et­tä lap­sen us­ko tuo ilon ja va­lon elä­mään.

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
InkeriHeikkala

Eräs joulumuisto

24.12.2016 6.10
InkeriHeikkala

”Taivaassa minulla on sinut”

16.11.2016 6.45
InkeriHeikkala

Milloin aika haaveille?

13.10.2016 6.19
InkeriHeikkala

Anteeksi

5.9.2016 6.31
InkeriHeikkala

Suviseurat, iloa ja ahdistusta?

8.8.2016 6.42
InkeriHeikkala

Lähtöaika

18.7.2016 7.10
InkeriHeikkala

Polulla katsoo lähelle ja kauas

10.6.2016 6.32
InkeriHeikkala

Juuri oikea elämä

6.5.2016 6.33
InkeriHeikkala

Raadollisena

6.4.2016 6.30
InkeriHeikkala

Miksi minä?

12.3.2016 6.30
InkeriHeikkala

Rakas Taivaan Isä

9.2.2016 6.10
InkeriHeikkala

Höntsäystä ja vihreitä kuulia

4.1.2016 7.02
InkeriHeikkala

Anna valo matkalleni

8.12.2015 6.54
InkeriHeikkala

Vieläkin on mahdollisuus palata

10.11.2015 6.50
InkeriHeikkala

Mitä jää jäljelle?

12.10.2015 7.13
InkeriHeikkala

Kirjoita blogi

2.9.2015 5.30
InkeriHeikkala

Ihan perus

1.8.2015 6.14
InkeriHeikkala

Rukoilemisesta

10.7.2015 6.25
InkeriHeikkala

Ulkonäkökysymyksiä

6.6.2015 6.50
InkeriHeikkala

Kevät on pohjoisessakin

3.5.2015 6.06
InkeriHeikkala

Elämä, sana niin suuri

5.4.2015 6.13
InkeriHeikkala

Oksia, joihin voi tarttua

12.3.2015 6.48
InkeriHeikkala

Taakkojen alla voi kokea välittämistä

2.2.2015 6.23
InkeriHeikkala

Voinko luottaa?

9.1.2015 6.55
InkeriHeikkala

​Lyhyin askelin

29.10.2014 6.12
InkeriHeikkala

​Kynänjäljistä naurua ja kyyneleitä – tallenteita etsimässä

4.9.2014 6.30
InkeriHeikkala

Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa?

7.8.2014 7.40
InkeriHeikkala

Nuorten iltakylät tuovat iloa mummoihmiselle

30.6.2014 8.23
InkeriHeikkala

Kaukana kotoa

31.5.2014 7.58
InkeriHeikkala

​Kevätaurinko paistaa ja paljastaa

1.5.2014 10.55
InkeriHeikkala

Säästä asiaa

28.3.2014 11.59
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys