JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pakkaspäivän pakinaa – hörppyjä ja lämäreitä

23.1.2015 6.59

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150123065900

Olin aloit­ta­mas­sa pu­he­lua ys­tä­väl­le­ni, kun poi­ka ky­syi vie­rel­tä­ni:

– Ky­syt­kö sie nii­tä meil­le?

– Ei­vät he nyt voi tul­la, kun ovat läh­dös­sä ul­ko­mail­le.

– Voi­han ne tul­la meil­le ul­ko­mail­le. Mei­än ul­ko­na, mei­än pi­hal­la, on ihan siis­tiä.

Meil­lä to­si­aan oli tal­ven siis­ti­mä lu­mi­nen pi­ha­maa. Ja pak­kas­ta -32 as­tet­ta.

Näin tal­vi­sai­kaan ei ole vai­kea huo­ma­ta, et­tä jää­kiek­ko­kau­si on käyn­nis­sä. Luis­ti­mia, kiek­ko­ja, ky­pä­riä etei­ses­sä ja sau­nal­la. Kun ul­ko­na pauk­kuu ki­reä pak­ka­nen, olo­huo­ne muut­tuu pe­li­ken­täk­si. Il­ma­vei­vi he­rää eloon ja se­los­tus myös, kun ne­li­vuo­ti­as is­kee säh­ly­mai­lal­la kah­des­ta pilt­ti­pur­kin kan­nes­ta teh­tyä kiek­koa.

– Ja se on maa­li!

Poi­kiem­me myö­tä mi­nul­le on au­en­nut uu­den­lai­nen sa­nas­to. Tai osin eh­kä jää­nyt au­ke­a­mat­ta. Jää­kiek­ko- ja jal­ka­pal­lo­sa­nas­ton kes­kel­lä olen usein pi­hal­la. On hörp­py­jä, lä­mä­rei­tä, pai­dan jää­dyt­tä­mis­tä kat­toon, liuk­ka­rei­ta, pis­te­pörs­siä, fil­maa­mis­ta, ylä­pör­sää, munk­kia, yk­sä­röin­tiä, kaks plus kym­men­tä ja niin edel­leen.

Ur­hei­li­joi­den ni­mi­ä­kin vi­lah­taa. En ai­na tie­dä, min­kä la­jin edus­ta­jia.

– Mun kum­mi on mel­kein näh­nyt Ant­ti Ruus­ka­sen, sa­noo poi­ka ilois­saan.

Kum­mi oli ol­lut os­tos­kes­kuk­ses­sa, jos­sa oli kuu­lu­tet­tu, et­tä tun­nin pääs­tä pai­kal­le tu­lee ky­sei­nen kei­hään­heit­tä­jä. Kum­mi oli siis mel­kein näh­nyt hä­net. Ja äi­ti ereh­tyi luu­le­maan her­ra Ruus­kas­ta jok­si­kin lau­la­jak­si.

Mut­ta ne­li­vuo­ti­as on näh­nyt Li­o­nel Mes­sin. Olim­me kä­ve­lyl­lä. Ky­lä­tiel­lä ajaa hu­ris­ti yk­si au­to.

– äi­ti, tuol­la kul­jet­ta­jal­la oli jal­ka­pal­lo­pai­ta pääl­lä. Se tai­si ol­la Li­o­nel Mes­si. Oli var­mas­ti!

äi­ti par­ka ei huo­man­nut edes kul­jet­ta­jan jal­ka­pal­lo­pai­taa.

Ur­hei­lul­li­sen kie­li­kyl­vyn kes­kel­lä su­loi­sim­min liik­ku­mi­sen rie­mus­ta ker­to­vat pulk­ka­mä­es­sä pu­nai­sik­si tul­leet las­ten pos­ket ja pilt­ti­pur­kin­kan­si­kiek­koi­li­jan sil­mien lois­te, kun hän ku­vai­lee vauh­dik­kaan las­kun­sa yk­si­tyis­koh­tia. Tai se, kun lap­set ky­sy­vät, saa­vat­ko ot­taa eväi­tä, kun he ovat läh­dös­sä naa­pu­rin las­ten kans­sa hiih­to­ret­kel­le.

Jos olen it­se op­pi­nut "uu­dis­kiel­tä", niin myös lap­set omak­su­vat ja ma­kus­te­le­vet kuu­le­mi­aan sa­non­to­ja ja lau­lu­ja. Tal­vi­päi­vän tou­hu­ja teh­des­sä toi­si­naan lau­les­ke­len. Jos­kus pie­nem­mil­lä­kin lap­sil­la jää­vät lau­lun sa­nat ja sä­vel mie­leen. Lei­kin tai muun te­ke­mi­sen kes­kel­tä kuu­luu tut­tu­ja sä­vel­kul­ku­ja. Ai­na sa­no­jen mer­ki­tys ei ole au­en­nut - ai­na­kaan to­tu­tul­la ta­val­la.

– Lau­la, äi­ti se, mis­sä äi­tin lap­sia pi­täis pa­lel­la. ("Jos­pa­han säi­lyis äi­din lap­set kyl­mäl­tä maa­il­mas­sa.")

– Mi­ten sy­dän voi ol­la kyl­mä ja kolk­ko ja tul­mer­tu? (Sii­o­nin lau­lu 174)

Jos­kus taas lap­sen muis­ta­ma lau­lu­koh­ta te­kee ar­ki­ses­ta het­kes­tä hu­pai­san: Pa­ke­toin lap­sia kou­lu­tiel­le. Vil­lais­ta, hui­ve­ja, top­paa. Hei­jas­tin, rep­pu. Ko­tiin­jää­vä poi­ka seu­raa si­sa­rus­ten­sa pu­ke­mis­ta. Hän hy­ti­see ul­ko-oven vie­res­sä, kyy­kis­tyy ja ve­tää yö­pai­tan­sa pol­vien yli. Toi­set ovat as­tu­mas­sa kir­pai­se­vaan pak­ka­seen, ja pik­ku­ve­li lau­laa:

– Kiit­tä­kää Her­raa, kiit­tä­kää Her­raa!

Mo­nes­ti olem­me jäl­keen päin muis­tel­leet tätä pik­ku­vel­jen rie­mul­lis­ta aa­mu­na­vaus­ta.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
18.6.2024

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. Jes. 57:15

Viikon kysymys