JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Lapsen suru

30.3.2016 7.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160330070000

Vuo­sia sit­ten olin ope­kou­lun ope­tus­har­joit­te­lus­sa. Pik­ku­kou­lu­lai­nen ker­toi aa­mul­la en­nen tun­nin al­kua su­rul­li­ses­ta ta­pah­tu­mas­ta, joka oli koh­dan­nut hä­nen serk­kun­sa per­het­tä. Luo­kan oma opet­ta­ja sa­noi, et­tä he jut­te­le­vat asi­as­ta vii­mei­sel­lä tun­nil­la.

Mi­nun tun­ti­ni al­koi. Ai­hee­na oli Raa­ma­tun kas­vit. Op­pi­laat piir­si­vät ja vä­rit­ti­vät va­lit­se­mi­aan kas­ve­ja. Poi­ka, joka oli ker­to­nut su­rul­li­sen uu­ti­sen, oli le­vo­ton. Lo­pul­ta hän al­koi piir­tää. Lap­si piir­si puun, jon­ka hän vä­rit­ti mus­tak­si. Piir­tä­es­sään hän lau­loi use­aan ker­taan op­pi­maan­sa lau­lun­koh­taa: An­na mul­le täh­ti­tai­vas, an­na valo pi­me­ään.

Muis­tan, kun olin suu­rin piir­tein sa­ma­ni­käi­nen kuin tuo lau­la­va poi­ka. Sei­soin luok­ka­ka­ve­ri­ni kans­sa hä­nen van­hem­pien­sa ma­kuu­huo­nees­sa. Hän ha­lu­si näyt­tää ku­van äi­dis­tään, joka oli kuol­lut joi­ta­kin viik­ko­ja ai­em­min. Kuva oli yö­pöy­däl­lä. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä huo­neen il­ma oli su­rus­ta ras­kas.

Noin vuo­si tuos­ta het­kes­tä eteen­päin olim­me toi­sen luok­ka­ka­ve­rin kans­sa las­ke­mas­sa mi­ni­suk­sil­la mä­keä ju­na­ra­dan ylit­tä­vän sil­lan ku­pees­sa. Hy­pim­me hyp­py­ris­tä.

– Mei­dän äi­ti on len­tä­nyt näin pit­käs­ti, luok­ka­ka­ve­ri­ni ker­toi ja näyt­ti koh­dan, mis­sä hä­nen äi­tin­sä oli jou­tu­nut ohi­a­ja­van lin­ja-au­ton töy­täi­se­mäk­si.

On­net­to­muu­den seu­rauk­se­na tä­mä­kin luok­ka­ka­ve­ri eli kou­lu­lai­sen ar­ke­aan il­man äi­tiä.

* * *

Tä­män­ker­tai­seen blo­gi­teks­tii­ni olin kir­joit­ta­nut eri­lai­sen lo­pun. Al­ku oli sama. Ai­oin kir­joit­taa lap­sen su­rus­ta ja sii­tä, mi­ten haa­voit­tu­vai­nen lap­si on, mi­ten hän tar­vit­see tur­val­lis­ta ai­kuis­ta. Ajat­te­len yhä niin, mut­ta en kir­joit­ta­es­sa­ni ar­van­nut, mi­ten sy­väs­ti jou­dun koh­taa­maan asi­an – et­tä on tär­ke­ää lap­sil­le ja myös ai­kui­sil­le, et­tä su­rul­le on ti­laa ja lä­hel­lä ih­mi­siä, joil­ta saa loh­dun ja tuen.

Tä­män kuun kes­ki­viik­koil­ta­na olin läh­dös­sä kou­lul­le ha­ke­maan pie­nem­piä ko­tiin lii­kun­ta­sa­li­vuo­ros­ta. Kou­lu­lai­nen juok­si rän­tä­sa­tee­seen pe­rää­ni ja näyt­ti kän­ny­käs­tään serk­ku­rin­gin vies­ti­kes­kus­te­lua. Vel­jen­tyt­tö kir­joit­ti: "Is­kä on kuol­lut." Ko­la­ris­sa.

Veli? Kuol­lut? Aja­tus löi tyh­jää. Ra­kas lap­si, rak­kaat lap­set. Voi rak­kaat kaik­ki. En mie ym­mär­tä­nyt. En ym­mär­rä oi­kein vie­lä­kään.

Muu­ta­ma päi­vä en­nen tuo­ta su­ru­vies­tiä mei­dän nuo­rim­mai­nen is­tui sän­gyl­lään van­ha py­hä­kou­lu­tau­lu kä­des­sään. Ku­vas­sa oli Jee­sus ja lap­sia. "Ra­kas Ju­ma­la, sinä olet ra­kas Ju­ma­la. Siu­naa mei­tä kaik­kia..." Pie­nen ty­tön sa­nat py­säyt­ti­vät tuol­loin. Nyt ne tu­le­vat vie­lä enem­män koh­ti. Siu­naa kaik­kia.

Ru­koi­len voi­maa luot­taa, et­tä Ju­ma­la on kaik­ki­val­ti­as. Ja mur­heen­kin an­ta­es­saan hän ra­kas­taa. Sil­loin­kin, kun em­me ym­mär­rä. Eri­tyi­ses­ti sil­loin. Ju­ma­la, siu­naa kaik­kia lap­sia. Ja kaik­kia, joil­la on suru.

Ys­tä­vän vies­ti ke­vät­tal­ven su­ru­päi­vään: "Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut." (Ps. 139:16.) Sen me tie­däm­me var­mas­ti, kai­ken muun saam­me las­kea suu­rem­mil­le kä­si­var­sil­le.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
16.7.2024

Herra sanoi Moosekselle: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. 2. Moos. 3:6

Viikon kysymys