JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​"Nähhään taivaassa!"

26.12.2014 6.14

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141226061400

Jou­lui­sin viem­me las­ten kans­sa muu­ta­man kynt­ti­län hau­taus­maan isol­le ki­vel­le. Siel­lä on pal­jon kynt­ti­löi­tä. Pal­jon muis­to­ja, kai­paus­ta, kii­tol­li­suut­ta­kin.

Tänä syk­sy­nä on aja­tuk­sis­sa­ni ta­val­lis­ta enem­män ol­lut toi­sel­la puo­lel­la Suo­mea asu­va sis­ko­ni, Riik­ka. Hän hoi­vaa su­lois­ta Dede-vau­vaa yh­des­sä pie­nen per­heen­sä kans­sa. Odo­tus on ohi, ja nyyt­ti tu­hi­see rak­kaut­ta hei­dän jou­lus­saan. Kun mie­tin sis­ko­a­ni ih­met­te­le­mäs­sä uut­ta elä­mää, mie­lee­ni tu­lee kuva sii­tä, mil­lai­nen hän oli pik­ku taa­per­ta­ja­na ja leik­ki-ikäi­se­nä. Tu­lee mie­leen myös hä­nen eri­tyi­nen ys­tä­vyy­ten­sä vuo­sien ta­kaa ja suru, jon­ka hän lap­se­na koh­ta­si.

Muis­tan, kuin­ka Pim­pu­la, tyt­tö sä­ke­ne sil­mis­sään ja ilo ää­nes­sään, sei­soi lap­suus­ko­tim­me ovel­la ja lau­loi:

– On­ko Riik­ka ko­to­na, mull ois vä­hän asi­aa, joo-o... Ja nau­roi.

– Saa­ko Riik­ka tul­la ulos?

Pik­ku­sis­ko­ni sai läh­teä leik­ki­mään. Pim­pu­la ha­la­si ys­tä­vään­sä ja an­toi suuk­ko­sia. Jos­kus hän ha­la­si mi­nu­a­kin tai mui­ta si­sa­ruk­si­a­ni. Saat­toi hän kap­sah­taa ai­kui­sen­kin kau­laan.

Jos­kus hän loik­ki pit­kin ko­tim­me käy­tä­vää ja lau­loi: "Täs­sä on Pip­pi Långst­rump­pa la hei­su­la hop­sa­la hop­san­saa." Hän tart­tui Riik­kaa tai vel­ji­ä­ni kä­des­tä ja pyy­si ka­ve­rik­si loik­ki­maan. Hän kan­toi va­loa mu­ka­naan, ilon­kuk­kia.

Yh­te­nä jo pi­men­ty­nee­nä tal­vi­päi­vä­nä ovel­lam­me oli Pim­pu­lan iso­sis­ko, It­sa:

– Tu­let­ko ulos mi­nun kans? Mul­la on asia, jota ei saa ker­toa ke­nel­le­kään.

Me­nin kuis­til­le ja sul­jin ul­ko-oven, et­tei ku­kaan kuu­li­si. Ys­tä­vä­ni sa­noi hil­jaa:

– Pim­pu­la on kuol­lut.

– Pim­pu­la? Kuol­lut...

Pai­noin pää­ni alas ja lai­toin kä­det sil­mil­le­ni. It­sa kie­toi kä­ten­sä ym­pä­ril­le­ni.

Kul­jim­me pit­kin lu­mi­sia tei­tä, kak­si ala-as­tei­käis­tä tyt­töä. Kul­jim­me ja pu­huim­me Pim­pu­las­ta, kuo­le­mas­ta ja ai­kuis­ten su­rus­ta. It­sa ker­toi, mi­ten Pim­pu­la oli aa­mul­la ol­lut huo­no­voin­ti­nen ja hä­net oli vie­ty sai­raa­laan. Ja sit­ten Pim­pu­la ei vain enää hen­git­tä­nyt. Sitä oli vai­kea kä­sit­tää. Vas­ta myö­hem­min sel­vi­si, et­tä hä­nel­lä oli ol­lut va­ka­va sai­raus.

Pit­kään kä­vel­ty­äm­me kään­nyim­me ko­tiin päin. It­san ko­din koh­dal­la py­säh­dyim­me ja huo­ma­sim­me, et­tä Riik­ka oli me­nos­sa ha­ke­maan ys­tä­vään­sä ulos. Mie­tim­me, pi­täi­si­kö mei­dän huu­taa, et­tä älä mene. Ha­la­sim­me toi­si­am­me ja sit­ten tuli it­ku.

Sis­ko­ni kävi ovel­la ja tuli ta­kai­sin pi­ha­tie­tä.

– Pim­pu­la ei voi­nut nyt tul­la, hän ker­toi.

Naa­pu­ris­sa oli­vat aja­tel­leet, et­tä Rii­kan on lem­pe­äm­pi kuul­la su­ru­vies­ti, kun omat van­hem­mat ovat lä­hel­lä. Muu­ten­kin asi­an ker­to­mi­nen oli­si ol­lut vai­ke­aa.

Il­ta­pa­lan ai­kaan en jak­sa­nut enää pi­tää sa­lai­suut­ta it­sel­lä­ni vaan ker­roin, mitä olin It­sal­ta kuul­lut. äi­ti ja isä va­ka­voi­tui­vat, si­sa­ruk­se­ni hil­je­ni­vät. Kun pu­huim­me, se oli eri­lais­ta kuin en­nen. Suru kos­ket­ti kaik­kia. Seu­raa­va­na aa­mu­na äi­ti ker­toi, et­tä Riik­ka oli val­vo­nut koko yön ja it­ke­nyt pa­ras­ta ys­tä­vään­sä.

Olim­me Pim­pu­lan hau­ta­jai­sis­sa. Vir­ren vii­mei­nen sä­keis­tö oli lop­pu­mas­sa. Kä­ve­lin Rii­kan kans­sa avoi­men hau­dan luo. Kä­des­sään pik­ku­sis­kol­la­ni oli ruu­su, iso­sis­ko oli tait­ta­nut sen kuk­ka­kim­pus­tam­me. Kun lau­lu lop­pui, Riik­ka pu­dot­ti ruu­sun ys­tä­vän­sä ar­kul­le ja sa­noi:

– Hei, hei Pim­pu­la! Näh­hään tai­vaas­sa!

Pim­pu­lan mum­mo ha­la­si Riik­kaa pit­kään.

Muis­to­ti­lai­suu­des­sa nuor­ten tyt­tö­jen kuo­ro lau­loi Pep­pi Pit­kä­tos­sun jää­hy­väis­lau­lun. "On lai­va val­mii­na läh­töön..."

Oli il­ta. Riik­ka oli nu­kah­ta­nut en­nen mi­nua. Kat­soin, mi­ten hän nuk­kui val­koi­nen nal­le kai­na­los­saan. Sis­ko­ni ei saa­nut un­ta il­man peh­mo­le­lu­aan. Se nal­le oli ol­lut Pim­pu­lan jou­lu­lah­ja, Riik­ka sai sen muis­tok­si ys­tä­väs­tään.

Joka vuo­si hau­taus­mail­la syt­tyy kynt­ti­löi­tä myös lap­sil­le. Pie­niä en­ke­lei­tä ikä­vöi­dään. Eh­kä kynt­ti­län sy­tyt­tä­jäl­lä on sy­dä­mes­sään ru­kous, toi­vo: näh­hään tai­vaas­sa.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
17.6.2024

Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Viikon kysymys