JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pikkusankareita Suomenmaan

28.3.2015 6.18

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150328061800

It­se­näi­syys­päi­vä­nä lap­set las­ki­vat Suo­men ikää.

– Mel­kein sata vuot­ta, on­pa van­ha!

– Kuo­lee­ko Suo­mi?

– Ei­hän maa voi kuol­la, nau­raa toi­nen.

Mie­les­sä­ni kä­väi­si­vät ot­si­kot hä­vit­tä­jis­tä Itä­me­rel­lä, Uk­rai­nas­ta, suur­val­to­jen vä­lien ki­ris­ty­mi­ses­tä. Krii­sin kai­ut kuu­lu­vat Suo­mes­sa­kin, mut­ta päi­vis­säm­me on rau­ha ja tur­va.

Ai­na ei ole ol­lut niin. Poi­ka ker­too kou­lul­la ole­vas­ta näyt­te­lys­tä "Lap­si so­dan ja­lois­sa". Kou­lu­lai­nen tie­tää, et­tä jois­sain mais­sa nyt­kin so­di­taan. Jos­sain lap­si kyy­ris­tyy pe­lois­saan. Ja pa­le­lee.

On va­paa­päi­vän verk­kai­nen aa­mu. Aa­mu­pa­la­pöy­däs­sä lap­set kes­kus­te­le­vat kes­ke­nään. Jään kuun­te­le­maan.

– Jos ydin­pom­mi rä­jäy­tet­täis, sii­nä ei voi ol­la lä­hel­lä. Ope sano, et­tä kaik­ki vain haih­tuu jäl­jet­tö­miin.

– Mitä jär­keä ra­ken­taa Suo­meen ydin­voi­ma­la?

– No se on pik­ku­sen eri asia.

– Mik­si­hän jot­ku ha­lu­aa Na­toon, me­hän jou­vut­tas so­ti­maan eri mai­hin?

Kes­kus­te­lu pouk­koi­lee, kun­nes hil­je­nee pik­ku­kou­lu­lai­sen mi­nul­le esit­tä­mään ky­sy­myk­seen.

– äi­ti, mik­si jot­ku tek­kee ydin­pom­me­ja?

Te­kee mie­li vas­ta­ta, et­tä älä tuom­moi­sia mie­ti, olet vas­ta lap­si. Ky­sy­jän tun­tien tie­dän, et­tä se ei riit­täi­si. On vas­tat­ta­va lap­sen­ta­soi­ses­ti. Ja myön­tää, et­tei it­se­kään kaik­kea ym­mär­rä. Ai­em­min olem­me pu­hu­neet, mi­ten jo­kai­ses­sa maas­sa asuu ai­van ta­val­li­sia ih­mi­siä, jot­ka ha­lu­a­vat rau­haa. Ja et­tä Ju­ma­la on kaik­kein voi­mak­kain. Nyt­kin pu­hum­me, et­tä saa­daan ol­la Ju­ma­lan tur­vas­sa.

– Jos mie oli­sin pre­si­dent­ti, mää­räi­sin, et­tä kai­kis­sa mais­sa pi­täis ol­la rau­ha, sa­noo pie­ni poi­ka.

Täl­lai­nen san­ka­ruus saa mi­nut hy­myi­le­mään.

Kun­pa näin sai­si säi­lyä ai­na, rau­han­tah­to ja lap­suu­den huo­let­to­mat lei­kit. Yk­si täl­lai­nen oli lin­ja-au­to­leik­ki, jos­sa kak­si poi­kaa mat­kus­ti Ruot­siin. Se oli sil­loin, kun puo­li­son poi­ka­mie­sa­jan mars­si-cd oli vie­lä naar­mu­ton.

En­sin on pu­nai­nen kirp­pu­to­ri­tuo­li, sit­ten isän työ­ka­ve­ril­ta saa­tu ja sit­ten se, jos­ta on kat­ken­nut yk­si pin­na. Tämä tuo­li­jo­no on ste­re­oi­den edes­sä, se on lin­ja-au­to. Puu­soh­va on sen pe­rä­vau­nu.

Kul­jet­ta­ja leh­tei­lee pu­he­lin­lu­et­te­lon kart­ta­si­vu­ja Ter­vo­lan koh­dal­ta. Lin­ja-au­to kul­kee mitä il­mei­sim­min mars­sin tuo­mal­la ener­gi­al­la. Kul­jet­ta­ja kuu­lut­taa:

– Olem­me mat­kal­la Ruot­siin hu­vi­puis­toon. Siel­lä saa il­mai­sek­si kark­ke­ja.

Ja au­to­ra­dio pau­haa.

– Kau­an on kär­sit­ty vi­lua ja näl­kää...

Ta­va­ra­ti­la on täyn­nä jää­te­löä. Kaik­ki peh­mo­le­lut ja nu­ket is­tu­vat lin­ja-au­ton pe­rä­vau­nus­sa. Pit­kä­kor­vai­nen mat­kus­ta­ja pu­to­aa, mut­ta se on­gi­taan ta­kai­sin kyy­tiin.

– Mu­siik­ki se pe­la­si, kun poij­jat ne mars­si...

Nap­pi­sil­mä­nal­le heit­tää ku­per­keik­ko­ja. Sitä avit­taa pel­la­va­päi­nen poi­ka, jol­la on kii­rees­sä men­nyt ly­hyt­hi­hai­nen pit­kä­hi­hai­sen pääl­le ja sau­ma­puo­li pääl­le päin. Kul­jet­ta­ja vään­tää au­to­ra­di­os­ta ää­net lä­hes täy­sil­le. Sii­tä mat­kus­ta­jat tie­tä­vät, et­tä nyt on tär­keä koh­ta. Sel­lai­nen, jo­hon täy­tyy eläy­tyä – joka täy­tyy elää.

– Oi kal­lis ko­ti­maa, Suo­mi sulo Poh­jo­la, ei löy­dy maa­ta sen ar­maam­paa...

Kul­jet­ta­ja­po­jan pai­das­sa on mus­tik­ka­tah­ro­ja ja si­ni­nen suu lau­laa isol­la, tosi isol­la

– Ei löy­dy maa­ta sen ar­maam­paa...

Pel­la­va­päi­nen mat­kus­ta­ja vä­säh­tää. Hän ma­koi­lee pe­rä­vau­nus­sa peh­me­äl­lä pat­jal­la ja hyp­pyyt­tää kä­sil­lään pik­ku­nal­lea ja lai­ku­kas­ta koi­raa.

– Kau­nii­na väik­kyy muis­tot ur­ho­jem­me...

Lin­ja-au­ton vie­res­sä on pii­ron­ki. Sen pääl­lä on ku­via, joi­ta po­jat ovat usein kat­so­neet. Ja ky­sel­leet. Rei­no-pap­pa on­tui, kun sitä oli osu­nut so­das­sa jal­kaan. Mat­ti-pa­pal­la oli toi­nen käsi poik­ki ja sil­lä oli mus­tat la­sit, kun sil­tä oli men­nyt näkö. Ola­vi-pap­pa ei ol­lut so­das­sa. Sen sy­dän py­säh­ty, kun se oli hiih­tä­mäs­sä. Mut­ta nyt lin­ja-au­ton hur­jas­sa vauh­dis­sa ole­vat ei­vät kat­se­le ku­via. Mars­sit kun lop­pu­vat, tul­laan pe­ril­le.

– Saa san­ka­rei­ta vie­lä näh­dä Suo­mem­me maa...

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
18.6.2024

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. Jes. 57:15

Viikon kysymys