JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Yön hetkinä suru vaaleni

22.6.2014 6.45

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420140622064500

– Jari soit­taa tääl­tä Tap­pu­ris­ta, mi­nul­la on su­rul­lis­ta ker­rot­ta­vaa. Hyvä ys­tä­vä­ni, si­nun isä­si, on kuol­lut. Ol­tiin juu­ri saa­vut­tu au­ti­o­tu­val­le, Ola­vi ot­ti sau­vat kä­des­tään, suk­sia ei eh­ti­nyt, vaan kaa­tui suo­ra­na maa­han. Yri­tet­tiin el­vyt­tää...

Ei se voi ol­la tot­ta, ei saa ol­la. Mut­ta ei­hän ku­kaan va­leh­te­li­si tuol­lais­ta. Ojen­nan pu­he­lin­ta äi­dil­le ja mi­nua kyl­mää. Tie­dän, mitä hän koh­ta kuu­lee.

Pit­kä­per­jan­tai­na, kym­me­nen vuot­ta sit­ten, su­run mus­ta säk­ki hei­tet­tiin per­heem­me yl­le. Vä­hi­tel­len epä­to­del­li­nen olo muut­tui ta­pah­tu­neen kä­sit­tä­mi­sek­si: Kuo­le­ma oli tot­ta ja pe­ruut­ta­ma­ton.

Kun suru oli sy­vim­mil­lään, luot­ta­mus hy­vään oli hei­koil­la: Em­me sel­viä il­man isää. Mi­ten Ju­ma­laa voi sa­noa hy­väk­si, kun noin vain tem­paa isän pois? Mitä jos Ju­ma­la teki vir­heen? Ru­kous pel­kis­tyi ly­hy­ek­si: Ju­ma­la, nyt en ym­mär­rä. Au­ta mei­tä, au­ta äi­tiä. Aa­men.

Naa­pu­ri toi kuk­kia, poi­ka is­tui soh­val­la ja lau­loi: ”Hyvä Ju­ma­la, kii­tän ko­dis­ta, omai­sis­ta, per­hees­täm­me, si­nul­ta on elä­mäm­me. Kaik­ki rak­kaa­ni, ovat lah­jaa­si.” Lau­loi kaik­ki sä­keis­töt.

Yön het­ki­nä suru vaa­le­ni, piir­tyi pa­pe­reil­le, ruu­tu­vih­koi­hin, sana sa­nal­ta. Joi­den­kin asi­oi­den kans­sa olin hil­jaa. Yh­del­lä pa­pe­ril­la on täl­lai­nen teks­ti:

Tänä ke­vää­nä kä­vin lä­hel­lä Tap­pu­ria. Kä­ve­lin Vuon­tis­jär­ven jääl­lä kat­se koh­ti tun­tu­ri­jo­noa. Au­rin­ko va­lai­si lu­mi­rin­teet. Näky sai ve­det vir­taa­maan sil­mis­tä­ni val­toi­me­naan. Muis­tin hy­vän ys­tä­vä­ni vies­tin: ”Voit ’näh­dä’ isä­si hiih­tä­mään tun­tu­ri­seu­tu­ja ja aja­tel­la, mi­ten hän ra­kas­ti nii­tä mai­se­mia, hä­nel­lä oli oma paik­ka siel­lä tun­tu­rin sy­lis­sä. Eh­kä luon­to myös pu­hut­te­li, muis­tut­ti Ju­ma­lan läs­nä­o­los­ta, kaik­ki­val­tiu­des­ta.”

Näin ai­na­kin minä koin. La­pin luon­to, va­loi­sat tun­tu­rit, oli­vat mi­nul­le voi­ma­kas­ta Kaik­ki­val­ti­aan pu­hut­te­lua. Loh­dut­ta­vaa.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
2.3.2024

Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. Ps. 25:8

Viikon kysymys