JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kannattaako opistovuosi? – Ajatuksia vanhemman näkökulmasta

12.3.2017 6.57

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170312065700

Per­heem­me lap­sis­ta on use­am­pi käy­nyt opis­ton. Ke­tään ei ole tar­vin­nut pa­tis­taa ha­keu­tu­maan opis­toon. Päin­vas­toin, olem­me jos­sa­kin mää­rin yrit­tä­neet esit­tää myös mui­ta­kin vaih­to­eh­to­ja. Näin sik­si, et­tä kris­til­li­syy­tem­me opis­tot ovat niin suo­sit­tu­ja, et­tä moni ko­kee kar­vaan pet­ty­myk­sen, jos ei sin­ne pää­se. Usein olem­me kuul­leet, et­tä kun yk­si lap­sis­ta käy opis­ton, niin toi­set­kin si­sa­ruk­set ha­lu­a­vat ko­kea opis­to­vuo­den. Näin meil­lä­kin on käy­nyt.

Mei­dän per­hees­sä yk­si opis­toon kan­nus­ta­va asia on ol­lut se, kun isä on muis­tel­lut omaa opis­to­vuot­taan va­jaan 40 vuo­den ta­kaa. Olem­me huo­man­neet, et­tä opis­to­vuo­si ei ole no­pe­as­ti unoh­tu­va muis­to, vaan se säi­lyy ja kan­nus­taa läpi elä­män.

Mik­si sit­ten van­hem­pi­na suo­sit­te­li­sim­me per­heil­le ja nuo­ril­le opis­to­vuot­ta? Jos­kus pe­rus­kou­lun muut nuo­ret ja opet­ta­jat ovat ih­me­tel­leet nuor­tem­me va­lin­taa ha­kea opis­toon. "Mik­si pi­täi­sit vä­li­vuo­den? Ei­hän siel­tä val­mis­tu am­mat­tiin ei­kä se ole il­mai­nen vuo­si ta­lou­del­li­ses­ti. On­ko ra­hal­le vas­ti­net­ta?" Mei­dän per­hees­sä – ja var­mas­ti mo­nes­sa muus­sa­kin – on poh­dit­tu näi­tä asi­oi­ta. Van­hem­pi­na olem­me ko­ke­neet las­tem­me opis­to­vuo­det Ju­ma­lan suu­re­na siu­nauk­se­na. Kaik­kea ei voi ei­kä kan­na­ta mi­ta­ta ra­has­sa.

Yk­si tär­keim­piä ko­ke­muk­si­am­me on se, et­tä opis­to tu­kee van­hem­pien ja ko­tien kas­va­tus­ta. Tätä tu­kea van­hem­pi­na kai­paam­me eri­tyi­ses­ti juu­ri sil­loin, kun nuo­ri kamp­pai­lee muu­toin­kin mur­ro­si­än vaih­te­le­vis­sa ja jos­kus vai­keis­sa­kin vai­heis­sa. Olem­me usein ihas­tel­leet opis­to­jen hen­ki­lö­kun­nan si­tou­tu­mis­ta työ­hön­sä. Ko­ke­muk­sem­me on, et­tä he lait­ta­vat it­sen­sä li­koon täy­del­li­ses­ti, jot­ta nuo­ril­la oli­si kaik­ki hy­vin. Us­kom­me, et­tä myös nuo­ret ha­vait­se­vat tä­män ja täl­lai­nen ko­ke­mus kas­vat­taa hei­dän luot­ta­mus­taan hen­ki­lö­kun­taa, ai­kui­sia ja lo­pul­ta koko elä­mää koh­taan. Nuo­ren it­se­tun­non kan­nal­ta on­kin tär­ke­ää, et­tä hen­ki­lö­kun­ta osaa ja us­kal­taa an­taa nuo­ril­le ti­laa ko­keil­la vah­vuuk­si­aan ja tai­to­jaan.

Kan­sa­no­pis­to on mie­les­täm­me mo­nel­la ta­paa nuo­ren kas­vun tu­ke­na. Vas­tuun ot­ta­mi­nen it­ses­tä ja omis­ta te­ke­mi­sis­tä kas­vaa. Vas­tuu myös toi­sis­ta, hei­dän te­ke­mi­sis­tään ja te­ke­mät­tä jät­tä­mi­ses­tään nou­see esil­le. Opis­to­vuo­den ai­ka­na an­ne­taan pie­nem­piä ja suu­rem­pia teh­tä­viä, joi­den hoi­ta­mi­nen kas­vat­taa ja luo yh­teen­kuu­lu­vai­suu­den tun­net­ta. Ko­ke­mus sii­tä, et­tä tämä on mei­dän jut­tu, on mah­ta­va. Opis­tos­sa nuo­rel­la on mah­dol­li­suus ko­kea mo­nia ai­nut­ker­tai­sia asi­oi­ta.

Olem­me ko­ke­neet, et­tä opis­tos­sa nuo­ren us­ko vah­vis­tuu. Vaik­ka ke­nen­kään us­ko ja us­ko­mas­sa py­sy­mi­nen ei ole kiin­ni sii­tä, on­ko käy­nyt opis­ton tai ei, on kui­ten­kin ih­meel­lis­tä aja­tel­la, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut täl­lai­sen eri­tyi­sen kas­vu­pai­kan rak­kail­le nuo­ril­lem­me ope­tel­la sekä us­kon et­tä elä­män aak­ko­sia. Syk­syn, tal­ven ja ke­vään ai­ka­na opis­tos­sa muo­dos­tuu lä­hei­siä ja tär­kei­tä ys­tä­vyys­suh­tei­ta. Olem­me huo­man­neet, et­tä omil­la opis­to­lai­sil­lam­me ne ovat py­sy­neet vah­voi­na vie­lä vuo­sien ku­lut­tu­a­kin. Opis­to­ka­ve­reis­ta on tul­lut kämp­pik­siä vie­lä jat­ko-opis­ke­lui­den ai­ka­na­kin, kun opis­ke­lu­paik­ka on sat­tu­nut sa­mal­le paik­ka­kun­nal­le.

Nuo­rem­mal­la po­jal­lam­me opis­to­vuo­si oli erit­täin tär­keä eng­lan­nin kie­len kan­nal­ta. Kun po­jan ame­rik­ka­lai­nen opis­to­ka­ve­ri tuli opis­to­tal­ve­na vii­kon­lo­pun viet­toon ko­tiim­me, oli erit­täin mie­lui­saa huo­ma­ta, kuin­ka su­ju­vas­ti po­jat kes­kus­te­li­vat kes­ke­nään eng­lan­nin kie­lel­lä. Roh­kai­si­sim­me­kin opis­to­lai­sia ak­tii­vi­ses­ti kes­kus­te­le­maan ul­ko­mail­ta tu­le­vien opis­ke­li­joi­den kans­sa hei­dän kie­lel­lään, sii­tä voi ol­la suur­ta hyö­tyä jat­kos­sa. Vii­me syk­sy­nä poi­kam­me reis­sa­si opis­to­ka­ve­rin­sa kans­sa Yh­dys­val­lois­sa ja Ka­na­das­sa ja vie­rai­li kah­den ame­rik­ka­lai­sen ja yh­den ka­na­da­lai­sen opis­to­lai­sen ko­dis­sa.

Nyt per­hees­säm­me on ti­lan­ne, et­tä nuo­rin yh­dek­säs­luok­ka­lai­nen ty­tär odot­taa, et­tä pää­see ha­ke­maan opis­toon ja jän­ni­tys mel­kein vä­rei­lee vä­lil­lä il­mas­sa: ”Pää­sen­kö­hän minä?” ”Mil­le lin­jal­le ha­ki­sin?” Mitä ih­met­tä teen, jos en pää­se, sil­loin elä­mä kyl­lä py­säh­tyy ko­ko­naan?” Näi­tä asi­oi­ta miet­tii var­maan moni nuo­ri. Täs­sä­kin asi­as­sa saa luot­taa Tai­vaan Isään. Jos opis­toon ei tänä vuon­na pää­se, voi ha­kea uu­del­leen myö­hem­min. Elä­mä ei py­säh­dy sii­hen, vaik­ka opis­toon ei pää­si­si­kään. Seu­rois­sa ja muis­sa rau­ha­nyh­dis­tys­ten ta­pah­tu­mis­sa, lei­reil­lä, kurs­seil­la ja isois­sa seu­rois­sa on pal­jon sa­ma­ni­käi­siä, joi­den kans­sa voi jär­jes­tää va­paa-ajal­la yh­teis­tä toi­min­taa ja iloi­ta yh­tei­ses­tä us­ko­mi­sen lah­jas­ta.

On ol­lut hie­noa saa­da vie­rail­la opis­tol­la opis­to­vuo­den ai­ka­na muun mu­as­sa van­hem­pien kurs­sil­la, juh­lis­sa ja ko­ti­vä­en päi­vä­nä. Läm­pi­män yh­des­sä te­ke­mi­sen tun­teen ais­tii hel­pos­ti, ja se vah­vis­tuu opis­to­vuo­den ku­lu­es­sa. Van­hem­pien jou­kos­sa on joka vuo­si ol­lut omien nuo­ruus­vuo­siem­me ai­kai­sia ys­tä­viä, ja iloi­sia koh­taa­mi­sia on ol­lut usei­ta. Ru­kouk­sem­me on­kin, et­tä Tai­vaan Isä siu­nai­si rak­kai­ta opis­to­jam­me Jäm­säs­sä, Ra­nu­al­la ja Reis­jär­vel­lä, jot­ta jat­kos­sa­kin nuo­rem­me sai­si­vat siel­tä hy­viä eväi­tä elä­mään.

Jaa­na ja Pek­ka Kois­ti­nen

Opistoblogi
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys