JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

To­del­li­nen kur­kis­tus­luuk­ku

4.10.2016 6.01

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161004060100

Pu­he­li­me­ni su­rah­taa. Siel­lä on Ou­ti. ”Voi­sit­ko kir­joit­taa Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­teen blo­gi­teks­tin hal­lin­non nä­kö­kul­mas­ta, vaik­ka­pa pa­rin vii­kon si­sään?”

Voi­sin­ko? Kai mi­nun jo­ten­kin oli­si voi­ta­va. Kyl­lä­hän minä. Nä­py­tän: ”Joo’o, ko­e­tan jo­ta­kin.”

Siis: Reis­jär­ven kris­til­li­nen opis­to, sen hal­lin­to ja minä. Voi, mi­ten no­pe­as­ti ai­ka on rien­tä­nyt. Kun yn­näi­len vuo­si­a­ni opis­ton joh­to­kun­nas­sa, huo­maan yh­tei­sen mat­kam­me jat­ku­neen jo pa­rin vuo­si­kym­me­nen ajan – aluk­si olin vuo­sia va­ra­jä­se­ne­nä, sit­ten yh­tä pit­kän ru­pe­a­man var­si­nai­se­na jä­se­ne­nä.

Muis­tan vie­lä­kin se ar­kuu­den, jol­la kat­se­lin ym­pä­ril­le­ni en­sim­mäi­ses­sä joh­to­kun­nan ko­kouk­ses­sa­ni. Olin hie­man yli kol­mi­kymp­pi­nen, epäi­le­mät­tä nuo­rim­pien jou­kos­sa. Kur­kin­pa mi­hin ta­han­sa, näin vain mi­nua pal­jon ko­ke­neem­pia, mo­nis­sa teh­tä­vis­sä ru­ti­noi­tu­nei­ta vel­jiä ja si­sa­ria.

He oli­vat teh­neet tätä työ­tä vuo­sia, mo­net jo vuo­si­kym­me­nien ajan. Oli­pa joku ol­lut mu­ka­na jopa Reis­jär­ven kris­til­li­sen opis­ton al­ku­a­jois­ta läh­tien. Mi­nua hui­ma­si; ole­tan, et­tä va­pi­sut­ti­kin.

Kun nyt kat­se­len ym­pä­ril­le­ni joh­to­kun­nan ko­kouk­ses­sa, huo­maan, et­tä väki ja asi­an­tun­te­mus ovat vaih­tu­neet – to­ti­ses­ti. Opis­ton työ­nä­ky­kin on muut­tu­nut, ei to­ki­kaan täy­sin.

Tämä jouk­ko täs­sä te­kee yhä vie­lä sa­maa kal­li­sar­vois­ta opis­to­työ­tä. Yh­des­sä opis­ton hen­ki­lö­kun­nan ja reh­to­rin kans­sa som­mit­te­lem­me nuo­ril­lem­me pon­nah­dus­lau­to­ja, tur­va­paik­ko­ja, aal­lon­mur­ta­jia, elä­män eväi­tä…

Ai­van, ku­ten se joh­to­kun­ta sil­loin, niin kuin opis­tois­sa on ai­na teh­ty.

Omaa opis­to­mat­kaa aloit­ta­es­sa­ni elim­me 1990-lu­vun puol­ta vä­liä. Olim­me ra­vis­tau­tu­mas­sa sy­väl­tä kou­rais­seen la­man ot­tees­ta. Olim­me me­nos­sa muun län­ti­sen maa­il­man kans­sa ko­vaa kyy­tiä in­for­maa­ti­oyh­teis­kun­taan.

Muis­tan, kuin­ka otim­me ko­kouk­sis­sam­me en­si tun­tu­maa ”ATK:hon” (au­to­maat­ti­seen tie­to­jen­kä­sit­te­lyyn) ja in­ter­ne­tiin. Mui­den kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­jien ta­voin ar­vi­oim­me tie­to­tek­no­lo­gi­an kou­lu­tuk­sen ja työ­e­lä­män mul­lis­ta­jak­si. Us­koim­me, et­tä niin tu­li­si käy­mään myös kan­sa­no­pis­tois­sa.

Niin­pä ra­ken­sim­me, re­mon­toim­me ja va­rus­tim­me opis­to­jam­me uu­del­la tek­no­lo­gi­al­la. Ko­kouk­sis­sa saim­me tä­män täs­tä lu­et­ta­vak­sem­me ope­tu­soh­jel­mia, joi­ta oli uu­dis­tet­tu siel­tä ja tääl­tä.

As­ke­let eteen­päin oli­vat ly­hyi­tä, kes­ki­pit­kiä tai jopa harp­pauk­sia, mut­ta ai­na ne oli­vat pe­rus­tel­tu­ja.

Em­me­kä me hal­lin­nos­sa ol­leet pelk­kiä ku­mi­lei­ma­si­mia. Näin koin. Muis­tan, kuin­ka ky­se­lim­me reh­to­ril­ta pe­rus­tei­ta muu­tok­sil­le, uu­dis­tu­sa­ja­tuk­sil­le ja lu­kui­sil­le han­ke­suun­ni­tel­mil­le. Kuun­te­lim­me, nyö­kyt­te­lim­me, kes­kus­te­lim­me, yn­näi­lim­me ja pyy­sim­me vie­lä ker­ran tar­ken­nus­ta.

Työ­täm­me on kai­ken ai­kaa sii­vit­tä­nyt luot­ta­mus. Tä­män mo­lem­min­puo­li­sen luot­ta­muk­sen roh­kai­se­ma­na olem­me syn­nyt­tä­neet reh­to­rin avuk­si (ja jos­kus il­mi­sel­väk­si vai­vak­si) yhä uu­sia ide­oi­ta op­pi­las­mää­rien li­sää­mi­sek­si, ta­lou­den ta­sa­pai­not­ta­mi­sek­si ja opis­to­tie­don eteen­päin vie­mi­sek­si.

Joka ai­noa syk­sy olen ihas­tel­lut sitä an­tau­tu­vaa ja ilois­ta miel­tä, jol­la opis­to­jen hen­ki­lö­kun­nat ovat jäl­leen ker­ran ot­ta­neet vas­taan uu­det pu­na­pos­ki­set, kir­kas­kat­sei­set kou­luk­kaan­sa – nuo­ret, toi­voa täyn­nä.

Muis­tan tal­vet, myö­häis­ten ko­kous­ten jäl­kei­set il­lat ko­ti­mat­koi­neen. Ko­kous oli jäl­leen jat­ku­nut pit­kään. Näky au­ton ik­ku­nas­ta oli pi­meä ja jos­kus hy­vin­kin pöp­py­räi­nen.

Nyt ajat­te­len: vaik­ka sil­mä­ni nä­ki­vät tien edes­sä­ni vain vai­voin, oli opis­to­ko­tim­me työ­nä­ky ai­na sel­keä. Juu­ri täl­lais­ta työ­tä tar­vi­taan nyt ja jat­kos­sa en­tis­tä­kin enem­män.

En­tä­pä uu­si ke­vät ja uu­si ke­sän kyn­nys? Sy­dän­tä­ni on läm­mit­tä­nyt se suu­ri nuor­ten jouk­ko, joka on saa­nut hy­väs­tel­lä toi­sen­sa opis­ton pi­ha­maal­la.

Mo­nel­la ta­val­la vah­vis­tu­nei­na he ovat saa­neet as­tua koh­ti uut­ta tu­le­vai­suut­ta. He ovat saa­neet vie­mi­sik­seen jo­ta­kin sel­lais­ta, mitä ei tar­jo­ta tä­män maan muis­sa op­pi­lai­tok­sis­sa, ei yh­des­sä­kään.

He ovat saa­neet suu­ren ys­tä­vien, saat­to­mies­ten jou­kon, heil­lä on ta­ka­naan yh­des­sä asu­mi­sen ai­nut­ker­tai­nen ko­ke­mus ja re­pun täy­si tie­to-tai­toa.

Tätä kaik­kea on mah­do­ton mi­ta­ta yh­del­lä­kään kou­lu­tuk­sen ar­vi­oin­nin mit­ta­reil­la. Myös tut­ki­ja­na ajat­te­len näin: opis­to­työn mer­ki­tyk­sen ar­vi­oin­tiin ei edes tie­de saa­vu­tuk­si­neen yl­lä.

Mik­si? Sik­si, et­tä tä­män työn ar­vo kan­taa yli kat­seem­me, yli ym­mär­ryk­sem­me. Se kan­taa yli ajan ra­jan.

Juha Ha­ka­la

Opistoblogi
Opistoblogi

Avain­ten pa­laut­ta­mi­sen ai­kaa

30.4.2020 6.10
Opistoblogi

Opis­to – tur­va­paik­ka

16.2.2020 6.45
Opistoblogi

Kii­tol­li­suus opis­to­vuo­des­ta

10.12.2019 6.37
Opistoblogi

Opis­to­vuo­si – lah­ja ja joh­da­tus

31.10.2019 6.22
Opistoblogi

Hor­ju­va us­ko

1.4.2019 6.32
Opistoblogi

Ter­ve­tu­loa ko­tiin!

12.10.2018 6.52
Opistoblogi

Sii­vet, jot­ka kan­ta­vat

24.5.2018 6.35
Opistoblogi

Tur­val­li­sin mie­lin tu­le­vaan

9.5.2018 6.22
Opistoblogi

Ko­ke­muk­si­a­ni ai­kuis­lin­jal­ta

11.3.2018 8.50
Opistoblogi

Jäl­ki­pa­lo­ja elä­män­kaa­ri­vii­kol­ta

1.3.2018 6.07
Opistoblogi

Pi­meys ei tar­koi­ta pa­haa

18.12.2017 6.14
Opistoblogi

Eloa opis­to­ko­dis­sa

14.12.2017 6.58
Opistoblogi

Hän to­del­la lau­laa sy­dä­mes­tään

7.10.2017 6.38
Opistoblogi

Kou­lu­tus­suun­nit­te­li­jan juh­la­het­kiä

19.7.2017 6.17
Opistoblogi

Opis­to­vuo­si an­toi luot­ta­mus­ta

31.5.2017 6.30
Opistoblogi

So­pi­vaa kie­len­käyt­tö­ä­kö?

18.4.2017 6.48
Opistoblogi

Kan­nat­taa­ko opis­to­vuo­si? – Aja­tuk­sia van­hem­man nä­kö­kul­mas­ta

12.3.2017 6.57
Opistoblogi

Mikä te­kee jou­lun?

21.12.2016 6.58
Opistoblogi

Kun ryh­ti suo­ris­tui

17.12.2016 6.46
Opistoblogi

Niin kuin vii­meis­tä päi­vää

26.8.2016 6.04
Opistoblogi

Ri­pa­ri en­tis­ten opis­to­lais­ten sil­min

8.7.2016 6.32
Opistoblogi

Min­ne vie­kään tääl­tä tie­ni, sinä kan­nat, Ju­ma­la

3.5.2016 7.38
Opistoblogi

Sy­dä­men koti

28.3.2016 6.35
Opistoblogi

Unel­ma­o­pis­to

28.2.2016 7.00
Opistoblogi

Rans­ka vaih­tui Ra­nu­ak­si

8.2.2016 7.00
30.11.2020

Her­ra, osoi­ta mi­nul­le tie­si, ope­ta mi­nua kul­ke­maan pol­ku­ja­si. Oh­jaa mi­nut to­tuu­tee­si ja ope­ta mi­nua, sinä Ju­ma­la­ni, aut­ta­ja­ni! Si­nuun minä luo­tan ai­na. Ps. 25:4–5

Viikon kysymys