JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ripari entisten opistolaisten silmin

8.7.2016 6.32

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160708063200

Tu­tut pel­to­au­ke­at vi­li­si­vät sil­miem­me edes­tä, kun lä­hes­tyim­me opis­toa. Saa­vuim­me odot­ta­vin mie­lin, kos­ka tu­lim­me uu­si­na iso­si­na ke­sä­jak­sol­le. Olo oli kuin oli­si pa­lan­nut ko­tiin, vaik­ka­kin opis­to­ra­ken­nus oli au­tio. Rip­pi­kou­lu­lai­set al­koi­vat vir­ra­ta ovis­ta si­sään en­nen kuin olim­me eh­ti­neet val­mis­tau­tua sii­hen. He oli­vat sekä jän­nit­ty­nei­tä et­tä in­nos­tu­nei­ta pääs­tes­sään opis­tol­le tut­tu­jen kas­vo­jen pa­riin. Meil­le kaik­ki ri­pa­ri­lai­set oli­vat ai­van uu­sia.

– Mis­sä o tä­ti­lä?

– Miks kämp­pä on lu­kos­sa?

– Mil­lon al­kaa oh­jel­ma?

Tu­li­joil­la oli kym­me­niä ky­sy­myk­siä. Oli help­po neu­voa hei­tä oi­kei­siin paik­koi­hin, kun tun­sim­me ra­ken­nuk­sen kuin omat tas­kum­me. Ri­pa­ri­lais­ten van­hem­pien oh­jel­mas­sa oli alus­tus, jon­ka jäl­keen kes­kus­te­lim­me yh­des­sä us­ko­na­si­ois­ta. Van­hem­mat eh­ti­vät myös ju­tut­taa nuo­ri­aan. Lei­kim­me ryh­mäy­ty­mis­leik­ke­jä ul­ko­na, huu­sim­me ää­nem­me kä­heik­si – ja huo­ma­sim­me, et­tä tun­nel­ma oli muut­tu­nut ren­nok­si. Lo­puk­si hil­jen­nyim­me il­ta­har­tau­teen. Näin oli hyvä aloit­taa viik­ko. Hen­ki­lö­kun­nan kans­sa vie­lä il­lan päät­teek­si ko­koon­nuim­me ja kä­vim­me päi­vän läpi. Pal­jon oli eh­ti­nyt ta­pah­tua.

Rip­pi­kou­lu­lais­ten kans­sa saim­me pa­la­ta omiin ri­pa­ri­muis­toi­him­me. Lii­kun­ta­sa­liin men­tä­es­sä löy­tyi siel­tä ai­na spaik­ki­rin­ki, joka oli tu­tuk­si tul­lut jo pari vuot­ta sit­ten. Ha­lu­sim­me iso­si­na saa­da heil­le yh­tä hy­vät muis­tot kuin it­sel­lem­me omas­ta ri­pa­ris­ta jäi. Ruo­ka­pöy­däs­sä, käy­tä­väl­lä tai tun­neil­la syn­tyi­vät mo­net kes­kus­te­lut niin isos­ten kuin rip­pi­kou­lu­lais­ten kans­sa, jot­ka jäi­vät mie­leen. Joil­le­kin tämä viik­ko saat­toi ol­la en­sim­mäi­nen ir­tau­tu­mi­nen ko­dis­ta. Ta­voit­tee­na meil­lä oli, et­tä jo­kai­sel­la oli­si mu­ka­va viik­ko ja ke­nen­kään ei tar­vit­si­si ol­la yk­sin.

Sa­mal­la näki rip­pi­kou­lun toi­sen puo­len, mi­ten pal­jon val­mis­te­lu­ja ja pa­nos­tus­ta se hen­ki­lö­kun­nal­ta vaa­tii. Pi­dim­me ko­kouk­sia ah­ke­ras­ti ja sel­vit­te­lim­me ai­ka­tau­lu­jam­me kai­ken kii­reen kes­kel­lä. Jo­kai­sel­la oli jo­ta­kin teh­tä­vää, mut­ta se ei sil­ti tun­tu­nut työl­tä, kos­ka tie­si an­ta­van­sa työ­pa­nok­sen tär­ke­än asi­an hy­väk­si.

Nuo­ret sai­vat viet­tää ko­ko­nai­sen vii­kon tär­keim­pien asi­oi­den ää­rel­lä. He sai­vat ih­me­tel­lä, ky­sel­lä, ja yh­des­sä mie­tit­tiin vas­tauk­sia ky­sy­myk­siin. Moni var­mas­ti al­koi uu­del­la ta­val­la miet­tiä us­ko­aan kes­kus­te­luis­sa nos­tet­tu­jen aja­tus­ten poh­jal­ta. Pik­ku­hil­jaa he ke­rä­si­vät roh­keut­ta ol­la oma­na it­se­nään po­ru­kas­sa. Oli pal­kit­se­vaa näh­dä, kuin­ka al­ku­vii­kol­la hie­man jän­nit­ty­neet nuo­ret löy­si­vät ka­ve­rei­ta, näh­dä, et­tä he naut­ti­vat.

Oli rau­hoit­ta­vaa saa­pua kirk­koon ja hil­jen­tyä ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen kai­ken kii­reen jäl­keen. Kon­fir­maa­tio tun­tui jo tu­tul­ta ver­rat­tu­na omaan rip­pi­kou­luun pari vuot­ta sit­ten. Pap­pi luki Raa­ma­tun teks­tit, lau­let­tiin vir­siä ja käy­tiin eh­tool­li­sel­la. Tun­tui, et­tä se oli to­del­la tär­keä ti­lai­suus rip­pi­kou­lu­lai­sil­le.

"Her­ra Jee­sus, sun tah­tos tie­tä mun us­kos­sa kul­kea suo. An­na ar­mo­si voi­mak­si mul­le, kun köy­hä­nä sy­dä­men sul­le saa­tan ar­mo­läh­teen luo."

Alt­ta­ril­la nuo­ret lau­loi­vat sy­dä­mes­tään. Ku­lu­nut viik­ko tuli mie­leen. Se oli an­ta­nut pal­jon. Kir­kon ovet au­ke­si­vat, pää­tös­vir­si al­koi soi­da, ja ri­pa­ri­lai­set kul­ki­vat kau­nii­na jo­no­na ulos au­rin­gon­pais­tee­seen. Otet­tiin muis­tok­si va­lo­ku­via ja hy­väs­tel­tiin kon­fir­moi­dut. Hil­jal­leen piha al­koi tyh­jen­tyä, kii­tol­li­sin mie­lin myös me saim­me läh­teä ko­ti­mat­kal­le.

Aki Kin­nu­nen ja Mir­ka Häg­g­man

Opistoblogi
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys